2. päivä. Zumaiasta Izarbideen

Nousin aamukuudelta ja lähdin nopeasti liikkeelle. Pitkälle en kylläkään päässyt, sillä konventin muurin ovi oli lukittu. Kiersin hieman aluetta ja totesin, että vaikka paikka on laaja puutarhoineen, niin se on kuitenkin kokonaan massiivisen kivimuurin ympäröimä. Täältä ei voinut karata. Aikoinaan munkeilla ja nyt pyhiinvaeltajilla ei ollut luvatonta pääsyä pois. Jäin hetkeksi asiaa ihmettelemään, mutta silloin isäntä saapui ja tuli avaamaan minulle oven. Pääsin pois konventin muurien sisäpuolelta.

     Nousin kaupungista ylös vuorille kaunista tietä pitkin ja pian maaseutumaiseen ympäristöön saavuttuani näin pellon yläpuolella haarahaukan, joka on Suomessa vain satunnainen vierailija. Jäin hetkeksi tämän linnun saalistuslentoa seuraamaan. Muitakin päiväpetolintuja pitkin päivää näin, mutta haarahaukka oli näistä selvästi yleisin. Variksia näkyi paljon, mutta ne olivat täysmustia nokivariksia, joita ei Suomessa ole. Linnuista kaikkein eniten näin ja kuulin punarintoja. Ne lauloivat matkani varrella vähän joka paikassa. Tietenkin peippojakin näin ja kuulin.
 

 
Olen jo kiivennyt vuorille, kun aurinko alkaa nousta Zumaian kaupungin ylle. Pienen juomatauon pidin paikalla, jossa oli muutama asuntoauto. Kuvassa oikealla on omaperäinen ratkaisu. Aloin käyttää tuosta nimitystä ”köyhän miehen asuntoauto”. Paikka oli nimeltään Elorriaga.

Reitti alkoi kulkea ylös alas metsäisiä vuorenrinteitä ja koska oltiin maaseudulla, jossa pääelinkeino oli maatalous, niin joka puolella oli eläimiä. Ja koska eläinten laidunalueet oli rajattu aidoin, niin vaeltaja sai avata ja sulkea portteja vähän väliä matkareitin kulkiessa eläinten laidunten kautta. Se oli ihan mukavaa. Suljin huolellisesti kaikki avaamani portit. Enimmäkseen metsien läpi kulkiessa näki erilaisia lammaseläimiä, mutta lehmiäkin oli ihmeellisen jyrkillä rinteillä.
  

Aita vuoristopolun varrella. Välillä keltaisia nuolia oli paljonkin, toisinaan taas hieman liiankin harvassa.

Baareja ei matkan varrella juurikaan ollut ja jos joku jossain kylässä oli, niin se oli yleensä suljettu. Nyt kuitenkin yksi kahvila juuri avattiin, kun paikalle saavuin tasan yhdeksältä. Kaksi kuppia maitokahvia ja makea suklaatorttu "napolitana de chocolate" maistuivat kulkijalle. Sain aamukahvin jo kahden ja puolen tunnin vaelluksen jälkeen. Ihanan nautinnollinen hetki. Tämä paikka oli nimeltään Santuran.
  

Kulkureitti osui tien risteykseen Santuran-nimisessä paikassa ja pääsin kahville juuri, kun kahvila täällä avattiin aamuyhdeksältä. Tortussa on suklaatäyte. Ilma oli kaunis ja tunnelma korkealla.

Matka jatkui aamukahvin jälkeen ylöspäin kohti Itziaria, aluksi erään maatilan läpi, jossa oli kauniisti kukkivia omenapuita. Sympaattisia aaseja pääsin myös katselemaan. Reitti kulki jonkin matkaa hyvin kauniissa miljöössä lehtipuiden siimeksessä pienen puron vierellä. Näkymät olivat kauniita koko päivän vaelluksen ajan. Voi että nautin vaeltamisesta tällaisissa paikoissa. Ilmakin oli mitä parhain.
  

