Lähtöpäivää
edeltävänä sunnuntai-iltana sain myöhään tekstiviestin, joka
kertoi, että KLM-yhtiön lento lähtee 45 minuuttia myöhässä. Tämä tarkoitti
sitä, että en ehdi jatkolennolle Bilbaoon Amsterdamista. Ei mikään mukava
viesti. Huolta se aiheutti. Miten pääsen perille Bilbaoon?
Seuraavana aamuna oli aikaisin
Helsinki-Vantaan lentokentällä selvittämässä asiaa. Tunnin verran jouduin odottelemaan,
ennen kuin paikalle saapui henkilö, jonka kanssa sain tehtyä uuden
matkasuunnitelman. KLM vaihtui Finnairiin, jolla lensin Frankfurtiin ja siellä
vaihdoin Lufthansan koneeseen, joka lentäisi Bilbaoon.
Yläkuvassa lähdössä Helsinki-Vantaa lentokentällä.
Alakuvassa koneen
ruumaan mennyt reppu, jonka pakkasin
Finnavian ohjeiden mukaisesti.
Lento
Frankfurtiin meni hyvin, mutta siellä tulikin eteen haaste löytää oikea paikka
minne mennä. Lopulta löysin tieni ulos isosta terminaalista ja bussin, joka oli
lähdössä toiseen terminaaliin, jonne ei nopeasti päässytkään. Kaupungin
ruuhkissa ei bussin terminaalin vaihtomatka kovin sujuvasti kulkenut. Aika
monelta henkilöltä piti kysyä, ennen kuin olin tiskillä, josta parinkymmenen
minuutin neuvottelujen jälkeen kädessäni oli boarding-passi. Seuraavaksi turvatarkastukseen,
jossa meni siinäkin puoli tuntua ja koneeni lähti tietenkin valtavan
terminaalin aivan toisesta päästä. Yleisön seassa juostuani saavuin oikealle
portille juuri ajoissa. Viime hetkille meni. Jos olisin myöhästynyt terminaalin
bussista, niin en olisi lennolle ehtinyt.
Koneessa minulla oli mukavaa matkaseuraa.
Kysyessäni englanniksi jotain vieressä istuvalta mieheltä, tämä vastasi
suomeksi. Mies oli eestiläinen ja kotoisin Pärnusta. Suomen kieli sujui lähes
täydellisesti ja kielen tämä Rait oli oppinut lapsena katsellessaan
televisiosta Pikku Kakkosta. Rait oli matkalla venäläisten asiakkaidensa kanssa
tarkoituksenaan ostaa Pietariin ja Viroon espanjalaisia busseja. Tämä ei ollut
ensimmäinen bussien ostosmatka ja Rait tunsi hyvin Espanjan bussitehtaat ja
näiden myyntimiehet.
Matkalla juttelimme innokkaasti vähän
kaikesta – Suomen ja Eestin politiikkaakaan unohtamatta. Vähän ennen koneen
laskeutumista kävi ilmi, että kun meillä molemmilla oli matkan päänä San
Sebastian ja kun hänellä oli tilataksi odottamassa lentokentällä, johon mahtui
seitsemän henkeä ja kun heitä oli vain viisi, niin minä olin tervetullut heidän
mukaansa. Näin pääsin vaivattomasti ja ilmaiseksi Bilbaon kentältä San
Sebastianiin. Ei tarvinnut tiedustella bussien lähtöaikoja ja lisäksi kyytini
kävi nopeasti, kun kuljettaja päästeli enimmäkseen 140 km/h vauhtia.
Tulimme San Sebastianin länsipuolelle,
missä väellä oli hotellihuoneet varattuna ja lähdin itse kävelemään kaupungin
läpi sen vanhaan kaupunkiin, jossa minulla puolestani oli huone majatalossa
odottamassa. Pysähdyin heti jollain penkillä ja järjestelin reppuni ja
pikkureppuni tavaroita. Samassa ystävällinen vanhempi nainen tuli kyselemään
jotain ja vastasin tälle ”casco viejo”. Tämä alkoi luetella numeroita ja
ainakin numeron viisi ja luulen hänen tarkoittaneen numeroa bussilinjalle, joka
veisi vanhaan kaupunkiin. Saattoi olla myös niin, että vanhaan kaupunkiin oli
viiden kilometrin matka. Nainen tuli vielä hetken kuluttua uudelleen kertomaan
minulle mahdollisesti sitä, että viereisestä rakennuksesta saisin leiman
pyhiinvaelluspassiini – credencialiin. Kerroin kyllä naiselle, että ”no hablo
español” ja ”no entiendo”.
Espanjalainen taksikusi ja eestiläinen Rait. Oikealla San Sebastianin rantaa. Vanha kaupunki on rannan toisessa päässä.
En minä
bussia tarvinnut vajaan tunnin kävelymatkaan, kun tarkoituksena oli kävellä
satoja tunteja. Kulkiessani ”väärään suuntaan” pitkin kaupungin rantakatua,
vastaani tuli muutamia pyhiinvaeltajia, jotka vähän ihmeissään katsoivat minua,
joka oli varmaan heidän mielestään menettänyt suuntavaistonsa kokonaan.
Majapaikkani
Pension Amaiur San Sebastianin vanhassa kaupungissa. Vasemmalla istun
huoneistoni parvekkeella.
Saavuin
hyvissä ajoin San Sebastianiin, eli paikallisella kielellä Donostiaan ja ehdin
käydä tutustumassa vanhaan kaupunkiin ja läheiseen meren rantaan. Vähän nälkä
oli, mutta oli vaikea löytää vanhasta kaupungista ruokaa ennen nukkuma-aikaani. Espanjassa on tapana mennä syömään vasta silloin, kun itse olen menossa nukkumaan.


