7. päivä. Pobeñasta Riosecoon

Aamu ei vielä ollut valjennut, kun lähdin Guillermon kanssa puoli seitsemältä jatkamaan matkaa. Tunne oli hieno siinä mielessä, että sade oli lakannut! Pilviäkään ei näkynyt olevan, mutta ilma oli kylmä, lähes nolla astetta. Se ei kylläkään haitannut. Reipas kävely tietenkin sai veren kiertämään ja lämmitti kehoa. Tuntui siltä, että tästä päivästä oli vähitellen tulossa lämmin. Tuntui todella upealta lähteä kulkemaan.

 

Yläkuvassa olen ottamassa selfietä samaan aikaan, kuin perässäni kulkeva Guillermo otti minusta kuvan. Alakuvassa edellämme kulkee pari puolalaista peregrinoa, joista tuli myöhemmin todella mukavia vaellustovereitani.

Reitti vaikutti aivan ihanalta. Kävelytie seurasi meren rantaa ja tunsin, että tällaista maisemaa sitä ainakin kaipasi. Nyt kun ei satanut, niin pystyi nauttimaan maisemista aivan eri tavalla kuin rankkasateessa kuraisilla vuorilla. Nautin todella tästä aamun vaelluksesta. Tämä osuus Pobeñasta lähdettyä oli yksi koko Caminon kauneimmista. Tällaista tietä meren äärellä voisin kulkea vaikka kuinka paljon. Noin viiden kilometrin matkan reitti kulki rannan vierellä ja osuus oli yksi mukavimmista.

 
Välillä reitti oli hieman hankalampaa ja oli oltava varovainen kivikkoista polkua alaspäin kulkiessa, mutta kuitenkin pitkään saatiin kulkea meren rannan lähellä ja maisema oli kaunis – kuten nyt ilmakin.

Tällainen meren rannan kävelyteillä kulkeminen oli minusta aivan ihanaa. Meri vierellä oli Biskajan lahti Atlantin valtameren itäreunalla. Pieni tunnelikin osui matkareitille. Tämän läpi kulkeminen oli suoritettava ”omalla vastuulla”. Reitin luonne tietenkin muuttui jonkin ajan kuluttua, mutta tämä osuus jäi pysyvästi mieleeni yhtenä kauneimmista.

Eniten laulavia lintuja matkareitin varrella olivat punarinnat, mutta otin kuvan tiklistä, kun sellainenkin kohdalle osui. Toisessa kuvassa Guillermo on menossa tunneliin, joka oli matkan varrella.

Saavuimme seuraavaksi Ontón -nimiseen paikkaan ja Guillermo huomasi taulun, joka matkareitillämme oli. Itse en olisi sitä mitenkään noteerannut, mutta Guillermo kertoi, että siinä sanottiin Baskimaan loppuvan tähän ja saavuimme Cantabriaan. Baskimaasta minulle jäi mieleen mutaiset vuoret, sateet ja monenlaiset kukat joka paikassa. Nyt Cantabriassa näytti olevan poutaa ja siis kauniimpaa säätä. Ainakin näin aluksi.

Taulussa kerrotaan Baskimaan vaihtuvan Cantabriaan. Toisessa kuvassa on joku luolamainen erakkomaja.

Cantabriassa ilma muuttui kesäisemmäksi oltuaan Baskimaassa edelliset kolme päivää huonoin mahdollinen. Castro Urdiales tuli näkyviin jo useita tunteja ennen sinne saapumista. Laskeutuminen kohti kaupunkia ei mitenkään erityisen hauskaa ollut, kun jouduimme ylittämään vilkkaan valtaväylän. Sen jälkeen kapeita katuja pitkin sai kulkea kauan, ennen kuin itse kaupunkiin oli tullut. Kaupungissa asui yli 30 000 henkeä, joten se ei mikään pieni ollut.

Castro Urdiales on perustettu keskiajalla ja näimme jo kaukaa Pyhän Marian kirkon sekä Pyhän Anna linnan ja majakan. Nämä olisivat varmaankin olleet käymisen arvoisia, mutta vaeltajalla ei ole juurikaan aikaa turismia harrastaa, kun on kuitenkin mielessä seuraavaan majapaikkaan pääseminen.

Castro Urdialesissa pidin pienen tauon kahvilassa monen muun vaeltajan tavoin ja vähän matkaa kuljettuamme Cerdicossa toisen lepotauon. Ilma oli hyvä ja matkan teko tuntui sujuvan mallikkaasti mukavissa maisemissa lähellä merta.

Lähtiessämme pois Castro Urdialesin kaupungista reitille osui yläkuvan rakennus. Guillermo sanoi sen olevan härkätaisteluareena. Guillermo oli kahdesti elämänsä aikana käynyt Madridissa katsomassa härkätaistelua. Alemmassa kuvassa olen menossa meren rannan suuntaisesti eteenpäin. Ilma on hyvä ja matkan teko mukavaa.

