1. päivä. San Sebastianista Zumaiaan

Nousin aamulla puoli viideltä. Aamupalaksi nautin kulauksen vettä ja lähdin liikkeelle 5:10. Lähes koko San Sebastian nukkui. Vain kaksi nuorta miestä oli jäänyt rannan lähelle, ilmeisesti valvottua pyörineen koko yön. Oli hyvin pimeää ja jotenkin outo tunnelma oli kulkea puoli tuntia pitkin kaupungin rantakatua, kun kukaan ei vastaan tullut. Muutamia tunteja aikaisemmin tämä oli ollut vilkas paikka rantaravintoloineen.

Camino on alkanut. Käännyn San Sebastianissa reitille kohti Igueldo-vuorta. Aloin tarkkailla keltaisia nuolia, jotka tulisivat olemaan opasteitani.

Noustessani reittiä pimeässä tarvitsin valoa. Uusi otsalamppuni oli ladattavaa  mallia ja ikävä kyllä sen akku oli jostain syystä tyhjentynyt. Tarvitsin ehdottomasti valoa tällä säkkipimeällä osuudella löytää oikean reitin. Onneksi iPhonen valoa saatoin käyttää, joten sen avulla pääsin jatkamaan ja tunnin kulutta alkoikin jo tulla valoisampaa. Erittäin tunnelmaista oli kyllä tämä osuus pimeässä ylös Igeldo-vuorelle.

     Pysähtelin pimeällä polulla ja jäin hetkeksi kuuntelemaan ylempänä vuorella huutelevaa lehtopöllöä. Jatkoin matkaa ja sitten olikin jäätävä pitemmäksi aikaa kuuntelemaan uskomatonta yölaulajien konserttia. Laulurastaan äänen tunnistin ja lähempänä olevat solistit olivat käsittääkseni joitain kerttusia. Tällaista linnunlaulukonserttia en ole koskaan kuullutkaan, vaikka linturetkillä olen usein kotimaassa ollut. Tämä oli minulle hieno kokemus.

            Hieno tunne kulkea aikaisin aamulla rinteellä rannan suuntaisesti auringon nousua odotellen.

Aurinko nousi ja huomasin tulleeni keskelle uskomattoman kaunista maaseutua. Vähitellen sääkin alkoi tulla mukavammaksi, yölämpötilan oltua aamulla lähellä nollaa. Olin kuvitellut, että täällä Baskimaassa olisi  paljon lämpimämpää. Maaseudun tuoksut olivat kanssani koko ajan. Eläimiä oli joka paikassa, hevosia, lehmiä ja lampaita varsinkin. Kukko kiekui vähän väliä. Saavuin vaeltajille tarkoitetulle levähdyspaikalle, jonne oli jätetty pari pulloa vettä. Pöydällä oli leimasin ja huomasin, että en ollut pyytänyt leimaa majapaikassani San Sebastianissa. Nyt leimasin passiini ensimmäisen leiman itse. Vähän tämän jälkeen tiellä tuli yllättäen vastaan parikymmenpäinen lammaslauma.

Ensimmäisellä taukopaikalla kerrottiin, että Santiagoon oli 795 kilometriä matkaa. Vähän tämän jälkeen kohtasin tiellä lammaslauman.

Reitti kulki hyvin kaunista maaseutua ja taloja oli paljon matkan varrella. Kuljin heti alkumatkalla kylässä Buenavista yhden ravintolankin ohi, joka oli tietenkin kiinni. Tuon asian olin lukenut jo aiemmin jostain kirjoituksesta, joten en asiasta harmistunut. Rakennuksen kulmalla oli kuitenkin virvoitusjuoma-automaatti, johon laitoin koneeseen euron. Eihän tuo automaatti tietenkään toiminut ja menetin tuon euron.
     Sen huomasin pian, että jokaisella talolla oli iso innokkaasti räksyttävä, isokokoinen vahtikoira. Kulkukoirista oli jossain varoitettu ja siksi vaellussauvat oli hyvä varuste. Niiden avulla saattoi pitää epäystävällisiä koiria loitolla, mikäli sellaisia kohtaisi. Metsäisellä osuudella yksi iso koira tulikin kovaa juosten kohti, mutta jatkoi menoaan ohitseni minusta mitään välittämättä. Siinä kohdalla kävelytie oli leveä. Välillä tie oli kapeaa polkua.

     Tässä vaiheessa alkoivat nousut ylemmäksi vuorille noin 350 metrin korkeudelle ja lopulta seurasi jyrkkä laskeutuminen hankalasti kuljettavaa, vanhaa kivistä rakennettua hieman liukasta tietä pitkin alaspäin kohti Orion kaupunkia. Tuo kivinen tie on todennäköisesti roomalaisten rakentama.