Yksi kauneimmista osuuksista kulki maatilan läpi, jossa oli aaseja ja lammaseläimiä.

Vähitellen alkoi nousu ylös vuorille. Reittiä oli mukava kulkea, mutta tultuani metsäpolulta autotielle Itziarin kylässä vai oliko se kaupunki, kun siellä asui sentään lähes 500 henkeä, käännyin väärään suuntaan. Muutama sataa metriä ehdin kulkea tietä alaspäin, ennen kuin aavistin olevani menossa väärään suuntaan. Tulin takaisin ja löysin keltaisen nuolen tai simpukan, joka kertoi, minne oli mentävä. Oli kova jano ja menin keskelle liikenneympyrää nauttimaan tölkin kokista. Oli vielä hieman noustava ylemmäksi ja kaupungissa ylimpänä näkyi olevan teollisuuslaitoksia. Yksi nuorempi mies kulki melkoista vauhtia ohitseni. Minä en ilman kantamuksiakaan sellaista vauhtia kävelisi.

     Reitti kulki ensin Itziarissa rakennusten pihojen kautta portaita nousten ja sen jälkeen alkoi kaunis kävelytieosuus. Täällä päivän korkeimmalla kohdalla ja meri näkyi kauempana alhaalla oikealla puolella. Kävelytien vierellä heinikossa näin kauniin linnun, mustapäätaskun. Lajin voi hyvällä onnella nähdä Suomessakin – minä en ole koskaan nähnyt, mutta sen sukulaislintu pensastasku on kotimaassa suhteellisen yleinen.

     Aloin lähestyä Debaa ja laskeutuminen sinne oli hankalaa, kun alas oli tultava varsin jyrkkää ja osin liukasta mäkeä pitkin. Varsinkin tulo alas kaupunkiin oli todella jyrkkää tietä. Ihmettelin sitä, kuinka hankalaa olisi asua tällaisessa paikassa, josta lähtee poispäin vain hyvin jyrkkiä teitä. Debassa kävin kaupassa ostamassa vähän ruokaa, kun täällä oli viimeiset kaupat joksikin aikaa. Reitti suuntasi pois rannikolta vuorille, eikä matkalla ollut kauppoja ennen Markina-Xemeiniä, jonne oli pitkä ja raskas matka. Deba oli joen rannalla, mutta vain sen toisella puolella. Remontissa olevaa siltaa oli ylitettävä joki, josta lähti reitti taas ylös vuorille.

Mustapäätasku ilahdutti. Tätä lintua en ennen ole nähnytkään. Viereisessä kuvassa on alkanut alamäkiosuus kohti Debaa.

Deban jälkeen alkoi iso nousu ja juotavaa meni kurkustani alas todella paljon. Seurasin Caminon reittiä opaskirjan avulla ja epävarmoissa tilanteissa tarkistin asiaa kännykästäni Buen Camino -sovelluksella, mutta keltaisia nuolia ja simpukan kuvia etsin katseellani koko ajan. Nämä olivat tärkeimmät oppaat matkalla. Tänään eksyin reitiltä muutaman kerran. Kerran en huomannut hyvin vähäistä nuolta, joka johdatti kulkijan pois kävelytieltä pitkää heinää kasvavalle niitylle. Tämä kohta oli kyllä aika huonosti merkitty. Pian kuitenkin huomasin, että olin menossa väärään suuntaan ja sen nopeasti totesin Buen Camino -sovellusta vilkaistessani.