Castro Urdialesista matka jatkui meren rannan lähellä aina Islaresiin asti. Tämä osuus oli helppoa ja mukavaa. Ilma oli hyvä eikä sateesta tietoakaan. Todella nautittavaa matkan tekoa.

    Islaresista matka jatkuin joen vierellä sisämaahan. Meri jäi taakse. Kuljimme laajan vesijättöalueen ohi ja lietteellä näin pari valkoista haikaraa, todennäköisesti silkkihaikaraa. Ihmettelin sitä, kuinka yhä edelleen joka paikassa laulaa punarintoja, vaikka kevät oli jo mennyt. Perhosten vähyyttä olen myös ihmetellyt. Päiväperhoset ovat pieniä, enkä niistä juurikaan välitä, mutta yhden ohdakeperhosen sentään näin. Varmasti pohjoinen Espanja on hyvää perhosaluetta, mutta ajankohta ei vielä näyttänyt olevan sille otollinen.

     Kaikenlaisia eläimiä olen matkan varrella nähnyt ja täällä näin mielestäni mufloneja, näitä isosarvisia ja vähän pelottavan näköisiäkin lammaseläimiä. No, täällä ne näyttävät kesyiltä ja ovat aitojen takana. Suomessa olen näihin kerran törmännyt Nauvossa keskellä metsää, kun niitä on maahamme istutettu muutamiin paikkoihin metsästystarkoitukseen.

     Ennen sisämaahan lähtöä pidimme pientä lepotaukoa jossain Islaresin alueella ja silloin paikalle saapui myös saksalainen nainen, jonka olin tavannut aiemmin kahdessa majapaikassa. Iloinen ja positiivinen ihminen. No, tällaisia suurin osa peregrinoista kyllä olikin. Tämä "Audiksi" kutsuttu saksalainen kulki näköjään yksinään. Hyvin sosiaallisena ja seuranhaluisena olin häntä kyllä pitänyt, joten kuvittelin hänen vaeltavan jossain porukassa. Ainakin Zenarruzan ja Eskerican majapaikoissa, joissa olin todennut hänen olevan hyvin seurallinen ja mukava henkilö.

Polku kulkee sankan metsän läpi. Guillermo kertoi minulle, missä oli eukalyptuksia ja muita puita. Sarvipäiset eläimet ovat minusta mufloneja. Lepopaikka meren äärellä ennen lähtöä sisämaan vuorille. Viimeisessä kuvassa on saksalainen nainen, jonka olin tavannut ensi kerran jo Zenarruzassa.

Tässä vaiheessa minun ja Guillermon seuraan tuli myös eestiläinen mies, jonka nimeä en tullut kysyneeksi. Ihan mukava kaveri hänkin oli. Aloimme olla aika väsyneitä, mutta seuraavassa kylässä, nimeltään El Pontarrón, piti olla albergue. Piti olla, mutta neljä päivää aikaisemmin se oli suljettu ison remontin takia. Yksi rakennusmies paikalla oli ja tämä kertoi meille, että emme voi paikalle jäädä. Se oli kyllä selvää, kun kurkistimme sisälle taloon. Sieltä oli kaikki purettu ja lattia täynnä betonisilppua.
 

Eestiläinen mies naureskelee El Pontarrónin alberguessa, joka oli remontin takia suljettuna. Toisessa kuvassa olemme päässeet hostelliin Riosecossa ja meneillään on  jalkojen ja varpaiden vilvoitteleminen raikkaassa ilmassa.

Matkaa seuraavaan kylään, Riosecoon, oli pari kilometriä ja siellä piti olla hostelli. Yritimme soittaa sinne, mutta kukaan ei vastannut. Tulimme sinne ja soitimme ovikelloa. Kesti aika kauan, ennen kuin isäntä tuli avaamaan oven. Vähän aikaa neuvottelimme ja lopulta asia järjestyi niin, että minä ja Guillermo saimme kahden hengen ja eestiläinen yhden hengen huoneen. Paikka oli mitä mukavin ja isännän puoliso vielä lupasi pestä pyykkimmekin. Tämän parempaa majoitusta en missään kaipaisikaan. Maksoin yöstä 22,50 euroa. Riosecossa oli myös iso kauppa, vaikka kylä muuten tuntui aika pieneltä. Illalla ehdin jutella Guillermon kanssa jalkapallosta, joka oli aina hyvä aihe aloittaa keskustelu ennalta tuntemattomankin miehen kanssa. Guillermo oli intohimoinen Real Madridin kannattaja.

Matka Pobeñasta Riosecoon oli 29 kilometriä.