Metsässä polun varrella oli vesipiste. En tässä vaiheessa lisää vettä tarvinnut. Keskellä on hieman hankalakulkuinen tie alas kohti Orion kaupunkia. Joitain viittoja oli matkan varrella, mutta yleensä keltaiset nuolet ja simpukat olivat muualla kuin tolpissa. Niitä piti katseella etsiä maasta, seinistä, aidoista tms. paikoista.

Ennen Oriota tien vierellä oli jonkinlainen kirkkorakennus ja sen vierellä pala toisen rakennuksen rauniota. Kyseessä oli Hermitage San Martin de Tours -niminen ”erakkomaja”. Tämä pyhä Martin oli vaeltajien suojelupyhimys. Paikka oli tietenkin kiinni kuten myös sen takana oleva ravintola.

     Orion kaupungissa sain aamukahvini viiden tunnin vaelluksen jälkeen. Tilasin mustan kahvin (cafe solo), joka oli todella pieni. Päätin tästä lähtien juoda maitokahvia (cafe con leche), jossa oli enemmän juotavaa. Tilasin myös juustopatongin (bocadillo de queso), joka oli kuiva, sitkeä ja mauton. Energiaa kuitenkin piti tankata vaellusta varten.

     Menin vieressä olevaan pieneen kauppaan hakemaan juotavaa ja jotain pientä purtavaa ja kauppias innostui kovasti kuullessaan, että olen suomalainen. En paljon miehen puheista ymmärtänyt, mutta hän oli joko ollut Suomessa tai sitten hänellä oli siellä ystäviä. Ainakin Turku oli miehelle tuttu sekä Orimattila, jonka vierellä oli kuulemma suuri järvi.

Vanha erakkomaja San Martin de Tours. Itse erakkomajojen (hermita/hermitage) merkitys ja tarkoitus on jäänyt minulle hieman epäselväksi. Jotkut saattoivat olla suuria rakennuksia kuten tämä, mutta näin myös pieniä kallioluolia, joista käytettiin erakkomaja-nimitystä. Alemmassa kuvassa on kaupungin rantaa Oriossa. Kaunis pieni rantakaupunki.

Orio vaikutti oikein sympaattiselta, pieneltä kaupungilta. Sieltä jatkoin kulkuani kaupungin sillan ylitettyäni rantatietä pitkin. Vaihtoehtoinen reitti kulki ylempänä vuorilla, mutta rannan tuntumassa oli oikein mukava kulkea. Reitit yhdistyivät parin kilometrin jälkeen ja sitten alkoi nousu merenrannalta ylöspäin. Ohitin monikymmenpäisen koululaislauman, joka oli opettajineen menossa samaan suuntaan. Seuraavaksi tuli näkyviin kaupunki nimeltä Zarautz. Oli nautittavaa kulkea hyvässä ilmassa alaspäin kohti tuota kaupunkia. Nyt näin ensimmäiset peregrinot matkallani.

Zarautz, kuten kaupungit yleensä, olivat meren rannalla ja niihin laskeuduttiin alas vuorilta. Kaupungin edustalla on golf-kenttä kauniilla paikalla.

Saavuin Zarautzin edustalle ja nautin kupin kahvia bensa-asemalla, joka oli juuri ennen kaupungin keskustaa. Reitti kulki kaupungin läpi sen hiekkarannalla, mutta minä kävelin suoraa pääkatua pitkin. Sen päässä oli ravintola, josta piti ulkona olevan mainoksen mukaan saada pizzaa, mutta sitä ei tähän aikaan päivästä ollut tietenkään tarjolla, joten söin kebabia, jota tähän aikaan oli jo saatavana. En vielä ollut sisäistänyt tietoa, että täällä useimpien ravintoloiden keittiöt avataan vasta illalla myöhään. Päivällä saa vain lähinnä jotain kylmää syötävää. Lähdin jatkamaan matkaa, mutta pitkälle en ehtinyt, kun havaitsin jättäneeni vaellussauvat ravintolaan.

     Kaupungista lähti suraavaan taajamaan, Getariaan kaksi reittiä. Valitsin rantareitin, jota olikin ihan kiva kulkea. Pysähdyin välillä katselemaan, kuinka eräs snorklaaja teki pitkiä, parin minuutin sukelluksia. Myöhemmin näin muitakin snorklaajia ja yhden rantautuessa totesin, että nämä olivatkin kaikki harppuunakalastajia. Tuo toinen reitti, joka kulki ylempänä vuorilla Zarautzista Getariaan, olisi ehkä ollut maisemiensa puolesta hyvä vaihtoehto sekin, ainakin tällaisella ilmalla, kun sadetta ja märkää ei ollut.

