21. päivä. Cadavedosta Naviaan

Aamulla mietin kotiin lähtöä, kun jalkapohjaan sattui niin paljon sängystä noustessa. Huoneessani oli kuivausteline, jolla olin saanut yön aikana kenkäni kuiviksi ja kun ne laitoin jalkaani, niin kävely tuntui onnistuvan riittävän hyvin. Päätin mennä ainakin Luarcaan ja miettiä siellä, jatkanko sieltä vielä eteenpäin.

     Tulin Cadavedossa liikenneympyrän luo ja tapasin kaksi peregrinoa, jotka jatkoivat täältä bussilla Naviaan. Bussi tulikin pian. Busseja ei kovin usein täältä kulkenut. Kuulemma kaksi kertaa päivässä.

     Luarca oli oikein mukavan oloinen kaupunki. Sinne tultuani istuin joen varrella penkillä ja tarkastelin jalkojani. Oikean jalan pohjaan laitoin uuden Compeedin. Vasemman jalan nilkka näytti vähän turvonneelta.

     Löysin kaupungilta baarin, joka tarjosi erilaisia aamiaisia. Amerikkalainen aamiainen tuntui parhaalta ja söin sellaisen. Kyllä oli maittavaa. Tuoretta appelsiinimehua, paistettua kananmunaa, pekonia ja kahvia.
 

 

Luarcasta löysin baarin, jossa oli tarjolla erilaisia aamiaisia. Valitsin amerikkalaisen aamiaisen. Oikealla ylhäällä istun penkillä Luarcassa ja olen laittanut uuden Compeed-laastarin jalkapohjaan.

Olo tuntui hyvältä ja päätin lähteä jatkamaan vaellusta Luarcasta. Reitti nousi ylös ja kaupunkia sai katsella ylhäältä päin. Ilma tuntui oikein raikkaalta. Oli mukava kulkea taas, vaikka kipua jaloissa olikin.

     Heti kaupungin ulkopuolella reitin vierellä oli vanhan kivikirkon rauniot. Pistäydyin sitä katsomassa, kun vanhat kirkot minua kiinnostavat ja täällä melkein kaikki toimivat ja käytöstä poistetut vanhat kirkot olivat lukittuina. Tämä kirkko oli pyhän Jaakobin kirkko. Kirkosta on olemassa dokumentteja 1000-luvulta asti, joten se on hyvin vanha. Kirkon pääoven kaaressa on kilpi, jossa on neljä suurta ja yksi pienempi kampasimpukka ristissä. Jäin miettimään sitä, että vaikka kulkemani Camino on ”pyhiinvaellus”, niin ei täällä mikään pyhyys tai hengellisyys näy kulkijalle lainkaan. Missä Caminon pyhä Jaakko piileksii? Vastaavanlaisia keskiaikaisia kirkkoraunioita kotimaassani on Vihdissä, Pälkäneellä, Raumalla, Hämeenkoskella sekä Vaasassa. Jaakobille pyhitettiin Suomessa keskiajalla Rymättylän ja Rengon kirkot.
   

Luarcan ulkopuolella oli tällainen keskiaikainen pyhän Jaakobin kirkon raunio.

Jatkoin matkaa ja yksi vaeltaja saapui vastaan. Vähän sitä ihmettelin. Miksi tämä nainen oli palaamassa kohti Luarcaa? Tämä peregrino pysäytti minut ja kysyi, että onko minulla antaa hänelle leipää tai jotain muuta syötävää. Valitettavasti minulla oli mukanani vain vettä ja sitä näkyi hänelläkin olevan. Tunsin itseni jotenkin epäonnistuneeksi, kun en pystynyt auttamaan. En kantanut juuri mitään ruokaa mukanani. Vettä vain. Joitain hedelmiä ostin toisinaan evääksi, banaaneja ja omenoita. Kyllä olisi tullut mukava olo, jos olisin voinut hänelle leipää antaa.
 

Opaskirjani oli mennyt kosteudesta hyvin huonoon kuntoon ja sitä oli käsiteltävä varoen. Reitti Luarcasta eteenpäin oli hyvin kaunista. Meri näkyi monin paikoin.

Nyt ilma oli taas mitä parhain ja reitti kulki pitkin kaunista maaseutua. Oli ihanaa kulkea tällaisella säällä. Maailmakin oli muuttunut taas niin kauniiksi. Matka-asuksi riitti shortsit ja t-paita. Aloin kuulla kovaäänistä puhetta takanani. Ryhmä saksalaisia tai ainakin saksaa puhuvia vaeltajia saavutti minut ja meni ohitseni. Erään talon luona joku vitsikäs mies ruiskutti vettä näiden peregrinojen päälle. Oli varmaan tehnyt saman monta kertaa aikaisemminkin.
 

Ryhmä saksaa puhuvaa väkeä ohitti minut ja pian sen jälkeen he saivat vettä niskaansa.

Tulin Casa del Peregrino -majapaikan luo, jossa nämä kahdeksan muuta olivat taukoa pitämässä. Tämä rakennus oli sen päivän ajan kiinni, mutta en minä sinne olisi halunnut jäädäkään. Pieni lepohetki siinä pihalla penkillä oli riittävä.

     Tämän päivän osuus kulki asuttua maaseutua pitkin ja näin pelloilla useita petolintuja. Kun Baskimaassa päiväpedot olivat enimmäkseen haarahaukkoja, niin täällä Asturiaksessa näin peltojen yllä enemmänkin hiirihaukkoja ja joitain tuulihaukkoja. Yritin kovasti saada kuvaa muutamista pikkulinnuistakin, mutta pienellä kamerallani se ei oikein onnistunut. Linnut olivat käsittääkseni enimmäkseen pensastaskuja tai mustapäätaskuja.

     Ennen Villapedreä reitti nousi korkealle mäelle, josta oli upeat näkymät laaksoon kauas eteenpäin. Vaeltajat kulkivat mäkiä ylös ja alas, mutta valtatie meni suoraan alhaalla laaksossa. Täällä joku oli tehnyt reitille pienistä kivistä erilaisia tervehdyksiä. Nuolia ja Buen Camino -toivotuksia.
 

Autotie kulkee laaksossa, mutta Camino kiertelee vuoria ylös alas. Kivistä tehtyjä tervehdyksiä. Tapanani oli pysähtyä kaikilla silloilla. Alhaalla oikealla ravintola, jossa söin runsaan aterian.

Villapedressä oli ravintola, joka tarjosi ruokaa myös päivällä. Söin valtavan annoksen ja hyvältä maistui. Seuraava kylä oli Piñera, jossa soitin Naviaan varatakseni paikan alberguesta San Roque. Varaminen oli helppoa, kun puhelimen toisessa päässä alettiin puhua englantia.

     Saavuin lopulta Naviaan ja pistäydyin matkallani pienessä kirkossa, joka oli auki. Sitten menin albergueen, jota minulle oli suositeltu. Ja hyvä paikka se olikin. Alberguen isäntä oli nimeltään Aurelio ja hän oli todella mukava ja avulias ihminen. Aurelio sanoi, että ei täällä käy juuri lainkaan suomalaisia. Sanoin, että viime syksynä täällä ainakin yöpyi kaksi suomalaista, Johanna ja Meiju-Maria. Aurelio tarkasti kirjastaan ja myönsi, että nämä suomalaiset täällä todellakin silloin olivat olleet.
 

Pistäydyin matkan varrella San Roquen pienessä kirkossa ennen saapumistani albergueen. Alhaalla oikealla majapaikan isäntä Aurelio.

Pesin pyykkiä alberguen pesukoneessa ja koska oli kaunis ja lämmin ilta, niin ripustin ne kuivumaan ulos. Sitten lähdin kaupungille ja ostin pientä syötävää ruokakaupasta. Näitä ruokakauppoja on vaikea löytää, sillä niitä on tosi vähän. Kaikenlaisia baareja on kaupungit kyllä täynnä. Aurelio kertoi minulle tien ruokakauppaan.

     Kun tulin takaisin, niin Aurelio piti minulle perusteellisen esityksen reiteistä ja majapaikoista täältä Naviasta Santiagoon. Ribadeon jälkeen oli muutama majapaikka mennyt jo kiinni ja Ribadeon jälkeen olisikin parasta varata joka päivä yöpaikka valmiiksi. Nyt ei kyllä kovin ruuhkaista Caminolla näkynyt olevan. Muutama päivä sitten ollut rankkasade oli varmaan karkottanut suuren osan vaeltajista. Harmittelin jalkapohjan rakkoa ja toisen jalan nilkkasärkyä. En osannut sanoa, vieläkö matkaa aion jatkaa.

Matkaa Cadavedosta Naviaan oli 36 kilometriä.

22. päivä. Naviasta Ribadeoon

Oli mitä kaunein aamu, kun lähdin Naviasta liikkeelle. Shortsit jalassa ja välillä saatoin olla ilman hupparia. Reitti kohti La Caridadia oli kaunis. Kuljettiin ylempänä ja laakso ja meri näkyivät alempana. Aurinko paistoi ja sää oli siis mitä parhain. Reitin varrella oli muutamia penkkejä levähdystä varten. Niitä voisi tietysti Caminon varrella olla muuallakin. Kiva on aina penkillä hetkeksi istahtaa. Ottaa reppu pois selästä ja nauttia kulaus vettä ja katsella, mitä ympärillä näkyy.

Navia -joen ylittävä silta. Matkalla oli muutamia penkkejä, joissa oli mukava hetkeksi levähtää ja katsella maisemia.

La Caridadiin ei ollut kovin pitkä matka ja pysähdyin siellä vähäksi aikaa. Menin kahville ja morjestin ranskalaista pariskuntaa, jonka olin nähnyt viime päivien aikana monta kertaa. Myös apteekissa pistäydyin, kun sellainen taas matkan varrelle osui. En juurikaan ajatellut huonoon kuntoon menneitä jalkojani vaan halusin päästä eteenpäin.
 

Matkalle osui moottoritien ylitys. Laitoin kameran sillan kaiteelle ja sain tällaisen kuvan. Hyvä ettei kamera pudonnut. Alakuvassa olen lähdössä jatkamaan La Caridadista.

Kun Baskimaan ja Cantabrian peltojen yllä näin enimmäkseen haarahaukkoja, niin täällä Asturiaksessa silmiini osui eniten hiirihaukkoja. Yksi lintu päästi minut niin lähelle, että pystyin pikkukamerallani ottamaan siitä jonkinlaisen kuvan.

 

Kukkivia pensaita oli jatkuvasti matkan varrella kulkijan iloksi. Langoilla oleva hiirihaukka päästi minut aika lähelle ottamaan kuvan.

Seuraava taajama matkallani oli El Francon kylä, jossa tapahtui erikoinen asia. Saavuin pienelle aukiolle tai puistikkoon, jossa oli penkkejä ja myös lapsille keinut ja jotain muutakin. Istahdin penkille ja kaivoin repusta banaanin. Samalla paikalle tuli joku työntekijä, joka alkoi lehtipuhaltimellaan pöllyttää kaikkea roskaa suoraan päälleni. Aika uskomatonta, miten joku voi tehdä toiselle tällä tavoin tahallaan kiusaa. Lähdin siitä saman tien karkuun silmät täynnä pölyä.
 

El Francon kylässä puistotyöntekijä tuli lähelleni ja pöllytti kaiken roskan suoraan päälleni. Lähdin nopeasti karkuun. Alla ”siltakuva”. Pysähdyin aina kaikilla silloilla ja monesti otin kuvankin.

Seuraava isompi paikka oli Tapia de Casariego. Tämä näytti oikein kauniilta meren äärellä. Varmaankin satama oli täynnä kalastusaluksia. Mukavan näköinen alberguekin reitin varrella oli ja mietin, että jäisinkö sinne. Kuitenkin päivä oli vasta nuori, eikä Ribadeoon ollut enää pitkä matka ja jalkanikin riittävän hyvin jaksoivat. Pistäydyin kuitenkin tässä alberguessa hakemassa leiman ja nauttimassa hieman juotavaa.
 