     Yllättäen reitti olikin eräässä kohdassa suljettu. Vähän ihmettelin, mihin suuntaan oli mentävä, mutta noudatin lopulta espanjakielistä tekstiä tien vierellä, joka johti minut aivan eri suuntaan, mihin Buen Camino -sovellus olisi vienyt. Vähän matkaa kuljin käsittääkseni aivan väärään suuntaan. Varsinaisella reitillä tehtiin ilmeisesti jotain metsätöitä ja siksi se oli suljettuna ja vaeltajat ohjattiin kiertotielle. Ihan kaunis oli tämäkin kulkureitti, mutta jonkin verran pitempi. Nousin aika korkealle ja siellä sain kulkea kauniin ja vähän minulle erikoisen näköisen metsän läpi. Kuljin jonkin matkaa tätä kiertoreittiä vähän ihmeissäni, ennen kuin reitti lähti kulkemaan suunnilleen sinne päin, minne olin menossa. Lopulta huomasin tulleeni ”oikealle” reitille.
  

Reitti oli tilapäisesti suljettu ja kulkijat ohjattiin kiertotielle. Ennen erään pellon ylittämistä oli taulu, jossa asiaa pahoiteltiin. Oikealla on ravintola, joka yllättäen oli matkan varrella. Kävin siinä syömässä.

Reitti yhdistyi vähitellen ”oikeaan” ja jatkoin sitä, kunnes yllättäen tien vierellä oli oikein hieno ravintolarakennus, "Azkenetxe". Koska se oli yllättäen auki, niin päätin mennä sinne syömään. Olin ainoa asiakas, sillä eivät espanjalaiset tähän aikaan päivästä ruokaa syö ja nautin herkullisen pizzan. Hintataso oli täällä Suomen hintojen luokkaa. Ei minulla erityisen kova nälkä ollut, mutta mukava oli syödä, kun hyvä tilaisuus siihen tuli. Tästä ei enää pitkä matka ollutkaan majapaikkaani. Päivän vaellus oli lyhyt, mutta hyvin mukava ja kaunis.
     Saavuin minulle suositeltuun Izarbiden albergueen, joka oli oikein viihtyisä paikka. Aurinko paistoi ja pesin vaatteitanikin nyrkkipyykillä ja laitoin ne ulos narulle kuivamaan ja kuiviksi ne tulivatkin juuri ennen auringonlaskua. Illalla oli vielä peregrinojen illallinen ja vaikka vatsa oli vielä täynnä pizzaa, niin menin muiden mukana illalliselle. Ruokapöydässä kävi selväksi se, että yli puolet täällä olevista vaeltajista oli ranskalaisia ja kolmen peregrinon nimi oli Daniel. Ruoka oli oikein hyvää ja siihen kuului viini, joka oli alberguen omaa tuotantoa.
    

Osallistuin peregrinojen illalliseen Izarbidessa ja ainakin paikan oma viini oli hyvää. Taloon kuului myös kotieläimiä kuten sikoja ja kanoja.

Asia, jota en ole juurikaan muistanut, on leimojen pyytäminen pyhiinvaelluspassiin. Mistähän niitä täällä vuorilla majatalon lisäksi saisi? Leimojahan pitäisi olla vähintään kaksi per päivä. Tällä reitillä sai kulkea pitkiä matkoja ilman, että voisi kuvitella jostain paikasta leiman saavansa. Kun saapui johonkin kylään, niin heti huomasi, että kaikki paikat olivat kiinni. Kaikki kirkkorakennukset varsinkin, joihin olisi kyllä ollut mielenkiintoista päästä käymään, kun minua vanhat kirkot niin kiinnostavat.

     Izarbiden albergue oli kauniilla paikalla ylhäällä vuorella ja maisemat sieltä olivat hienot. Ilta oli lämmin ja oli mukava olla ulkosalla, kun ”vapaa-aikaa” jäi runsaasti lyhyemmän vaelluspäivän jälkeen.
  

Upeaa vuoristomaisemaa Izarbiden ympärillä. Alakuvassa itse albergue sekä miesten nukkumasali. Täällä naisilla oli oma huone, mitä ei tainnut muualla olla.

Matkaa Zumaiasta Izarbideen oli vain 19 kilometriä.