     Join paljon vettä, vaikka mitenkään erityisen kuuma ei ollut. Aurinko kuitenkin paistoi ja päivällä oli lämmintä. Saavuin Getariassa olevan albergue Kanpaian luo kahdelta iltapäivällä. Paikka avattiin kolmelta. Levähdin siinä puolisen tuntia, mutta päätinkin jatkaa matkaani nähtyäni kolmen peregrinon kulkevan paikan ohi. Ei ollut vielä mikään tarve jäädä illaksi tänne. Intoa oli kulkemiseen ja kaikki tuntui hyvältä. Nyt ilma oli muuttunut mukavan lämpimäksi ja saatoin jatkaa matkaani shortseissa.

     Vähän matkan päässä oli Askizu-niminen pieni kylä. Täälläkin oli erakkomaja San Martin de Tours. Paikka oli pieni ja mietin sitä, kuinka monta henkeä kylässä asui. Vaikka moni kylä näytti jokseenkin autiolta, niin usein talojen luona oli kyllä uuden näköinen auto. Majatalokin näkyi Askizussa olevan, mutta jotenkin autiolta tai suljetulta sekin näytti ja jatkoin matkaani kohti Zumaiaa. Azkizu ei houkutellut jäämään.

Harppuunakalastaja tulossa rantaan. Oikealla ylhäällä hieman erikoinen liikennemerkki. Alhaalla pidän taukoa Getariassa albergue Kanpaian luona. Vieressä on vielä yksi muistomerkki, joita reitillä näkyi muutamia olevan.

Zumaia oli rantakaupunki ja vuorelta sinne tullessa tuli ensin näkyviin valtava aallonmurtaja ja sen luota lähtevä joki kohti kaupunkia. Saavuin lopulta Zumaiaan ja oli hieman nälkä. Joku pieni baari näkyi olleen auki, mutta varmistaakseni yösijan, jatkoin suoraan kaupungin toiselle laidalle etsimään majapaikkani, joka oli konventti San José. Zumaia näytti oikein eloisalta kaupungilta. Kulkiessani kaupungin läpi näin kadun varrella kaikenlaisia kauppoja ja muutamia pieniä baareja. Täällä asui noin 10 000 asukasta. Ehkä vilkkaampaa oli kuitenkin joen toisella puolella, siellä missä majapaikkanikin oli.

Zumaiaa lähestyttäessä ensin tuli näkyviin aallonmurtaja. Itse kaupunki oli vähän kauempana joen molemmin puolin. Majapaikkani oli aivan toisessa päässä joen toisella puolella.

Nettisovelluksen ”Buen Camino” avulla löysin tieni majapaikan luo, mutta mistä sinne pääsi sisään? Huomasin hieman katua ylemmäksi kiivettyäni kivimuurissa oven, josta oli pääsy tähän entiseen luostariin tai konventtiin. Vastassa oli vanhempi mies, joka tivasi, mistä olen tulossa. Kerroin lähteneeni aamulla San Sebastianista. Tähän majapaikkaan on pääsy vain niillä, jotka ovat kulkeneet kyseisenä päivänä vähintään 15 kilometriä. Mies sanoi minulle kysyvästi jonkin San Sebastianin majapaikan nimen ja minä vastasin sanomalla "Amaiur". Vastaukseni kelpasi ja sain yösijan.

Konventti San José Zumaiassa. Tämä luostarialue oli korkean kivimuurin ympäröimä ja yöaikaan lukittu. Majatalon isäntä oli tiukka mies mutta ainakin minulle hyvin ystävällinen.

Ulkopuolella kadulta katsoen paikka näytti vanhalta rakennukselta kadun varrella, mutta muurin läpi saavuttua sai huomata, kuinka iso paikka tämä konventti itse asiassa oli puutarhoineen. Konventin olivat karmeliitat perustaneet vuonna 1609. Tämä albergue oli ”donativo”, eli sänkypaikalla ei ollut kiinteätä hintaa vaan jokainen sai maksaa omantuntonsa mukaan. Lähdin vähän kaupungille käymään ja tapasin yhden ranskalaisen vaeltajan, joka oli majoittunut johonkin toiseen paikkaan. Tässä vaiheessa en ollut vielä tutustunut muihin peregrinoihin. Oli oikein mukava vähän jutustella toisen kulkijan kanssa. Kävelin sitten ympäri kaupunkia, lähinnä joen rannan tuntumassa ja Zumaia näytti oikein kauniilta ja mukavalta paikalta.

