12. päivä. Cóbrecesistä Serdioon

Lähdin aamulla Guillermon kanssa kahden liikkeelle, puolalaisten mentyä bussilla Santanderiin. Maisemat Cóbrecesistä lähdön jälkeen olivat kyllä hienot, mutta oli alkanut viides sadepäivä, eikä ympäristön kauneudesta voinut kauniin ilman tavalla nauttia. Varsinkin epätasaisilla poluilla oli onnettomuuksien välttämiseksi koko ajan katsottava alaspäin, mihin astuu, kun tie saattoi olla liukas. Välillä reitti kävi meren rannan lähellä ja taas nähtiin upea, suojaisa hiekkaranta, jossa ei tietenkään näillä keleillä ollut kukaan.
 

Viides sadepäivä oli meneillään ja saavuimme taas rannikolle, jossa oli hieno hiekkaranta tyhjillään.

Ohitimme golf-kentän, jossa oli pelaajia. Heidän peliään ei sadeilma tuntunut haittaavan. Satoi aika rankasti, kun saavuimme La Iglesia -nimiseen kylään. Pysähdyimme hetkeksi kylään tultuamme ja huomasimme vierellämme pienen kirkon, jonka ovelle saapui samaan aikaan vanhempi nainen. Tämä avasi oven ja kysyimme, jos saisimme pistäytyä sisälle, lähinnä kuivattelemaan itseämme. Teki hyvää päästä hetkeksi pois sateesta ja saimme samalla leimat.
 

Kylässä La Iglesia pääsimme hetkeksi lepäämään sateelta suojaan pieneen kirkkoon ja saimme sieltä leimatkin credencialiin.

Tyhjin vatsoin saavuimme Comillaksen kaupunkiin, jossa avattiin juuri konditoria, jossa paikallinen väki kävi ostamassa patonkia, joka näytti olevan tässä maassa pääruokaa. Oli lauantai ja kello oli yhdeksän, mutta onneksi sain täältä juotavaa ja piirakkaa. Nautimme aamupalan sateessa pienellä aukiolla, mutta onneksi ison puun suojassa.

       Löysin myös apteekin, josta Guillermon tulkkauksella sain ostettua särkylääkettä jatkuvaan niskakipuuni, joka oli alkanut vaivata enemmänkin. Lääke oli jotain Buranan tapaista tuotetta. Olin pari päivää ennen Caminolle lähtöä loukannut niskani erään huonekalujen siirron yhteydessä ja nyt kipu oli alkanut lisääntyä.
          Matka jatkui taas päällystetyn tien reunaa pitkin ja Guillermo varoitti jatkuvasti autoista, jotka kulkivat kaikkialla turhan kovaa. Mutkapaikoissa oli parempi aina kulkea ulkoreunaa. Teillä ei ollut lainkaan jalankulkijalle tilaa ja autot hurjastelivat aivan tien reunaakin. Näimme kuolleen käärmeen, jonka yli oli auto ajanut. Käärmeistä ei Caminon oppaista varoiteta, joten niistä tuskin on juurikaan harmia ollut, vaikka osa niistä on myrkyllisiä. Vähitellen reitti siirtyi tieltä rannan läheisyyteen.

     Seuraava kaupunki oli San Vicente de la Barquera, rantakaupunki, joka eli lähinnä surffausturisteilla. Lainelautamyymälöitä ja surffauskouluja oli rantakadulla vieri vieressä. Näimme heti tullessamme avoinna olevan baarin ja tilasin sieltä heti maitokahvin, kokiksen ja hampurilaisen. Koska oli aamupäivä, niin kesti parikymmentä minuuttia, ennen kuin henkilökunta sai grillilaitteensa lämpimäksi, mutta kannatti odottaa. Hampurilainen maistui. Guillermokin söi hampurilaisen, vaikka espanjalaiseen tapaan ei juuri mitään syönytkään ennen iltaa.

     Yllätyin, kun puolalaiset soittivat Guillermolle ja sanoivat tulleensa jo bussilla takaisin Santanderista. Remi ja Ula odottivat meitä täällä San Vicente de la Barquerassa olevalla sillalla. Sadekin välillä taukosi, joten kulku oli taas mitä mukavinta.

Olemme tulossa San Vicente de la Barqueraan, jossa tapasimme puolalaiset Remin ja Ulan ja jatkoimme yhdessä taas kaikki neljä.

Saavuin Guillermon kanssa pitkää siltaa kulkien San Vicente de la Barqueraan, mutta puolalaisia ei sillalla näkynyt. Soitimme heille ja he sanoivat olevansa kaupungin linja-autoasemalla. Menimme sinne ja jonkin aikaa odoteltuamme he saapuivat ja jatkoimme matkaa nelistään.

     Kuljimme seuraavaan majapaikkaan, Serdioon, jossa oli kunnallinen albergue. Vähän ahtaalta tuntuva paikka ja kuulimme, että emäntä itse on sairaana ja myöhemmin joku toinen saapuu hoitamaan kirjautumiset. Varasin sänkypaikan ja lähdin tutustumaan tähän kylään, jossa näytti olevan liikkeellä muutamia ihmisiäkin. Olihan tässä kylässä puolentoista sataa asukasta.

