perjantai 7. kesäkuuta 2019

3. päivä. Izarbidestä Zenarruzaan


Lähdin Izarbidestä aamulla 6:10. Muutama muu vaeltaja meni myös heti näin aikaisin aamulla. Nautin siitä, että oli hämärää ennen auringon nousua. Linnut lauloivat, punarinnat varsinkin. Oli viileää mutta hyvin tunnelmallista. Reitti kulki lähinnä metsässä, kunnes saavuin Olatz -nimiseen pieneen kylään, jossa piti opaskirjan mukaan olla jonkinlainen ruokapaikkakin, kuten monessa muussakin paikassa, mutta ne olivat kaikki suljettuina. Pysähdyin kuitenkin vettä juomaan, kuten edellä kulkeneetkin olivat tehneet.
  
Kuljen kohti Olatz -nimistä kylää, jonka jälkeen alkaa pitkä nousu vuorille. Oikealla on härkiä. Ehkä härkätaisteluissa on tällaisia eläimiä?

Oli mukavaa kulkea hiekkatietä ylös ja alas ja vähän tasaistakin tietä, mutta sitten alkoikin melkoinen nousu noin 600 metriin. Meitä kulki useita vaeltajia muutaman kymmenen metrin välein ja eräs italialainen huusi kovalla äänellä Olatzin kylästä lähdettäessä, että nyt vietämmekin neljä tuntia kulkien ylöspäin vuorille. Eräs vanhempi mies kulki ensin vauhdilla ohitseni helpommassa maastossa, mutta hän väsähti vuorelle nousun alkuvaiheessa ja siirryin taas hänen edelleen. Yksi nuorempi kaveri meni edelläni ja hävisi pian näkyvistä. Aika moni kulkija tuntui olevan hyvässä fyysisessä kunnossa. Kuljin omaa vauhtiani, enkä juuri välittänyt muista. Kaikki saivat kulkea omaa vauhtiaan. Maisemat olivat hienoja, kun sai kulkea korkeilla rinteillä ja ilma oli kirkas. Oli hieman yllättävää, että kaikkein korkeimmillakin paikoilla oli taloja.
     En ollut vielä tutustunut mitenkään lähemmin toisiin vaeltajiin, joten kuljin yksinäni. Olin kyllä jutellut peregrinojen illallisella varsinkin erään ranskalaisen kanssa, mutta tämän kanssa ei ollut puhetta, milloin hän olisi ollut lähdössä. Ilma oli toistaiseksi hyvä ja pystyin mainiosti kulkemaan ilman matkatoveria. Vuorilla näkymät olivat todella kauniita ja innostavia, kun sellaisia en juurikaan ollut ennen nähnyt. Mitään tällaista vaellusta en ollut aikaisemmin tehnyt.
     Sen on saanut täällä huomata, että jalankulkijan on väistettävä autoja eikä päinvastoin. Autot kulkevat varsin kovaa, eikä monenkaan tien reunalla ole tilaa jalan kulkeville ja reitti kulkee silloin tällöin maantien reunaa pitkin. Pyöräily on myös erittäin suosittua ja näitäkin on varottava. Muutama pyöräilijä on kyllä toivottanut vaeltajille hyvää matkaa. Autoilijat sen sijaan eivät näyttäneet pitävän meistä vaeltajista lainkaan. Oli oltava varovainen reitin kulkiessa toisinaan pitkin autoteitä. Onneksi enimmäkseen pyhiinvaeltaja sai kulkea kaukana autoista.
  
Pitkä nousu vuorille alkamassa. Toisessa kuvassa ollaan jo korkealla. Aasit ovat minusta kovin sympaattisia eläimiä. Viimeisessä kuvassa olen Arnoatessa jonkun rakennuksen edustalla, jossa oli vesipiste.

