maanantai 10. kesäkuuta 2019

Matkalle


Lähtöpäivää edeltävänä sunnuntai-iltana sain myöhään tekstiviestin, joka kertoi, että KLM-yhtiön lento lähtee 45 minuuttia myöhässä. Tämä tarkoitti sitä, että en ehdi jatkolennolle Bilbaoon Amsterdamista. Ei mikään mukava viesti. Huolta se aiheutti. Miten pääsen perille Bilbaoon?
     Seuraavana aamuna oli aikaisin Helsinki-Vantaan lentokentällä selvittämässä asiaa. Tunnin verran jouduin odottelemaan, ennen kuin paikalle saapui henkilö, jonka kanssa sain tehtyä uuden matkasuunnitelman. KLM vaihtui Finnairiin, jolla lensin Frankfurtiin ja siellä vaihdoin Lufthansan koneeseen, joka lentäisi Bilbaoon.
               Yläkuvassa lähdössä Helsinki-Vantaa lentokentällä. Alakuvassa koneen
                   ruumaan mennyt reppu, jonka pakkasin Finnavian ohjeiden mukaisesti.

Lento Frankfurtiin meni hyvin, mutta siellä tulikin eteen haaste löytää oikea paikka minne mennä. Lopulta löysin tieni ulos isosta terminaalista ja bussin, joka oli lähdössä toiseen terminaaliin, jonne ei nopeasti päässytkään. Kaupungin ruuhkissa ei bussin terminaalin vaihtomatka kovin sujuvasti kulkenut. Aika monelta henkilöltä piti kysyä, ennen kuin olin tiskillä, josta parinkymmenen minuutin neuvottelujen jälkeen kädessäni oli boarding-passi. Seuraavaksi turvatarkastukseen, jossa meni siinäkin puoli tuntua ja koneeni lähti tietenkin valtavan terminaalin aivan toisesta päästä. Yleisön seassa juostuani saavuin oikealle portille juuri ajoissa. Viime hetkille meni. Jos olisin myöhästynyt terminaalin bussista, niin en olisi lennolle ehtinyt.
     Koneessa minulla oli mukavaa matkaseuraa. Kysyessäni englanniksi jotain vieressä istuvalta mieheltä, tämä vastasi suomeksi. Mies oli eestiläinen ja kotoisin Pärnusta. Suomen kieli sujui lähes täydellisesti ja kielen tämä Rait oli oppinut lapsena katsellessaan televisiosta Pikku Kakkosta. Rait oli matkalla venäläisten asiakkaidensa kanssa tarkoituksenaan ostaa Pietariin ja Viroon espanjalaisia busseja. Tämä ei ollut ensimmäinen bussien ostosmatka ja Rait tunsi hyvin Espanjan bussitehtaat ja näiden myyntimiehet.
     Matkalla juttelimme innokkaasti vähän kaikesta – Suomen ja Eestin politiikkaakaan unohtamatta. Vähän ennen koneen laskeutumista kävi ilmi, että kun meillä molemmilla oli matkan päänä San Sebastian ja kun hänellä oli tilataksi odottamassa lentokentällä, johon mahtui seitsemän henkeä ja kun heitä oli vain viisi, niin minä olin tervetullut heidän mukaansa. Näin pääsin vaivattomasti ja ilmaiseksi Bilbaon kentältä San Sebastianiin. Ei tarvinnut tiedustella bussien lähtöaikoja ja lisäksi kyytini kävi nopeasti, kun kuljettaja päästeli enimmäkseen 140 km/h vauhtia.
     Tulimme San Sebastianin länsipuolelle, missä väellä oli hotellihuoneet varattuna ja lähdin itse kävelemään kaupungin läpi sen vanhaan kaupunkiin, jossa minulla puolestani oli huone majatalossa odottamassa. Pysähdyin heti jollain penkillä ja järjestelin reppuni ja pikkureppuni tavaroita. Samassa ystävällinen vanhempi nainen tuli kyselemään jotain ja vastasin tälle ”casco viejo”. Tämä alkoi luetella numeroita ja ainakin numeron viisi ja luulen hänen tarkoittaneen numeroa bussilinjalle, joka veisi vanhaan kaupunkiin. Saattoi olla myös niin, että vanhaan kaupunkiin oli viiden kilometrin matka. Nainen tuli vielä hetken kuluttua uudelleen kertomaan minulle mahdollisesti sitä, että viereisestä rakennuksesta saisin leiman pyhiinvaelluspassiini – credencialiin. Kerroin kyllä naiselle, että ”no hablo español” ja ”no entiendo”.

Espanjalainen taksikusi ja eestiläinen Rait. Oikealla San Sebastianin rantaa. Vanha kaupunki on rannan toisessa päässä.

En minä bussia tarvinnut vajaan tunnin kävelymatkaan, kun tarkoituksena oli kävellä satoja tunteja. Kulkiessani ”väärään suuntaan” pitkin kaupungin rantakatua, vastaani tuli muutamia pyhiinvaeltajia, jotka vähän ihmeissään katsoivat minua, joka oli varmaan heidän mielestään menettänyt suuntavaistonsa kokonaan.

Majapaikkani Pension Amaiur San Sebastianin vanhassa kaupungissa. Vasemmalla istun huoneistoni parvekkeella.

Saavuin hyvissä ajoin San Sebastianiin, eli paikallisella kielellä Donostiaan ja ehdin käydä tutustumassa vanhaan kaupunkiin ja läheiseen meren rantaan. Vähän nälkä oli, mutta oli vaikea löytää vanhasta kaupungista ruokaa ennen nukkuma-aikaani. Espanjassa on tapana mennä syömään vasta silloin, kun itse olen menossa nukkumaan.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti