19. päivä. Avilésista El Pitoon

Lähdin aamulla aikaisin liikkeelle, mutta en ollut ainoa ihminen kaduilla. Monia miehiä oli vesiletkuineen pesemässä katuja ja aukioita. Kaupunkia pidettiin siistinä. Oli tihkusateista, mutta sade siitä vähitellen yltyi, eikä mennyt kauan, ennen kuin repun päälle oli sadesuoja laitettava. Tuulitakki riitti vielä tässä vaiheessa, eikä ponchoa tarvinnut pukea ylle päällimmäiseksi.

     Yleensä Caminon reittimerkinnät, simpukka sekä keltainen nuoli, ovat helposti havaittavissa, mutta Avilésista lähtiessäni en niitä juurikaan löytänyt. Oli turvauduttava Buen Camino -sovellukseen, jonka avulla oli vaivatonta suunnistaa reitille.
 

Kaupungin katuja pestiin aamulla aikaisin. Noustessani katuja ylöspäin, näen Avilésin sataman valot. Alakuvassa on jo päivä valjennut, mutta on sateista ja sumuista. Sade yltyi ja oli nopeasti mentävä lähimmän puun alle laittamaan repun päälle sadesuoja.

Reitti Avilésista eteenpäin oli pitkään päällystettyä, helppoa ja mukavaa kulkea. Tulin vähän ennen Salinasin kaupunkia pienen joen ylittävälle sillalle ja matalassa vedessä allani meni kovasti läiskyttäen sillan alle piiloon todella iso vesieläin. Se oli aivan toista kokoluokkaa kuin vaikka kotimaan minkit ja muut. Mieleeni tuli, että olisiko se voinut olla majava, mutta paksua häntää en lainkaan nähnyt, joten tuntemattomaksi jäi tämä iso otus.

     Tulin Salinakseen, joka näytti aika isolta kaupungilta, mutta oli sateinen lauantai, eikä kaduilla näkynyt ketään. Olisi tehnyt mieli levähtää hetkeksi kaupungin keskustan isolla aukiolla, jossa oli penkkejä, mutta sateessa se ei kuitenkaan tuntunut tarpeeksi houkuttelevalta. Jatkoin ulos kaupungista korkeammalle paikalle ja saavuin alueelle, jossa tehtiin jotain mineraalien etsintää ja louhintaa. Polku vei laajan tasaiseksi tehdyn hiekka-alueen vierestä ja kyltti kielsi sinne menemästä, mutta lauma alpakoita tällä hiekkakentällä tuntui viihtyvän. Tämän jälkeen kuljin pienen lammen ohi. Arvelin, että tuo vesiallas oli syntynyt kaivostoiminnan takia.
 

Polun vierellä olevassa tolpassa on kyltit: ”Kaivostoiminnan vaarallinen alue. Ei kulkua. Yksityisomistuksessa” ja ”Vaara. Kulku kielletty kaikille tällä alueella”. Alpakat eivät kieltoja noudattaneet. Toisessa kuvassa pieni lampi tämän lähellä.

Seuraava paikka oli nimeltään Santiago del Monte. Siellä pysähdyin hetkeksi lepuuttamaan jäseniäni katoksessa, jota varmaan monet kulkijat hyödynsivät. Jatkoin eteenpäin ja vastaani tuli viisi peregrinoa. Nämä sanoivat, että tämä reitti on väärä. Se on tarkoitettu pyöräilijöille. Tulimme takaisin päin vähän matkaa ja ihmettelimme kaikki, että miksi emme olleet huomanneet tuota polkua, joka erkani tieltä. Olihan siinä pieni viitta, mutta ei kuitenkaan kovin näkyvästi esillä. Lähdimme siitä jatkamaan oikealle reitille.
 

Taukopaikalla Santiago del Montessa. Tässä vaiheessa on vain tihkusadetta ja vaeltajilla ei ole sadeviittoja yllään. Repun suojat riittävät.

Seuraavaksi alkoi nousu aika korkealle ja sen jälkeen tullut alamäki ei tuntunut loppuvan koskaan. Se vain jatkui ja jatkui. Lopulta oltiin taas merenpinnan tasolla Nalón -joen rannalla. Siitä noustiin ylös alueelle, joka oli varmaan syntynyt joen alajuoksulle tehdyn linnoituksen takia. Maisema olisi täällä varmasti ollut hieno, jos sade ja usva ei olisi haitannut havainnointia. Varmasti moni kauniilla ilmalla kulkeva kehuu tämän paikan kauneutta.

     Sitten tuli vastaan tienristeys. Tässä kohtaa kaksi edelläni mennyttä vaeltajaa oikaisi menemällä lyhyempää tietä pitkin Nalónin sillalle. Minä noudatin tunnollisesti reittiä ja nousin Soto del Barcon kylään, jossa nautin kahvin. Sitten saavuin Nalónin joen ylittävälle sillalle. Ilmeisesti vesi meressä oli alhaalla, kun tässä leveässä joessa ei paljon vettä näyttänyt olevan. Rannalla oli kalastusveneiden laiturit vähän hassun näköisinä. Sillalta erottui hämärästi sumun seasta Soto del Barcon puolella olevat kivimuurit, jotka oli puolustustarkoitusta varten joskus kauan sitten rakennettu.
 

