Oli mitä kaunein aamu, kun lähdin Naviasta
liikkeelle. Shortsit jalassa ja välillä saatoin olla ilman hupparia. Reitti
kohti La Caridadia oli kaunis. Kuljettiin ylempänä ja laakso ja meri näkyivät
alempana. Aurinko paistoi ja sää oli siis mitä parhain. Reitin varrella oli
muutamia penkkejä levähdystä varten. Niitä voisi tietysti Caminon varrella olla
muuallakin. Kiva on aina penkillä hetkeksi istahtaa. Ottaa reppu pois selästä ja nauttia kulaus vettä ja katsella, mitä ympärillä näkyy.
Navia -joen ylittävä silta. Matkalla oli
muutamia penkkejä, joissa oli mukava hetkeksi levähtää ja katsella maisemia.
La Caridadiin ei ollut kovin pitkä matka
ja pysähdyin siellä vähäksi aikaa. Menin kahville ja morjestin ranskalaista
pariskuntaa, jonka olin nähnyt viime päivien aikana monta kertaa. Myös apteekissa
pistäydyin, kun sellainen taas matkan varrelle osui. En juurikaan ajatellut
huonoon kuntoon menneitä jalkojani vaan halusin päästä eteenpäin.
Matkalle osui moottoritien ylitys. Laitoin
kameran sillan kaiteelle ja sain tällaisen kuvan. Hyvä ettei kamera pudonnut.
Alakuvassa olen lähdössä jatkamaan La Caridadista.
Kun Baskimaan ja Cantabrian peltojen yllä
näin enimmäkseen haarahaukkoja, niin täällä Asturiaksessa silmiini osui eniten
hiirihaukkoja. Yksi lintu päästi minut niin lähelle, että pystyin
pikkukamerallani ottamaan siitä jonkinlaisen kuvan.
Kukkivia pensaita oli jatkuvasti matkan
varrella kulkijan iloksi. Langoilla oleva hiirihaukka päästi minut aika lähelle
ottamaan kuvan.
Seuraava taajama matkallani oli El Francon
kylä, jossa tapahtui erikoinen asia. Saavuin pienelle aukiolle tai puistikkoon,
jossa oli penkkejä ja myös lapsille keinut ja jotain muutakin. Istahdin
penkille ja kaivoin repusta banaanin. Samalla paikalle tuli joku työntekijä,
joka alkoi lehtipuhaltimellaan pöllyttää kaikkea roskaa suoraan päälleni. Aika
uskomatonta, miten joku voi tehdä toiselle tällä tavoin tahallaan kiusaa.
Lähdin siitä saman tien karkuun silmät täynnä pölyä.
El Francon kylässä puistotyöntekijä tuli
lähelleni ja pöllytti kaiken roskan suoraan päälleni. Lähdin nopeasti karkuun.
Alla ”siltakuva”. Pysähdyin aina kaikilla silloilla ja monesti otin kuvankin.
Seuraava isompi paikka oli Tapia de
Casariego. Tämä näytti oikein kauniilta meren äärellä. Varmaankin satama oli
täynnä kalastusaluksia. Mukavan näköinen alberguekin reitin varrella oli ja
mietin, että jäisinkö sinne. Kuitenkin päivä oli vasta nuori, eikä Ribadeoon
ollut enää pitkä matka ja jalkanikin riittävän hyvin jaksoivat. Pistäydyin
kuitenkin tässä alberguessa hakemassa leiman ja nauttimassa hieman juotavaa.
Meren äärellä oleva Tapia de Casariego ja
sen albergue. Alakuvassa olen rannalla ”Playa de Peñarronda”. Tämä oli vilkas
ranta. Paljon auringon ottajia sekä surffareita.
Saavuin paikalle Playa de Peñarronda, joka oli laaja hiekkaranta-alue palveluineen. Auringon ottajia ja eri tavoin vedessä liikkuivia näkyi olevan paljon. Pysähdyin hetkeksi rantabaariin. Täältä reitti jatkui aika
tylsän näköistä, enimmäkseen suoraa asfalttitietä. Tähän asti päivän reitti oli
ollut mitä kauneinta kulkea, mutta nyt kulkeminen vaikutti vähän
yksitoikkoiselta.
Odotin
Ribadeoon pääsemistä ja lopulta edessäni oli todella pitkä silta Ribadeo -joen
yli. Silta on tehty autoille, mutta sen sivuilla on hyvin kapeat osat kevyen
liikenteen käyttöön. Katsoin taakseni ja sanoin hyvästit Asturiakselle, jonka
sateet rikkoivat molemmat jalkani. Olin tullut Caliciaan.
Varsin pitkä silta Ribadeoon. Kevyen
liikenteen osa oli kapea ja ahdas.
Kuljin siltaa pitkin ja jossain vaiheessa
huomasin, että takanani on mies, joka taluttaa pyörää. Ymmärsin heti, että hän
halusi ohittaa minut päästäkseen jatkamaan ajamista. Yritin tehdä hänelle
tilaa, mutta aika vaivalloista oli, ennen kuin mies oli päässyt pyöräänsä
ylhäällä kantaen ohitseni.
Saavuin
lopulta Ribadeoon ja hakeuduin kaupungin keskustaan, jossa oli hotelli, mistä
oli huoneen varannut. Paikka oli nimeltään ”Mediante”. Oikein hyvä hotelli.
Jalkojani särki ja päätin valmistautua kotimatkaan.
Majapaikan
vastapäätä oli iso kirkko ”Iglesia Santa Maria del Campo”. Hain sieltä
viimeisen leiman pyhiinvaelluspassiini. Minun vaellukseni päättyi tähän kirkkoon
eikä Santiagoon. Tämä kirkko oli vielä 200 vuotta sitten fransiskaanien
konventti. Nykyään se toimii seurakuntakirkkona.
Santa Maria del Campo -kirkko Ribadeossa.
Hain sieltä viimeisen leiman credencialiini. Illalla kävin ulkona ja tapasin
nämä kolme vaeltajaa, joiden kanssa olin ollut tekemisissä vaellukseni
viimeisten päivien aikana. Vasemmalla brittiläinen Stephen ja ympärilläni kaksi
saksalaista, joiden nimet olen unohtanut.
Kävin illalla vähän katsomassa kaupunkia
ja tapasin Stephenin ja kaksi saksalaista pyhiinvaellustuttavaani. Oli mukava
heidät tavata, mutta aika haikeaa oli kertoa heille, että en voi huonoon
kuntoon menneiden jalkojeni takia lähteä enää jatkamaan. Juttelimme kaiken muun
lisäksi siitä vesimäärästä, joka kiusasi meitä pari päivää aikaisemmin. Tapasin
näiden 22 vaelluspäivän aikana monia erittäin mukavia ihmisiä. Iloisia ja
ystävällisiä vaeltajia.
Aamulla
menin ulos aamukahville ja näin monta peregrinoa, jotka olivat aamupalansa
jälkeen jatkamassa matkaansa. Ilma oli mitä parhain. Kunpa olisin voinut lähteä
heidän mukaansa. Asturiaksen sateet voittivat minut. Jalkani eivät sitä
vesimäärää kestäneet. Vasen jalkani oli turvoksissa ja oikean jalkapohjan rakko
todella kipeä. Hankin lipun yöbussiin Bilbaoon ja sieltä lentolipun Munchenin
kautta kotiin.
Matkaa Naviasta Ribadeoon oli 33
kilometriä.