Täällä vuorella tuntui siltä, että nousu ei lopu koskaan. Aina kun luuli tulevansa huipulle, niin siinä saikin huomata, että nousu sen kun vain jatkui. Aika yllättävää oli huomata se, että korkealla vuoristossa oli isoja maalaistaloja. Ilmeisesti nämä vuorten rinteet olivat hyviä paikkoja karjan ja kotieläinten pitoon sekä viinin viljelykseen ja olihan jonkinlainen autotie kaikkiin taloihin tehtynä ja useimpien talojen pihassa näkyi olevan uuden näköinen auto. Yleensä mustan värinen.


Olatzista ylös vuorille kulkeva tie oli alkuvaiheessa hyvin päällystetty ja mietin sitä, kuinka raskasta on tällainen tie vuorille rakentaa. Monilla paikoilla pysähdyin hetkeksi nautiskelemaan upeasta vuoristomaisemasta. Ylhäällä vuorilla oli joitain isojakin taloja, joista jotkut olivat asuttuja.

Tällä osuudella ei ollut mitään palveluja. Oli pärjättävä omillaan. Levähdin sentään hetken ajan Arnoaten pienessä kylässä, joka näytti olevan autio kuten niin moni muukin kylä. Tuntui siltä, että kukaan ei noissa muutamassa talossa asunut. Ihan hienojakin taloja oli useissa kylissä, mutta ihmisiä ei näkynyt juuri missään. Vuorilla näin paljon päiväpetolintuja. Kotimaassa ei mitään sellaista pääsekään näkemään, joten se oli yksi asia, josta täällä kulkiessani nautin.

Oli hieno tunne vaeltaa tällaisessa maastossa. Ilmakin oli vielä kaunis. Täällä oli paljon viileämpää, kuin mitä olin kuvitellut, mutta lämpötilan puolesta sää kulkemiseen oli kyllä oikein hyvä.

Tämä osuus Izarbidestä Markinaan oli aika raskas. Ensin sai nousta ihan riittävän korkealle ja lopulta eteen tuli käsittämättömän jyrkkä asvaltoitu suora tie alas kohti Markina-Xemeinin kaupunkia. Tie oli tehty autolle, mutta miten sellaista uskaltaisi autolla ajaa? Reitille juuri ennen kaupunkiin saapumista osui kirkkorakennus, joka oli auki päinvastoin kuin lähes kaikki muut. Tämä oli Arretxinagan pyhän Mikaelin erakkomaja. Outo rakennus oli 1700-luvulla rakennettu vanhemman kirkon raunioille ja rakennuksen sisällä oli kolme kappelin muodostamaa jättimäistä kiveä, joiden alapuolella oli alttari. Todella kummallinen näky. En ollut aiemmin lukenut rakennuksesta mitään, mutta sain sellaisen kuvitelman, että se oli pystytetty paikalla olleiden kivenjärkäleiden ympärille. Todella outoa.

Markina-Xemeiniin tullessa kävin avoimessa pyhän Mikaelin erakkomajassa, jossa oli sisällä kolme erittäin suurta kiven järkälettä ja alttari näiden alapuolella.

Ajattelin, että saan varmaankin leiman isossa pyhän Marian kirkossa, joka oli edessäni. Siellä kuitenkin oli alkamassa hautajaiset, joten sinne ei ollut asiaa. Seuraavaksi löysin turistien info-pisteen, jossa nautin kahvin ja sain leiman passiini. Kyllä maistui maitokahvi taas melko rankan vaelluksen jälkeen.

Marikina-Xemeinissä olevan Pyhän Mikaelin erakkomajan veistoksia, jotka olivat varmaan paljon itse rakennusta vanhempia. Nämä oli luultavasti otettu edellisestä, raunioituneesta kappelista. Alttarilla lienee Pyhä Mikael ja seinustalla on Neitsyt Maria. Alakuvassa on kaupungissa oleva suuri Pyhän Marian kirkko, jonne en päässyt sisään siellä alkavien hautajaisten vuoksi.