Meren äärellä oleva Tapia de Casariego ja sen albergue. Alakuvassa olen rannalla ”Playa de Peñarronda”. Tämä oli vilkas ranta. Paljon auringon ottajia sekä surffareita.

Saavuin paikalle Playa de Peñarronda, joka oli laaja hiekkaranta-alue palveluineen. Auringon ottajia ja eri tavoin vedessä liikkuivia näkyi olevan paljon. Pysähdyin hetkeksi rantabaariin. Täältä reitti jatkui aika tylsän näköistä, enimmäkseen suoraa asfalttitietä. Tähän asti päivän reitti oli ollut mitä kauneinta kulkea, mutta nyt kulkeminen vaikutti vähän yksitoikkoiselta.

     Odotin Ribadeoon pääsemistä ja lopulta edessäni oli todella pitkä silta Ribadeo -joen yli. Silta on tehty autoille, mutta sen sivuilla on hyvin kapeat osat kevyen liikenteen käyttöön. Katsoin taakseni ja sanoin hyvästit Asturiakselle, jonka sateet rikkoivat molemmat jalkani. Olin tullut Caliciaan.
 

Varsin pitkä silta Ribadeoon. Kevyen liikenteen osa oli kapea ja ahdas.

Kuljin siltaa pitkin ja jossain vaiheessa huomasin, että takanani on mies, joka taluttaa pyörää. Ymmärsin heti, että hän halusi ohittaa minut päästäkseen jatkamaan ajamista. Yritin tehdä hänelle tilaa, mutta aika vaivalloista oli, ennen kuin mies oli päässyt pyöräänsä ylhäällä kantaen ohitseni.

     Saavuin lopulta Ribadeoon ja hakeuduin kaupungin keskustaan, jossa oli hotelli, mistä oli huoneen varannut. Paikka oli nimeltään ”Mediante”. Oikein hyvä hotelli. Jalkojani särki ja päätin valmistautua kotimatkaan.

     Majapaikan vastapäätä oli iso kirkko ”Iglesia Santa Maria del Campo”. Hain sieltä viimeisen leiman pyhiinvaelluspassiini. Minun vaellukseni päättyi tähän kirkkoon eikä Santiagoon. Tämä kirkko oli vielä 200 vuotta sitten fransiskaanien konventti. Nykyään se toimii seurakuntakirkkona.
 

Santa Maria del Campo -kirkko Ribadeossa. Hain sieltä viimeisen leiman credencialiini. Illalla kävin ulkona ja tapasin nämä kolme vaeltajaa, joiden kanssa olin ollut tekemisissä vaellukseni viimeisten päivien aikana. Vasemmalla brittiläinen Stephen ja ympärilläni kaksi saksalaista, joiden nimet olen unohtanut.

Kävin illalla vähän katsomassa kaupunkia ja tapasin Stephenin ja kaksi saksalaista pyhiinvaellustuttavaani. Oli mukava heidät tavata, mutta aika haikeaa oli kertoa heille, että en voi huonoon kuntoon menneiden jalkojeni takia lähteä enää jatkamaan. Juttelimme kaiken muun lisäksi siitä vesimäärästä, joka kiusasi meitä pari päivää aikaisemmin. Tapasin näiden 22 vaelluspäivän aikana monia erittäin mukavia ihmisiä. Iloisia ja ystävällisiä vaeltajia.

     Aamulla menin ulos aamukahville ja näin monta peregrinoa, jotka olivat aamupalansa jälkeen jatkamassa matkaansa. Ilma oli mitä parhain. Kunpa olisin voinut lähteä heidän mukaansa. Asturiaksen sateet voittivat minut. Jalkani eivät sitä vesimäärää kestäneet. Vasen jalkani oli turvoksissa ja oikean jalkapohjan rakko todella kipeä. Hankin lipun yöbussiin Bilbaoon ja sieltä lentolipun Munchenin kautta kotiin.

Matkaa Naviasta Ribadeoon oli 33 kilometriä.