Serdiosta ei ollut kovin pitkä matka
Deva-joelle ja sen ylittävälle sillalle. Tällä paikalla poistuimme Cantabriasta
ja tulimme Asturiakseen. Sillalta näimme kauas korkeille vuorille, jotka olivat
Guillermon mielestä jotenkin merkittäviä, mutta minä en ymmärtänyt, mistä siinä
oli kyse.
Saavuimme Deva-joelle, jossa Cantabria
vaihtui Asturiakseen. Sillalta näimme kaukana olevat korkeat vuoret.
Saavuttuamme Asturiaksen puolelle, alkoi
jyrkkä ja pitkä nousu. Kävelytie oli kyllä hyvä ja helppokulkuinen. Ylös
päästyämme oli kuitenkin syytä pitää pieni juomatauko. Yllättävän kovaa vauhtia piti ylös polkeva pyöräilyjoukko. Näillä vuorilla näki jatkuvasti kovakuntoisia pyöräilijöitä.
Kohtasimme siellä pienen kopin vierellä miehen, joka vaikutti mukavalta,
mutta tämän tarkoituksena oli kuitenkin vain myydä meille jotain. Hänen mainostaulussaan
luki, että Santiagoon oli 427 kilometriä. Emme ole turisteja, emmekä halua
ostaa mitään rihkamaa. Ula sanoi lähtiessämme hänelle, että meillä ei ole
rahaa.
Hetken kuluttua tunsin kunnioitusta, kun ohitimme yksinäisen peregrinon,
joka oli melkoisen iäkäs saksalainen nainen. Tuntui hienolta, että täällä
kaukana pohjoisessa Espanjassa vanha ja yksinäinen nainen saattoi täysin
turvallisesti kulkea satoja kilometrejä.
Asturiakseen tultuamme nousimme korkealle
ja maisemat olivat upeat. Vasemmalla oleva mies yritti meille myydä jotain ja
oikealla on iäkäs saksalainen nainen kulkemassa yksinään Caminoaan.
Seuraava kaupunki oli 800 asukkaan Colombres. Saavuimme Pyhän Marian kirkon luo ja kokeilimme, olisiko ulko-ovi auki. No ei tietenkään ollut ja kerroimme sen vähän aikaisemmin ohittamallemme, paikalle perässämme saapuneelle saksalaisvaeltajalle.
Reitti lähti Colombresista kulkemaan alaspäin kohti rannikkoa. Vähän myöhemmin pysähdyimme erään miehen luo, joka oli kulkemassa Caminoa kahden pienen hevosensa kanssa. Mies oli Mallorcalta. Kaikenlaisia kulkijoita Caminolla oli. Pyörillä kulkevia kyllä näki lähes päivittäin, mutta tämä oli ensimmäinen, jolla oli hevoset. Kysyttäessä mies kertoi, että kun hän saapui johonkin majapaikkaan, niin hän laski hevosensa vapaaksi kulkemaan, minne nämä halusivat. Aamulla hevoset olivat kuitenkin taas majapaikan luona odottamassa isäntäänsä. Ehkä tällä tavoin kuljettiin keskiajallakin?
Reitti lähti Colombresista kulkemaan alaspäin kohti rannikkoa. Vähän myöhemmin pysähdyimme erään miehen luo, joka oli kulkemassa Caminoa kahden pienen hevosensa kanssa. Mies oli Mallorcalta. Kaikenlaisia kulkijoita Caminolla oli. Pyörillä kulkevia kyllä näki lähes päivittäin, mutta tämä oli ensimmäinen, jolla oli hevoset. Kysyttäessä mies kertoi, että kun hän saapui johonkin majapaikkaan, niin hän laski hevosensa vapaaksi kulkemaan, minne nämä halusivat. Aamulla hevoset olivat kuitenkin taas majapaikan luona odottamassa isäntäänsä. Ehkä tällä tavoin kuljettiin keskiajallakin?
Kuljimme taas lähellä meren rantoja ja matkan varrella oli vähän väliä
näkyvillä upeita hiekkarantoja, mutta ihmisiä ei niissä ollut näin kylmillä
ilmoilla. Myös mielenkiintoisia kivimuodostelmia nähtiin useilla rannoilla.
Saavuimme taas rannikolle ja täällä oli
mielenkiintoisen näköisiä kiviä, eikä pelkästään valtavan upeita hiekkarantoja.
Oli sunnuntaiaamu ja kylän Pendueles ohi
kulkiessamme kuulimme kirkonkellojen kutsuvan messuun. Tuossa kylässä siis
ainakin asui sen verran ihmisiä, että siellä oli kirkollistakin toimintaa.
Kuljimme valtavan kivimuurin vierestä ja arvelimme sen takana joskus olleen
jonkinlaisen linnoituksen.
