4. päivä. Zenarruzasta Eskericaan

Satoi, kuten oli tiedossakin, kun lähdin liikkeelle tasan seitsemältä. Ei ollut mitenkään erityisen miellyttävää lähteä sateeseen päällimmäisenä vaatetuksena sadeviitta, poncho, jota jouduin tästä lähtien pitämään vaeltaessani usean päivän ajan. Yleensä aamulla reitti lähti ylöspäin ja aamuinen nousu oli hikistä, eikä tuo hiki ei päässyt kulkeutumaan sadeviitan läpi, joten olin sadepäivät aivan märkänä. Kun oli mahdollista päästä jonkinlaiseen sateen suojaan, niin käytin tilaisuuden hyväkseni.
  

Sää oli muuttunut sateiseksi ja kylmäksi. Pysähdyin sateelta suojaan vanhan kaarikivisillan alle sekä jonkin maatalorakennuksen suojaiseen paikkaan. Mukavaa oli levätä hetki sateelta suojassa.

Monen pienen kaupungin tai jonkinlaisen kylän läpi kulkiessa huomasin apteekin. Näiden nimikyltissä oli yleensä näkyvillä sen hetkinen lämpötila. Tässä vaiheessa lämpöä näytti olevan 4 astetta. Sain kuulla, että samaan aikaan Suomessa oli 25 asteen helle. Minulle oli kyllä yllätys, kuinka viileää täällä pohjoisessa Espanjassa oli. Luulin täällä olevan vähintään yhtä lämmintä kuin kotimaassa.
  

Saavuin Munitbar-nimiseen kaupunkiin, jossa en nähnyt ketään. Levähdin hetkeksi bussikatoksen alle sateensuojaan ja huomasin, että kamerani ei toiminut kunnolla kosteuden takia. Otin kuvia pienen digikameran lisäksi myös iPhonella. Pian tämän jälkeen tapasin mukavan matkaseuralaisen.

Reitti majapaikasta Guernicaan kulki vuoria ylös ja alas, mutta kokonaisuudessaan alaspäin, kun Guernica oli meren tasolla. Parin sadan asukkaan Munitbarin kaupungissa oli pieni torimainen aukio, joka oli tietenkin autio tällaisella ilmalla, mutta siinä aukion reunalla oli bussipysäkki ja katos. Ajattelin ottaa kuvan itsestäni nauttimassa banaania sadetta katoksessa pitäen, mutta totesin, että kamera oli saanut niin paljon kosteutta, että kuvasta ei tullut kunnollista. Kameraa oli alettava suojata vielä paremmin näillä ilmoilla. Vähän Munitbarin jälkeen saavuin pienelle sillalle, jonka kaiteella istui minua puoli tuntia aikaisemmin lähtenyt vaeltaja sadevarustuksissaan. Menin tervehtimään ja juttelimme hetken ja lähdimme jatkamaan matkaa yhdessä. Huomasin heti, että nyt sain vaeltaa peregrinon kanssa, joka kulki samaa vauhtia kuin mitä minä kuljin. Tämä oli mitä mukavin asia, kun kaikki aiemmat seuralaiseni olivat kulkeneet minulle liian nopeasti. Nyt tuntui todella kivalta kävellä toisen kanssa välittämättä siitä, että nopeampia peregrinoja saattoi mennä välillä ohi.

     Tämä osuus oli varsin raskas ja lisäksi sade vaikeutti kulkemista, mutta yhdessä toisen kulkijan kanssa matkan teko sujui mukavasti. Paremmin jaksoi nousta ja laskeutua mutaisia ja kivikkoisia vuoren rinteitä, kun oli matkassa toinen, jonka kanssa jakaa ajatuksia. Lisäksi näillä raskailla vuoristo-osuuksilla oli turvallisempaa liikkua toisen kanssa. Varovaisesti piti kulkea, mutta kerran olin vähällä kaatua. Tämä osuus oli todella raskas ja märkä ja mutainen. Poncho piti sateen, mutta hiki teki muut vaatteet aivan märiksi. Maisemien katselusta ei tullut mitään. Ehkä tällä osuudella maisemat saattoivat olla kauniitakin, mutta sellaista en sateessa voinut kokea. Silmälasini olivat jatkuvasti kosteudesta ja sadevedestä johtuen aivan sameat, eikä senkään puolesta voinut maisemista nauttia lainkaan. Piti vain keskittyä siihen, mihin astuu, ettei käy huonosti. Matkalla kohti Guernicaa kulki metsän läpi alaspäin todella pitkät puiset portaat. Näitä pitkin olikin hyvä kävellä, vaikka aika liukkailta nekin tuntuivat. Vaikutti siltä, että nuo portaat eivät loppuneet millään. Oli varmaan ollut melkoinen urakka tehdä nämä portaikot keskelle metsää kaukana kaikesta.

