8. päivä. Riosecosta Santoñaan

Herkullinen aamupala hostellissa. Appelsiinimehukin oli juuri puristettu tuoreista hedelmistä. Kahvia ja leipää. Kyllä maistui. Majatalon rouva oli pessyt pyykkimme ja saimme ne mukaan puhtaina ja kuivina. Mukava aamu. Meidän oli hyvä lähteä liikkeelle, mutta eestiläisellä vaeltajalla oli ongelma. Mies oli hyvin hermostunut ja huolestunut. Eestiläinen, jonka nimeä en tullut koskaan kysyneeksi, oli kadottanut yön aikana rahalaukkunsa. Asiaa jonkin aikaa ihmeteltiin, mutta koska en voinut Guillermon kanssa mitenkään asiaa auttaa, niin me lähdimme vaeltamaan eestiläisen jäädessä etsimään rahojaan.

     Monessa pikkukaupungissa, joiden läpi kuljimme, oli talot ympäröity vahvoin aitauksin. Erilaisia betoni- ja kiviaitoja näkyi paljon. Kerran Guillermo näytti minulle erästä kiviaitaa jonkun hienon talon etupuolella katua vasten. ”Tuo on graniittia”, Guillermo sanoi. Minä vastasin siihen, että Suomi on täynnä graniittia. Siihen Guillermo totesi ihmeissään, että graniitti on täällä Espanjassa varsin harvinaista, kun se on erittäin kallista.
 

Guillermo ja Riosecon majapaikan Fernanda Inn mukava isäntä. Toisessa kuvassa on murheellinen eestiläismies, joka ei löytänyt aamulla rahojaan.

Riosecosta oli pieni kävely pitkin tasaista maastoa, mutta sen jälkeen oli nousu korkealle vuorelle. Sinne meni lyhyempikin reitti, mutta Guillermon pyynnöstä kuljimme huomattavasti pitempää. Hän nimittäin halusi ehdottomasti mennä La Magdalena -nimisen paikan kautta, sillä Guillermon naisystävä oli tämän niminen. Minun opaskirjassani ja Buen Camino -sovelluksessa ei ollut merkittynä reittiä La Magdalenan kautta, mutta Guillermon saksalaisessa opuksessa oli. Ihan kaunis reitti tämäkin oli ennen nousemista kuraisille vuoripoluille.
 

Saavumme La Magdalena -nimiseen pieneen kaupunkiin tai kylään. Guillermo on tyytyväisenä La Magdalena -kyltin edessä.

Lähdimme nousemaan ylös vuorelle La Magdalenan jälkeen ja vaikka ei satanut, niin ajoittain kävelytie oli aivan mutainen ja hankalasti käveltävä. Reitin vierellä oli sankkaa pusikkoa, joten tien vierellä kulkeminen oli enimmäkseen mahdotonta. Välillä oli kyllä pakko hypätä tien sivuun, kun tiellä oli pehmeää savea yli nilkan korkeudelta. Täällä, kuten monessa muussakin paikassa vuorilla, tehtiin metsätöitä. Isot maastotyökoneet pehmensivät kulkureittejä ja se oli sateen lisäksi toinen suuri syy siihen, että tiet olivat niin huonossa kunnossa.
 

Pidimme pienen tauon lähtiessämme La Magdalenasta nousemaan ylös vuorille. Kulkuväylä oli huonokuntoinen, savea ja mutaa oli monessa paikassa. Guillermo yrittää päästä kuivin jaloin hetken aikaa tien vierellä.

Saavuimme korkealle ja tulimme jonkinlaisen kirkkorakennuksen luo. Paikalla oli varmaan joskus ollut pieni kylä. Täältä teitä lähti useaan suuntaan ja ihmettelimme, mihin suuntaan oikein pitäisi mennä. Tänne tuli myös lyhyempi reitti Riosecosta ja paikalla oli jo meitä paljon myöhemmin matkaan lähtenyt eestiläinen. Hän olikin erittäin iloinen – rahalaukku oli löytynyt miehen makuupussista!

Eestiläismiehellä on ilo ylimmillään, sillä kadonneet rahat olivat löytyneet. Kukaan ei niitä ollut varastanut. Taukoa pidimme vuorella olevassa erakkomajassa tai mikä vanha rakennus tämä sitten olikaan.

Yksi metsätyökone oli tullut lähelle ja Guillermo meni kysymään sen kuljettajalta, että mikä on oikea tie Liendoon. Mies näytti suunnan, joka minusta tuntui väärältä, mutta joka tietenkin oli se oikea. Siihen suuntaan sitten lähdimme.

     Reitti alkoi vähitellen laskeutua alemmaksi ja eräässä laaksossa kulkiessa näin kaukaa viereisen vuoren huipulla lehmiltä näyttäviä eläimiä. Miksi siellä oli lehmiä? Tulimme hieman lähemmäksi ja otin valokuvan ja suurensin kuvaa ja totesin, että nämä ”lehmät” olivatkin hanhikorppikotkia, järkyttävän suuria lintuja. Muutama niistä nousi siivilleen ja ne näyttivät enemmänkin lentokoneilta kuin linnuilta. Uljaasti nuo linnut seurasivat kulkuamme korkealta vuoren huipulta. Ainakin kymmenen näitä korppikotkia paikalla oli. Näen kesäisin paljon merikotkia, mutta nämä hanhikorppikotkat vaikuttivat vielä merikotkia suuremmilta.
 

Jättiläismäisiä hanhikorppikotkia seuraa vuoren huipulta vaellustamme.