Nalón -joen ylittävä silta. Vettä näkyy olevan hyvin vähän tässä leveässä joessa. Kalastusveneet ovat monta metriä laitureiden tason alapuolella.

Seuraava reitin varrelle osunut paikka oli Muros de Nalón. Tämä pieni kaupunki näytti oikein kauniilta, mutta en pysähtynyt pitemmäksi aikaa. Kävin vain alberguessa ”Naranja” hakemassa leiman pyhiinvaelluspassiini. Tuosta alberguesta olin saanut kuulla ennen matkaani.
     Poikkesin hieman reitiltä, sillä halusin mennä ruokakauppaan, jonka metsäpolkua pitkin kulkeva ”virallinen” tie ohitti. Minun kulkema tie oli näköjään vaihtoehtoinen reitti. Ainakin saksalaisessa opaskirjassa on näitä vaihtoehtoisia reittejä vaikka kuinka paljon. Lieneekö niitä yhtä hyvin maastoon merkitty?
 

Ylhäällä vasemmalla albergue ”Naranja”, josta hain leiman. Muut kuvat ovat vilkkaalta Muros de Nalónin torilta. 

Kaupungin torilla oli hyvin vilkasta. Paikalle oli kerääntynyt varmaankin jokainen Muros de Nalónin asukas. Ihmettelin aikani tätä hulinaa ja kävin apteekissa hakemassa lisää Compeedia. Istahdin joksikin aikaa kirkon edustan penkille ja varasin paikan ensi yöksi vähän matkan päässä olevaan majataloon ”Cudillero”.

     Lähdin kävelemään kohti El Pitoa, jossa yösijani oli ja seuraani liittyi brittiläinen mies, jonka olin nähnyt reitillä jo usean kerran aikaisemmin. Miehen nimi oli Stephen ja hän on todellinen Camino-veteraani. Ehdimme vaelluksen aikana jutella paljon, mutta jossain vaiheessa polun vierellä istui tsekkiläinen nainen tarjoten pussistaan kovia donitseja. Stephen jatkoi matkaa, mutta minulle tarjoilu kelpasi ja jäin keskustelemaan tämän vaeltajan kanssa. Kävelimme yhdessä omaan majapaikkaani saakka, mutta tsekki jatkoi kulkua eteenpäin.

     El Piton kylä vaikutti jollain lailla vauraalta. Kylässä oli muutamia hienoja taloja ja jättimäisen suuri koulurakennus. Lapsia siis oli täällä oltava. Ainakin joskus on ollut. Nyt kylän asukasmääräksi luin alle 100 henkeä. Lisäksi keskellä kylää oli melkoinen palatsi muurien ympäröimänä. Katselin rauta-aitaisen portin läpi valtavaa puutarhaa, minkä läpi oli kuljettava toisessa päässä olevaan palatsirakennukseen. Kylän kirkkokin oli iso ja upea, kaksitorninen vanha rakennus. Täällä on asunut paljon väkeä joista monet hyvin vauraita. Tällaisen vaikutelman sain.
 

El Piton muurien ympäröimä palatsi. Ylhäällä oikealla näkymä portista puutarhaan. Alhaalla kylän massiivinen koulu ja kirkko. Viimeisessä kuvassa olen ravintolassa saksalaisten seurassa. 

Sellaista olen monesti matkallani ihmetellyt, että vaikka lukuisat asuinrakennukset maaseudulla ovat todella rähjäisen ja köyhän näköisiä, niin näiden ovien edessä on yleensä ollut uuden kiiltävä musta auto. Missä ovat kaikki vanhat, käytetyt autot? Onko ne kaikki myyty Suomeen? Täällä El Pitossa ei kovin paljon köyhyyttä näkynyt.

     Menin joskus viiden aikaan kylän ravintolaan. Ruokaa ei sieltä kylläkään saanut ennen kello seitsemää, jolloin kerrottiin keittiön avautuvan. Stephen tuli myös paikalle, mutta ei jäänyt niin pitkäksi aikaa ruokaa odottamaan. Minäkin olin jo ajatellut lähteä pois, mutta siinä terassilla istui kaksi saksalaista vaeltajaa, joita en ollut ennen tavannut. Nämä naiset, joiden nimiä en enää muista, olivat oikein mukavaa juttuseuraa ja jäin heidän kanssaan odottamaan keittiön aukeamista. Lopulta edessäni oli ateria, päivän menu-annos. Syötävää oli paljon, mutta ei mitenkään erityisen maittavaa. Henkilökunta sen sijaan vaikutti todella mukavalta.

Matkaa Avilésista El Pitoon oli 28 kilometriä.