10. päivä. Guemesistä Boo de Piélagosiin

Lähdimme aamulla 6:30. Seitsemältä olisi majapaikassa ollut aamiainen, mutta emme jääneet sitä odottamaan. Reitti meni rauhallista tietä rannikkoa kohden, josta matka jatkui kauniilla paikalla jyrkänteen reunaa seuraten Somon hiekkarannalle. Juuri ennen rannalle tuloa reitti kulki aika vaatimattoman oloisen maatilan kautta. Paikka näytti hyvin rähjäiseltä. Tiellä oli käärmeen nahka ja Guillermo kertoi, että Espanjassa on kyllä myrkyllisiäkin käärmeitä, mutta ei mitään kovin isoja.
 

Lähdemme ennen auringon nousua Guemesistä. Laaksossa on hieman sumua.

Rannikon tuntumassa on mukava kulkea, kun maisemat ovat molempiin  suuntiin hienot. Saimme kulkea jonkin aikaa hyvin kaunista reittiä jyrkänteen reunalla. Meren puolella oli korkeat ja jyrkät töyräät ja välillä alhaalla näkyi upeita hiekkarantoja, joissa ei ketään kyllä näkynyt. Moni rantapaikka oli tarkoitettu lainelautailijoille, mutta ilmeisesti liian kylmä ilma oli tämän lajin harrastajille. Oli poutaa, mutta kaikki vaatteet olivat jatkuvasti yllä, sillä ilma oli jatkuvasti yllättävän viileä.

     Seuraavaksi reitti laskeutui alas hiekkasärkille. Nyt kulkeminen muuttui aika hankalaksi, kun rannan hiekka oli upottavaa ja lisäksi oli varsin kova vastatuuli. Pieni joki tai purokin kulki hiekkarannan läpi mereen, mutta onnistuimme pääsemään sen yli kuivin jaloin. Somon hiekkaranta oli parin kilometrin mittainen ja muutama koiran ulkoiluttaja tuli meitä vastaan. Muuten ihmettelin jatkuvasti sitä, miten vähän paikallista väkeä Caminon varrella näkyi. Ainoastaan isommat kaupungit olivat vilkkaita.
 

Reitti kohti Somoa kulki upealla paikalla jyrkkiä rantatöyräitä seuraten. Upeita hiekkarantoja oli monessa paikassa, mutta niissä ei ketään näkynyt. Alakuvassa Guillermo tutkii opaskirjaansa, kun aika ajoin keltaiset nuolet olivat harvassa ja silloin piti tarkistaa, ollaanko oikealla reitillä.

Meille oli muodostunut mukava viiden hengen porukka. Espanjalainen Guillermo ja kolme puolalaista kulkivat seurassani. Aina ei suinkaan kävelty vierekkäin lähellä toisiamme, mutta usein kuitenkin kävin pientä keskustelua jonkun vierellä kulkevan kanssa. Eniten Guillermon, jonka kanssa keskusteltiin aika paljon ainakin jalkapallosta. 
     Lopulta raskas hiekkarantaosuus, Playa de Laredo, loppui ja nousimme ensimmäisten rakennusten luo pois hiekalta. Alkoi hotellialue, jossa oli baari ja siellä sain aamiaiseni. Ihmeen kauan jaksoin taas kulkea tyhjin vatsoin aamuaikaisella lähdettyäni.

     Seuraavaksi pienen Somon kaupungin toiseen päähän odottamaan yhteysalusta, joka veisi meidät salmen yli Santanderiin. Puolalaiset olivat jo paikalla, kun he eivät pysähtyneet kahville rantabaariin. Pian alus saapuikin ja lähdimme sen matkaan. Täällä alus kiinnittyi laituriin eikä hiekkadyynille kuten edellisellä kerralla. Alus pysähtyi uudelleen Somon puolella rantaa toisella paikalla, josta nousi kyytiin Padre Ernesto. Salmen ylitys ei sitten kauan kestänyt ja matka maksoi kaksi euroa.

                              Kaksi yhteysaluslippua. Laredosta Santoñaan (2,90€) ja Somosta Santanderiin. (2€)

Somon satamassa odotellaan yhteysalusta. Matkalla Guillermo puhuu varmaan naisystävänsä kanssa ja isä Ernesto istuutui puolalaisten pöytään.