Saavuimme 1000 asukkaan Liendoon, josta ei jäänyt juuri mitään muistikuvaa. Reitti tuli siellä meren lähelle ja jatkui kohti Laredoa, jonka saimme näkyviin useita tunteja ennen kaupunkiin saapumista. Laredo näytti mukavalta ja vilkkaalta paikalta, mutta vaeltaja ei jää juurikaan perinteistä turismia kaupunkeihin harrastamaan.

     Laredosta alkoi valtavan pitkä, ehkä viisikilometrinen hiekkaranta, jota lähdimme kävelemään. Välillä pidimme taukoa ja katselimme, kuinka kaksi peregrinoa kulki kengät käsissään rantaviivaa pitkin. Me vilvoittelimme itseämme ja varpaitamme. Ei ollut mikään kiire ja pidimme vähän lepotaukoa.

     Rannan läpi kävelemiseen meni melko kauan, se ei tuntunut loppuvan koskaan, mutta loppuihan sekin. Aivan toisessa päässä oli paikka, mistä lähti yhteysalus salmen yli Santoñaan. Joen eri puolilla sijaitsevat Laredo ja Santoña ovat molemmat hieman yli 10 000 asukkaan kaupunkeja.
 

Laredon hiekkaranta on valtavan suuri, mutta ei siellä kuten muillakaan rannoilla auringon palvojia ollut, kun oli niin kylmä kevät. Katselimme kahden peregrinon kävelyä paljain jaloin pitäessämme lepotaukoa.

Tulimme riutan toiseen päähän ja näimme, kun yhteysalus saapui. Mitään laituria ei paikalla ollut. Alus ajoi varovasti päin hiekkarantaa ja pitkä laskusilta toimi matkustajien veneeseen astumiseen. Mietin sitä, että mahtaako alus olla joskus juuttunut kiinni rantahiekkaan, kun se tällä tavoin rantautuu. Mukava pieni hetki oli istahtaa aluksen kannelle ja katsella hiekkarantoja ympärillä.
 

Yhteysalus Laredon hiekkarannalta Santoñaan on saapumassa ja laskusilta työnnetään aluksen keulasta rantaan. Lyhyellä matkalla ehdittiin käydä iloista keskustelua muisen vaeltajien kanssa.

Saavuimme Santoñaan ja siellä Guillermon aiemmin tapaamat tyypit kertoivat, että kaupungin albergue on surkea ja kehottivat meitä menemään johonkin kauempana olevaan ”Juvenileen”. Lähdimme kohti tämän ihan mukavalta vaikuttavan kaupungin keskustaa ja aukiolla eräs ravintolaa pitävä mies tuli kertomaan, että tuossa vieressä on albergue, menkää sinne. Samalla vanhempi mies tulikin viemään meidät toiseen kerrokseen, missä majapaikka oli. Tämä kaveri oli ylitsevuotavan ystävällinen esitellessään meille paikkoja ja kertoessaan kaikenlaista. Päätimme jäädä tänne. Alberguen sijaintikin oli mitä mukavin pienen kaupungin keskusaukion laidalla. Kirjoittauduimme sisään ja perässämme tulivat puolalaiset sekä joitain saksalaisia sekä yksi slovakialainen.

     Lähdin vähän kaupunkia katselemaan ja palasin majapaikan luo, jossa oli aukiolla ihmisiä ruokailemassa. Menin yhden iloiselta vaikuttavan ryhmän luo juttelemaan. Nämä olivat meksikolaisia pyöräilijöitä ja kulkivat Caminoa polkien. Kaksi heistä oli ollut Venäjän matkallaan kolme päivää Helsingissä ja pitivät siitä kovasti. Toinen vielä kehui suomalaisia naisia tavattoman kauniiksi, joka sai meksikolaisryhmän naisjäsenen naurahtamaan. Yhden meksikolaisen kanssa jäin hieman pitemmäksi aikaa juttelemaan. Tämä oli nimeltään Daniel ja nimen kuultuani näytin hänelle ”oman Danielin” eli tyttärenpojan kuvan kännykästäni. Oli kiva tavata näitä Atlantin toiselta puolelta tulleita pyöräily-peregrinoja. Kovakuntoisen näköistä porukkaa.
 

Tapasin mukavia meksikolaisia pyöräilijöitä. Toisessa kuvassa olen Daniel-nimisen kaverin kanssa. Alhaalla vasemmalla on meneillään peregrino-illallinen. Minä söin jotain skorpionikalaa.

Lähdin ympäri kaupunkia etsimään paikkaa, mistä saisin leiman pyhiinvaelluspassiini, mutta sellaista paikkaa ei mistään löytynyt. Moni vaeltaja oli mennyt syömään, mutta minä päätin syödä vasta muiden jo ruokaillessa. Sain oman pöydän ja edullista oli täällä syödä. Alkupalasalaatti ensin ja pääruoaksi kalaa. Jälkiruoaksi vielä kakkua. Ja kun näihin pyhiinvaeltajille tarkoitettuihin ruoka-annoksiin kuuluu myös viini, niin minulle tuotiin kokonainen punaviinipullo. Sille viereisen pöydän puolaiset vähän naureskelivat. En minä nyt koko pulloa voinut yksinäni juoda. Oikein hyvää viiniä se kyllä oli. Aamulla piti aikaisin lähteä liikkeelle.

Matka Riosecosta Santoñaan oli 24 kilometriä, mutta meidän kulkiessa kiertotietä La Magdalenan kautta, pituutta tuli kyllä jonkin verran enemmän.