 

En muistanut pyytää leimaa pyhiinvaelluspassiini Amaiurin majapaikassa ja ensimmäisen leimani löin itse vähän San Sebastianista lähtöni jälkeen paikassa, jossa se oli mahdollista. Toinen leimani on Zumaian konventista.

 

     Illalla lähdin täyttämään vesipulloani ja konventin isäntä huomasi sen ja sanoi, että älä mene kylpyhuoneeseen vettä hakemaan. Hän näyttäisi, mistä saisin parempaa vettä. Mies vei minut ulkokautta rakennuksen toiseen päätyyn ja siellä olevaan pieneen ”puutarhahuoneeseen”. Astuin sinne sisään ja huomatessani siellä olevan vesihanan yläpuolella Neitsyt Maria -veistoksen, tein pienen ristinmerkin. Mies sen takanani ilmeisesti huomasi ja kysyi: ”Eres religioso?” Vastasin ”Si”. Silloin mies sanoi haluavansa esitellä minulle koko tämän konventin. Majatalon isännästä tuli  minulle oikein ystävällinen.

     Niinpä lähdin opastetulle yksityiselle kierrokselle suljettujen ovien läpi paikkoihin, joihin varmaankaan muilla vaeltajilla ei ollut pääsyä. Kierrellessämme eri puolilla rakennusta isäntä kertoi minulle kaikenlaisia asioita tästä konventista – tietenkin espanjaksi, josta en kovinkaan paljon ymmärtänyt, mutta sain kyllä mukavasti jonkinlaisen kuvan siitä, minkälainen tämä konventti oli ollut, missä saleissa mitäkin tehtiin ja esimerkiksi sen, mistä vaatteet vietiin pestäviksi.

Konventin vesipisteen yläpuolella oleva veistos ”Maria ja Lapsi”. Vieressä olen toisen Maria-veistoksen luona. Tämän kuvan otti itse konventin isäntä. Rahat, passit ym tärkeät tavarat kulkevat kaulapussissa puseron alla, minkä takia minulla näkyy olevan normaalia suurempi vatsa.

Majatalossa ei ollut täyttä ja sain nukkua yöni yksinään kahden hengen huoneessa. Melkoista luksusta pyhiinvaeltajalle. Suihkussakin pääsin käymään, joten olo oli mitä mukavin. Tässä entisessä luostarissa olisin varmasti viihtynyt useita päiviä. Kuitenkin näissä pyhiinvaeltajien majapaikoissa sai olla vain yhden yön ja tarkoitus oli lähteä joka aamu vaeltamaan.

San Sebastianista Zumaiaan oli 33 kilometriä.

Minulla oli tarkoituksena seurata kulkuani tarkasti Garmin-älykellon avulla. Huomasin heti ensimmäisenä päivänä kuitenkin, että kellon akku ei kestä näin pitkiä päivävaelluksia. Se oli toiminut hyvin ennen matkaani viiden tunnin kävelyretkillä, mutta nämä puolen vuorokauden mittaiset etapit olivat sille liikaa. Ei ollut järkevää kuluttaa kellon akkua loppuun ennen majapaikkaan saapumista. Yöllä tarvitsisin kelloa näyttämään aikaa. Oli pakko luopua heti alkuunsa tästä matkan tarkasta seuraamisesta Garmin-kellon avulla. Siksi lopetin Oriossa älykellolla matkani seuraamisen.

Vasemmalla on älykellon peruskuva ja satelliittikuva reitistäni San Sebastianista Orioon. Tämä osuus oli melko helppokulkuinen ja suora. Oikealla on tiiviimpi kuva lähdöstä San Sebastinaista ylös Igeldo-vuorelle. Nousin aivan säkkipimeässä ylös vuorelle ja näköjään olen hieman sekoillut reitillä, kun kunnollista valaisinta ei tänä aamuna minulla ollut käytössäni.

Minulla oli myös toinen mahdollisuus seurata kulkua - SportsTracker. Se on älypuhelinsovellus ja on toiminut hyvin ennen Caminoa, mutta sekin kuluttaa akkua, tässä tapauksessa iPhonen akkua, niin paljon, että siitäkin oli luovuttava. Kokeilin sitä kuitenkin tällä ensimmäisellä osuudella, mutta en halunnut puhelimen menevän pimeäksi ennen tuloa seuraavaan majapaikkaan. Caminon reitin tarkka dokumentointi jäi siten tekemättä.