     Aivan märkinä saavuimme Guernicaan. Ennen kaupungin keskustaan saapumista hoidimme hieman varpaitamme paikallisen väen pystyttäessä kaatosateessa vierellä pienelle aukiolle jotain kojuja. Saimme täällä taas olla hetken sateelta suojassa aukion reunalla olevan baarin pressukatoksen alla. Baari ei tietenkään tässä vaiheessa päivää auki ollut. Jatkoimme sitten kaupungin keskustaan ja löysimme paikan, jossa saimme hieman syötävää, Coca colaa ja nugetteja. Vaellustoverini oli samanlainen kuin minä, hän halusi syödä aterian myös päivällä. Tutkimme opaskirjasta, missä olisi sopiva majapaikka, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa eteenpäin, kun sade juuri silloin hetkeksi taukosi. Kerran sateisella asvalttitiellä oli yli puolimetrinen kastemato. Siitä olisi saanut syötin aika moneen ongen koukkuun.
  

Lähdemme Munitbarin jälkeen nousemaan vuorelle rankassa sateessa. Keskellä olemme tulleet Guernicaan ja sateelta suojassa saimme hieman pitää huolta jaloistamme. Kaupungilta löysimme pienen baarin, jossa saimme syötävää.

16 000 asukkaan Guernica on tunnettu Pablo Picasson maalauksesta, joka kuvastaa Espanjan sisällissodan kauhuja tässä kaupungissa. Mitään turismia emme kuitenkaan sateisessa Guernicassa harrastaneet ja pikassot jäivät näkemättä, vaikka ihan kiva olisi tällaisella matkalla ollut kokea jotain turismiakin. Mukava yllätys oli tavata täällä tsekkiläinen vaeltaja, joka oli saanut korjattua vaellussauvansa. Mies oli iloisella tuulella, kuten oli näyttänyt olleen aina ennenkin.
  

Sadeasut yllä Guernicassa. Oikealla kovin iloinen tsekki, joka oli saanut korjattua vaellussauvansa puistosta ottaman pienen puunrungon avulla.

Guernican jälkeen lähdimme nousemaan kammottavan mutaisia polkuja pitkin ylös vuorille. Matkan varrella oli yksi albergue, mutta päätimme jatkaa eteenpäin, sillä hieman kauempana Eskericassa oli sopivan matkan päässä seuraava majapaikka. Matkalla sinne oli erään talon luona sen emännän pitämä pieni myyntipiste. Siitä saattoi matkalainen ostaa hedelmiä ja juotavaa. Jotkut maaseudun asukkaat pitivät näköjään omaa pientä liiketoimintaansa. Olihan pyhiinvaeltajilla rahaa mukanaan. Ajattelin kuitenkin jatkaa eteenpäin, sillä olisi päästävä yöksi sisälle edessä olevaan albergueen. Tämäkin vuoristo-osuus olisi varmasti ollut kovin kaunis, jos sää olisi sallinut siitä nauttimisen.

        Olimme jo laskeutumassa tietä kohti majataloa ja ympärillä minua ilahdutti monen pikkulinnun keväinen ilottelu. Yllättävää oli nähdä muutama punatulkku, jotka ovat Suomessa näkyvillä enimmäkseen vain talvisin, jonka jälkeen linnut häviävät kaikessa hiljaisuudessa metsiin pesimään. Täällä nuo kauniin väriset linnut oikein halusivat minun näkevän heidän keväinen riemunsa.
  

Välillä sade hetkeksi taukosi ja saimme ottaa ponchot pois yltämme. Hetken pouta on antanut vaeltajalle iloisen ilmeen.

     Lopulta tulimme Eskerican alberguen luo kovin väsyneinä ja märkinä ja soitimme kelloa, joka oli paksulla puuaidalla ympäröidyn majatalon portilla. Moneen kertaan sitä soittelimme, mutta ihmeeksemme kukaan ei tullut avaamaan. Mietimme sateessa seisoessamme jo sitä, että mitä nyt voisimme tehdä, kun paikan isäntä tuli viimein portille kysymään, että olemmeko me tehneet varauksen. Emme olleet ja pienen keskustelun jälkeen mies lopulta sanoi, että olemme viimeiset kaksi, jotka tänne tänään voivat tulla. Mikä helpotus. Pääsimme yöksi sisälle. Yö maksoi 17 euroa ja se sisälsi pienen aamupalan.