Kuvan muurin takana lienee ollut vanha
linnoitus. Matkan varrella oli paljon pieniä, vanhoja siltoja. Tässä reitillä
oli uusi, mutta kävin kokeilemassa, kestääkö vieressä oleva vanha kaarikivisilta.
Ja kyllähän se tietenkin oli kestävä.
Matkan varrella oli myös pieni
turistikohde, Bufones de Arenillas. Joitain kymmeniä metrejä merestä oli syvä
kuoppa, josta kuului upeasti aaltojen kohina. Tästä paikasta oli jonkinlainen
luolayhteys mereen ja kovan merenkäynnin aikana aallot saattoivat nousta
luolasta ylös geysiirien tapaan. Nyt kuulimme vain aaltojen kumisevat äänet. Usealla YouTube-videolla olen nähnyt, kuinka höyryävä vesi syöksyy tällä paikalla halkeamasta ylös. Meillä se jäi kokematta. Vähän tämän jälkeen tulimme joen ylittävälle sillalle. Matalassa joen uomassa oli muutama peregrino liottamassa jalkojaan ja Guillermo tahtoi tehdä sen myös.
Kävimme katsomassa rannan lähellä olevaa
syvennystä, jonka kautta meren aallot päästivät ilmoille kumisevaa ääntä.
Alakuvan hiekkarantoja oli matkan varrella vähän väliä. Oikeaalla Guillermon
oli mentävä viilentämään jalkojaan jokeen, jonka yli kuljimme siltaa pitkin.
Päivän vaellus loppui monituntiseen
lähestymiseen rinteen reunalla kohti Llanesin kaupunkia. Tämä osuus oli ihan
kaunis mutta vähän yksitoikkoinen. Guillermo jäi meistä kolmesta vähän jälkeen jalkavaivojensa
takia, mutta sitten tapahtui jotain aika outoa. Mies lähti yllättäen juoksemaan ja se kuulemma
oli oikein mukavaa hänelle rasittavan kävelyn sijasta. Tällä tavoin Guillermo
saapui Llanesin albergueen tuntia ennen meitä muita. Kävely oli Guillermolle tuskallista, mutta juokseminen mukavaa.
Välillä kuljimme pitkiäkin matkoja tien
reunaa ja oli oltava varovainen kovaa kulkevien autojen takia. Huomasin, että täällä kävelijän on väistettävä autoja eikä päinvastoin. Oikealla
olemme lähestymässä rinteen reunaa pitkin kulkevaa reittiä Llanesin kaupunkia.
Alhaalla on rautatieasemalla olevan alberguen ulko-ovi.
Llanes oli suhteellisen suuri, 13 000 asukkaan kaupunki ja
vaikka olimme olleet siellä jo tovin, niin majapaikkaan oli vielä kulkemista.
Lopulta sinnekin pääsimme ja kirjoittautuessamme sisään meidät oli jo merkitty
huoneeseen numero kolme. Guillermo oli meidät ilmoittanut tuleviksi ja varannut
paikat.
Tämä albergue oli nimeltään "Estación" ja se oli rautatieaseman rakennuksessa. Majapaikka oli tilava ja alakerrassa oli pesukone ja linko. Laitoimme
pyykit peseytymään ja saimme näin nauttia puhtaista ja kuivista asusteista. Puolalainen
Remi opetteli innokkaasti espanjankielisiä sanoja ja ilmaisuja ja kyseli niitä
Guillermolta. Kun olimme aikeissa pestä vaatteitamme, niin sanoin: ”Necessito
limpiar la ropa”. Guillermo katsoi hämmästyneenä sanoen, että osaanko minä
espanjaa. No, en todellakaan osaa, mutta vähän ehdin kuitenkin opetella ennen
lähtöä. Mielenkiintoinen asia oli se, että tässä majapaikassa ei saanut käyttää
makuupusseja infektiovaaran takia. Sängyissä oli siksi hyvät vuodevaatteet.
Ehkä tämä on ollut kaikista majapaikoista paras.
Lähdimme kaupungille syömään. Tapasimme ”vanhan tuttavan”,
slovakialaisen peregrinon, joka tuli meidän mukaamme ja söi vegaaniruokaa
meidän muiden nauttiessa hampurilaisista.
Minun niskakipuni ovat olleet välillä aika sietämättömiä ja olen jopa
miettinyt koko vaelluksen keskeyttämistä sen vuoksi. Jalkani ovat olleet
hyvässä kunnossa, eikä varpaissanikaan ole ollut rakkoja eikä mitään hiertymiä,
mutta niskakivusta on tullut kiusallinen asia.
Matkaa Serdiosta Llanesiin oli 35 kilometriä.