Santander on iso kaupunki ja saavuttuamme sinne, seisoskelimme jonkin aikaa jossain risteyksessä etsien oikeaa reittiä, mistä lähteä kulkemaan pois kaupungista. Muutamalta ohikulkijalta tietä kysyttiinkin, mutta sitten saimme todella innokkaan saattajan, joka seurasi meitä pitkään antaumuksellisesti espanjaksi puhuen, mutta emme me hänen neuvoistaan ymmärtäneet. Puolalaisen Ulan tämä pienikokoinen nainen otti lähimmäksi ”ystäväkseen” jolle jatkuvasti jotain suurella innolla selitti. Oli hauska vilkuilla Ulan vaivautuneita ilmeitä tämän espanjalaisen naisen koko ajan höpöttäessä hänelle jotain. Tapasimme Santanderissa kulkiessamme myös kolme nunnaa. Kyllä olivat herttaisen tuntuisia ihmisiä. Näiden kanssa olisi ollut mukava jäädä keskustelemaan, mikäli olisi ollut yhteinen kieli.
 

Tapasimme Santanderissa kolme nunnaa, joiden kanssa Guillermo käy pientä keskustelua. Kaupunkimainen asutus jatkui aika pitkälle.

Santanderista saimme kulkea aika kauan kaupunkimaisessa miljöössä. Kaupunkihan on laaja ja asukkaita 170 000. Tarkoituksenamme oli mennä yöksi Santa Cruz de Bezanassa olevaan albergueen, jonne osa samaan aikaan kulkevista vaeltajista menikin, mutta päätimme jatkaa matkaa eteenpäin Boo de Pielagos -nimiseen paikkaan nimeltään Piedad.

     Rautatiepysäkin vieressä oleva majatalo Boo de Pielagosissa oli oikein hyvä. Ulkoseinälle oli kiinnitetty joku vaalimainos, olihan eurovaalit tulossa. Vaeltajien nukkumapaikat olivat yläkerrassa ja sisällä kaikki tilat olivat erinomaiset. Vaelluskenkiä ei missään paikassa saanut viedä nukkumasaleihin ja täällä ne oli vietävä yläkerran parvekkeelle pienen penkin alle. Kävi kuitenkin niin, että pian alkoi sataa, enkä ehtinyt ajoissa hakea kenkiäni sieltä pois. Toinen kengistäni meni sisäpuolelta aika märäksi. Yritin kuivatella sitä vessapaperilla.
 

Boo de Pielagosin albergue oli yksi mukavimmista. Iltaisin oli tapanani tutkia opaskirjasta seuraavan päivän reittiä ja mahdollisia yöpymispaikkoja.

Vastapäisissä sängyissä oli kaksi nuorta sveitsiläisnaista, jotka ihmeissään katsoivat, kuin ripustin yläsängyn kaiteista vaatteitani roikkumaan mukanani olleilla s-koukuilla. Esittelin sitten näitä ihmekapistuksia heille ja he niistä kovasti innostuivat ja päättivät hankkia samanlaisia heti, kuin vain jostain löytävät. He kyselivät myös, että mistä olin tällaisia keksinyt ottaa mukaan. Kerroin heille, että suomalaisilla pyhiinvaeltajilla on oma fb-keskustelupalsta, jossa kokeneet vaeltajat neuvoivat ottamaan näitä s-koukkuja varusteisiin mukaan.

     Illalla oli peregrinojen ruokailu ja voi mahdoton, mikä meteli syntyi parinkymmenen vaeltajan syödessä ja kovaäänisesti keskustellessa. Minä en paljon siinä jutellut, kun lähelläni olleet puhuivat lähinnä saksaa ja italiaa. Pöydän päässä istui kovaääninen slovakialaismies, jonka kanssa pari sanaa vaihdoin jääkiekosta. Mies oli ruokavalioltaan vähän erilainen. Söi vain vegaaniruokaa ja juotavaksi halusi vain valkoviiniä. Pitkin iltaa slovaki kovaäänisesti huuteli: ”vino blanco!”, mutta ei sitä hänelle enempää annettu kuin muillekaan. Itse olin jo alkuillasta aika väsynyt ja odotin pitkään pääseväni ylös sänkyyn nukkumaan.

Guemesista Boo de Pielagosiin oli 29 kilometriä.