Kunnon ruokakauppaa ei silmiini osunut kulkiessani läpi tämän kaupungin, jossa asui lähes 5000 henkeä. Saavuin isolle aukiolle tai torille, jossa oli paljon väkeä, mutta siellä ei ruokaa ollut tarjolla. Kahdessa eri paikassa kävin kyllä torin laidalla syömässä sämpylän tai jonkinlaisen piirakan. Olin jo aikeissa poistua Markinasta, kun tapasin penkillä istuvan peregrinon. Tämä oli tsekkiläinen ja oli hyvin tyytyväinen siihen, että oli saanut ostettua kaikenlaista lihaa jostain kaupasta todella halvalla. Mies vaelsi hyvin pienellä budjetilla ja edellisenkin yön oli nukkunut ulkosalla, mutta halusi seuraavaksi sisätiloihin, kun oli luvattu sadetta. Siinä mies nyt istui ja veisteli puukollaan siivuja epämääräisen näköisestä lihakimpaleesta. Tarjosi minullekin, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Mies kyseli minulta, että tiedänkö, missä voisi korjauttaa vaellussauvan. Hänen toinen sauvansa olikin katkennut. En osannut tsekkiä auttaa ja lähdin jatkamaan matkaani.
  
Tapasin Markina-Xemeinissä istuvan tsekkiläisen mukavan peregrinon ja jäin hetkeksi juttelemaan tämän kanssa. Poistuessani kaupungista, levähdin vähäksi aikaa ja paikalle tuli myös ranskalainen vaeltaja, jonka kanssa en paljonkaan jutellut. Kuljimme kuitenkin yhdessä jonkin matkaa.

Markina-Xemeinistä reitti jatkui helppokulkuisena vähän matkaa. Minulle kaikenlainen historia on kiinnostavaa ja Caminolla sain nähdä monenlaista vanhaa kuten vielä käytössä olleita kivirakennuksia sekä jo käytöstä poistettuja taloja sekä raunioita. Olisi ollut kovin mielenkiintoista saada tietää, kuka minkäkin rakennuksen oli pystyttänyt ja milloin. Ja mihin näitä rakennuksia oli käytetty. Mitä paikalla oli tapahtunut, kun monessa tapauksessa jäljellä oli enää massiivisen kivirakennuksen rauniot.
  
Vanha raunioitunut asuinrakennus. Olisi kiinnostavaa tietää, milloin tämäkin talo on rakennettu. Alakuvissa ranskalainen vaeltaja pesee käsiään ja tsekkiläinen mies on katkaissut puukollaan puistosta pienen puun rungon, jolla aikoo korjata katkenneen vaellussauvansa.

Saavuin noin 300 asukkaan Bolivarin kaupunkiin tai kylään. Näin mustaleppälinnun, jota en ole koskaan Suomessa nähnyt. Niitä kyllä Suomessakin saattaa päästä näkemään. Lintu on kuin tavallinen leppälintumme mutta kovin musta, mutta sen oranssinvärisen yläperän huomaa heti. Myöhemmin huomasin, että mustaleppälintuja oli täällä aika paljonkin asutusten lähellä, nurmikoilla varsinkin.
  
Minulle reitti seuraavaan majapaikkaan oli selvillä, mutta ranskalainen matkaseuralaiseni halusi kysyä tietä paikalliselta pariskunnalta, joka tuli vastaan hieman ennen Bolivarin kaupunkia. Oikealla on mustaleppälintu, jota en ollut tätä ennen koskaan nähnyt.

Matka Markinasta Bolivariin oli aika mukavaa kulkemista, eikä ainakaan liian rasittavaa. Tilanne kuitenkin muuttui Bolivarissa. Täältä lähdin jo hieman väsähtäneenä nousemaan kohti vuorella olevaa luostaria, mutta en pysynyt italialaisen enkä ranskalaisen peregrinon vauhdissa. Yritin kovasti, mutta väsähdin aivan totaalisesti ja jäin heistä jälkeen ja kun lopulta pääsin luostarin tasolle, niin minun oli aivan pakko jäädä vähäksi aikaa paikalleni hengähtämään. En olisi jaksanut nousta enää yhtään korkeammalle. Olin kuitenkin nyt onneksi jo lähellä tämän päivän määrän päätä. Minulle oli yllätys, kuinka kovaa vauhtia monet vaeltajat kulkivat. En minä ole koskaan kävellyt niin kovaa. Mutta enää minulla oli vain muutama sata metriä kohti tämän illan majapaikkaa.
  