     Matkalla vaeltaessa emme olleet kovinkaan paljon puhuneet. Lähinnä vain säästä, reitistä ja majapaikasta käytiin keskustelua. Nyt alberguessa oli viimein tilaisuus tutustua ja kertoa toisillemme, keitä oikein olemme. Matkaseuralaiseni oli saksalainen 25-vuotias Catharina, joka oli kotoisin Nürnbergistä.

     Illalla majapaikan alakerrassa oli mukava tunnelma. Yläkerrassa oli makuupaikat ja alhaalla ”olohuone”. Isäntä myi kaikenlaista ja saksalainen Christian osti pullon punaviiniä, jota sitten tarjosi meille muille. Christian vaikutti todella mukavalta ja kävimme paljon keskustelua. Hän puhui hyvää englantia päinvastoin kuin Catharina, joka pahoitteli minulle heikkoa englannin kielen taitoaan, joka oli kyllä omaa tasoani. Omia eväitä syötiin ja varsinkin italialaiset valmistivat täällä itselleen kunnollista ruokaakin. Vastapäätä minua istui jonkin aikaa italialainen peregrino, joka oli tehnyt spagettia ja alkoi sitä italialaiseen tapaan syödä. Sanoin, että tuo kyllä näyttää todella italialaiselta. Mies sanoi, että muuten kyllä, mutta tästä puuttuu parmesaanijuusto. Katselin, miten tämä söi spagettiaan käyttäen haarukkaa ja isoa lusikkaa. Haarukalla kierrettiin spagetti rullalle ja lusikalla se vietiin suuhun. Vähän häpeillen kerroin saksalaisille, että minä syön spagetin haarukalla ja veitsellä. Se sai nämä nauramaan.
  

Eskerican alberguessa. Yläkerrassa oli sängyt ja alakerrassa vietettiin iltaa. Kuvassa olen alhaalla saksalaisten seurassa. Vasemmalta: ”Audi”, Catharina, Christian ja minä. Todella mukavia saksalaisia.

Yli puolet tässä majapaikassa olevista peregrinoista oli saksalaisia. Joitain italialaisia oli myös paikalla ja kaksi korealaista. Joku kysyi heitä: ”North or South?” Korealaiset naurahtivat kysymykselle. Suihkussakin kävin illalla, mutta oli pidettävä huoli, ettei vilustu, kun ilma täällä sisälläkin oli aika viileää.

Sateinen matka Zenarruzasta Eskericaan oli 28 kilometriä.

5. päivä. Eskericasta Bilbaoon

Aamulla vasta kello 7:10 lähdin Catharinan kanssa liikkeelle. Eskericasta lähdettiin ensin nousemaan ylös vuorelle erittäin mutaisia teitä ja polkuja pitkin. Olimme vuorilla, missä ei asutusta ollut eikä mitään muutakaan. Vain mutaisia ja märkiä polkuja kuljettavana. Sää oli hyvin sateinen heti aikaisin aamulla. Vaelluskengät näyttivät todella likaisilta, mutta pitivät veden. Sukat, joita oli kahdet päällekkäin, olivat märät vain hiestä.

Tällaista mutavelliä oli enimmäkseen reittimme lähdettyämme Eskericasta ylös vuorille. Vaelluskengät menivät aika likaisiksi.

Baskimaassa on itsenäisyyttä ajavia järjestöjä ja keskellä metsää olevaan pienen rakennuksen seinään oli kirjoitettuna vaatimus poliittisten vankien vapauttamista. Mahtoiko tuo seinäkirjoitus edistää tätä asiaa?
     Vähitellen aloimme laskeutua alas kohti Larrabetzua ja siinä vaiheessa alkoi vielä rankempi sade. Matkalla oli liukkaita alamäkiosuuksia, mutta hyvin niistäkin selvittiin. Mitään maisemia en sumeiden silmälasieni läpi nähnyt. Taskussa oli paperinenäliinoja silmälaisien pyyhkimistä varten, mutta ne menivät nopeasti liian märiksi. Täytyi yrittää pitää ainakin opaskirja, kännykkä ja kamera kuivina.