Saavun aivan väsyneenä ylös Zenarruzan luostariin. Paikalla on jo aikaisemmin tullutta väkeä, mutta paikka ei vielä ole avoinna. Luostarin inforakennuksesta tuli juuri munkki meitä peregrinoja opastamaan.

Tulin luostarin pihaan ja katselin ympärilleni. Kävelin pihan poikki ja tulin paikalle, jossa muutamia peregrinoja istuskeli odottamassa. Ja hetken kuluttua nuori munkki tuli viemään meidät majapaikkaan sisälle. Saavuin siis aivan oikealla hetkellä.
     Majapaikka oli suuressa luostarissa vain pieni huone, johon majoitettiin parikymmentä vaeltajaa. Yritin selvittää, mistä kaikki olivat. Saksalaisia oli useita, ranskalaisia hieman vähemmän. Muutama latvialainenkin oli paikalla. Yleistäen voi sanoa, että enemmistö nuoresta väestä oli naisia ja miehet olivat vanhempia. Tällaisen vaikutelman sain, vaikka jostain tilastosta olen lukenut vähän erilaisia tietoja.
     Illalla luostarin kirkossa pidettiin iltahartaus, ”Visperas”. Menin tietenkin sinne. Tällaisessa katolisessa seremoniassa vain papit tai munkit ovat äänessä. Heitä oli paikalla seitsemän ja he lauloivat latinaksi ja vain vähän aikaa jokin heistä jotain puhui. Välillä seurakunta nousi seisomaan. Mukava tilaisuus se toki oli. Luostarin upea kirkko oli rakennettu 1400-luvulla.

Munkki vie vaeltajia majoituspaikkaan. Oikealla olen luostarin kirkossa vesper-tilaisuudessa.

Vesperin jälkeen oli vuorossa peregrinojen illallinen. Ahtaaseen majoitushuoneeseen katettiin pöytä ja lopulta saimme makaronikeittoa syödäksemme. Nälkä oli ja hyvältä keitto maistui. Tässä vaiheessa ilma oli muuttunut sellaiseksi, kuin mitä säätiedotus oli luvannut. Alkoi sataa ja ilma alkoi olla kovin kalseaa. Ruokailun jälkeen joku naispuolinen peregrino jäi tiskaamaan astiamme.
  
Luostari on vuorella ja maisemat siellä sen mukaisia. Illalla sää muuttui sateiseksi. Alakuvissa olemme perinteisellä peregrinojen illallisella. Saimme keittoa, patonkia ja viiniä.

Luostarin info-rakennuksessa myytiin kaikenlaista. Sieltä minä ostin monien muiden kanssa luostarin olutta, joka oli oikein hyvää. Sitä oli kolmea eri vahvuutta. Illalla oli mukava istua ulkona nauttimassa luostariolutta muiden peregrinojen kanssa. Ystävystyin muutaman saksalaisen kanssa, joista kahden kanssa ehdin Caminolla jutella enemmänkin. Nämä olivat Christian sekä nainen, josta käytettiin nimeä ”Audi”. Ilmeisesti tämä oli tuon autovalmistajan palveluksessa. Mukavaa oli jutella muiden vaeltajien kanssa ulkona, vaikka ilta olikin kaikkea muuta kuin kaunis. Sateen suojassa saimme kuitenkin enimmäkseen olla. Sää oli selvästi muuttumassa huonompaan suuntaan. Säätiedotus lupasi jatkuvaa sadetta useaksi päiväksi.

Izarbidestä Zenarruzaan oli matkaa 28 kilometriä.