Melkoisen märän taipaleen kuljettuamme tulimme Larrabetzuun. Sielläkin satoi jatkuvasti, mutta saimme kävellä tovin asfalttia pitkin. Tällä pohjoisella Camino-reitillä on kaikkia mahdollisia kulkuväyliä, aina kapeista poluista päällystettyyn tiehen. Ei ole ainakaan mitenkään yksitoikkoista.

Saapuessamme Larrabetzuun moni muukin meitä nopeammin kulkenut peregrino sinne saapui ja kylässä oli auennut pieni kahvila ja se oli sopiva paikka aamukahvin nauttimiseen. Paikalla oli ennen meitä paikallista työväkeä aamupalalla, mutta nopeasti se täyttyi pyhiinvaeltajista, jotka pääsivät suojaan sateelta.

Larrabetzussa sain aamukahvini. Aukion laidalla oli albergue, josta olin kuullut kaikkea hyvää, mutta meillä ei ollut syytä jäädä sinne, sillä olimme vasta päivämatkan alkuvaiheessa.

Lähdimme jatkamaan matkaa ja muutama tuttu porukka meni ohitsemme. Satoi aika rankasti, mutta nyt reitti kulki tasaista ja suoraa kadun vartta pitkin Lezaman kautta Zamudioon, josta noustiin taas vuorille. Seuraava kaupunki kuten nyt Bilbao, näkyi matkalla jo monta tuntia ennen perille pääsyä. Useimmat kaupungit olivat meren rannalla ja Camino-reitti tuli vuorilta alas ja nytkin meni kauan, ennenkuin oltiin itse kaupungissa.
  

Lezamassa oli jonkinlainen kirkkorakennus, joka oli tietenkin kiinni. Kuvassa minä kokeilen, onko ovi lukossa ja Catharina hoitaa jalkojaan. Toisessa kuvassa olemme jo lähestymässä Bilbaon kaupunkia.

Sadeilmalla ei juurikaan maisemia voi ihailla, mutta onneksi loppumatkalla ei pahempia kurapaikkoja osunut tiellemme. Tulimme viimein Bilbaoon aivan märkinä ja oli tarve saada vaatteita pestyiksi ja varsinkin kuiviksi. Se ei olisi onnistunut albergueissa, joten tuli mieleen mennä yöksi johonkin laadukkaampaan paikkaan.

     Menimme Bilbaon turisti-infopaikkaan kyselemään, minne voisimme mennä yöksi. Kaupungin hotellit olivat todella kalliita, mutta yhden tähden hostellit voisivat olla hyvä vaihtoehto, minne mennä lämmittelemään ja kuivattamaan vaatteita. Saimme vain ylimalkaisia neuvoja ja lähdimme kiertelemään vanhan kaupungin hostelleja. Yhteen melkein pääsimme, mutta juuri tullessamme sinne, paikkaan tehtiin puhelimitse viimeiset varaukset.
  

Iloisia ilmeitä Bilbaoon saavuttua. Seuraavaksi etsimään yöpaikkaa, jota ei helposti löytynytkään.

Yhdessä hostellissa oli kovin ystävällinen virkailija, joka sanottuaan, että heillä oli täyttä, soitti toiseen paikkaan, missä saattaisi olla tilaa. Ja sieltä järjestyi meille yösijat. Lähdimme erittäin tyytyväisinä sateessa kävelemään hostelli Arriagaan, joka oli Bilbaon vanhan kaupungin laidalla joen lähellä. Oli ihana tunne päästä lepäämään lämpimään ja kuivaan huoneeseen. Lisäksi saimme kuulla, että aivan paikan vierellä oli itsepalvelupesula, jonne menimme pesemään vaatteemme ja saimme ne kuiviksi. Oli ihana tunne koskettaa kuivia vaatteita. No, aamulla ne tulivat taas muuttumaan märiksi.

     Illalla menimme syömään burgerit. Puoli kahdeksan aikaan ei vielä parempien ravintoloiden keittiöt olleet auki, joten jouduimme tyytymään isoon mutta kovin sitkeään burgeriin. Se maistui tietenkin erittäin hyvältä.
  

Etsimme Bilbaon vanhasta kaupungista ruokapaikkaa, mutta ainoa, joka seitsemän aikoihin illalla oli auki, tarjosi lähinnä burgereita. No, hyvältähän tuo kyllä maistui.

Päivän kuljettu matka Eskericasta Bilbaoon oli 25 kilometriä. Lisäksi saimme kävellä Bilbaossa usean kilometrin matkan ympäri kaupunkia, ennen kuin pääsimme majapaikkaamme.