 

Kunnallinen albergue Serdiossa. Tapasin taas mukavan saksalaisen, Christianin.

Meitä myöhemmin paikalle saapui saksalainen Christian, mutta hänelle ei enää ollutkaan tilaa majatalossa. Istuin hänen kanssaan ulkona penkillä ja Christian alkoi etsiä Booking.com -sovelluksen avulla itselleen yöpaikkaa. Sellaista ei tuntunut löytyvän, mutta silloin joku henkilökunnasta saapui kertomaan, että hän voi majoittaa pari vaeltajaa kotiinsa, 15 euron hinnalla. Kyllä tuli tänään 40 kilometriä kulkeneelle Christianille iloinen ilme.

     Yksi porukka, jossa oli ainakin pari italialaista ja käsittääkseni amerikkalainen, lähti alberguen suihkussa käytyään ulos pystyttämään telttaa, joka heillä oli mukana. Hekin olivat tulleet liian myöhään tälle paikalle saadakseen yösijan.

Christian sai juuri kuulla pääsevänsä yöksi erään alberguen työntekijän luokse.

Christian toi minulle terveisiä Catharinalta, jonka oli jossain tavannut. Catharina oli ilmeisesti käynyt kotonaan ja palannut takaisin Caminolle.

     Kävin pian Serdioon saavuttuani nauttimassa kylän ravintolassa ison juustopatongin, mutta iltayhdeksältä Guillermo ehdotti vielä ruokailua ja vaikka ei enää kova nälkä ollutkaan, niin lähdin mukaan. Söin meribassia. Juomaksi tarjosivat valkoviiniä, joka oli minusta liian makeaa.
 

Aika monta tällaista juustopatonkia, bocadillo de caeso, söin matkan varrella. Serdiossa sain ”oikeaakin” ruokaa – hyvänmakuista kalaa.

Serdiossa ravintolan vierellä oli paikallisen nuorison suosima pieni aukio ja sen reunalla kirkko. Se oli tietenkin kiinni, mutta en ole muualla nähnyt koripallotelinettä kiinnitettynä kirkon seinään. Tällaista käyttöä ainakin oli tuolla kirkolla.

     Majapaikassamme oli pieni simpukan ympäröimä veistos, joka esitti pyhää Jaakobia. Tämän jalustassa oli teksti: ”Quedon 485 k.” Joku tiesi kertoa, että tuo merkintä 485 k. kertoi Santiagoon olevan matkan kilometrimäärän.

Pyhän Jaakobin veistos ja Serdion kylän kirkko, joka seinään on kiinnitetty koripalloteline.

Matkaa Cóbrecesistä Serdioon oli 29 kilometriä.

13. päivä. Serdiosta Llanesiin

Serdiosta ei ollut kovin pitkä matka Deva-joelle ja sen ylittävälle sillalle. Tällä paikalla poistuimme Cantabriasta ja tulimme Asturiakseen. Sillalta näimme kauas korkeille vuorille, jotka olivat Guillermon mielestä jotenkin merkittäviä, mutta minä en ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.
 

Saavuimme Deva-joelle, jossa Cantabria vaihtui Asturiakseen. Sillalta näimme kaukana olevat korkeat vuoret.

Saavuttuamme Asturiaksen puolelle, alkoi jyrkkä ja pitkä nousu. Kävelytie oli kyllä hyvä ja helppokulkuinen. Ylös päästyämme oli kuitenkin syytä pitää pieni juomatauko. Yllättävän kovaa vauhtia piti ylös polkeva pyöräilyjoukko. Näillä vuorilla näki jatkuvasti kovakuntoisia pyöräilijöitä.

     Kohtasimme siellä pienen kopin vierellä miehen, joka vaikutti mukavalta, mutta tämän tarkoituksena oli kuitenkin vain myydä meille jotain. Hänen mainostaulussaan luki, että Santiagoon oli 427 kilometriä. Emme ole turisteja, emmekä halua ostaa mitään rihkamaa. Ula sanoi lähtiessämme hänelle, että meillä ei ole rahaa.

     Hetken kuluttua tunsin kunnioitusta, kun ohitimme yksinäisen peregrinon, joka oli melkoisen iäkäs saksalainen nainen. Tuntui hienolta, että täällä kaukana pohjoisessa Espanjassa vanha ja yksinäinen nainen saattoi täysin turvallisesti kulkea satoja kilometrejä.

 

Asturiakseen tultuamme nousimme korkealle ja maisemat olivat upeat. Vasemmalla oleva mies yritti meille myydä jotain ja oikealla on iäkäs saksalainen nainen kulkemassa yksinään Caminoaan.

Seuraava kaupunki oli 800 asukkaan Colombres. Saavuimme Pyhän Marian kirkon luo ja kokeilimme, olisiko ulko-ovi auki. No ei tietenkään ollut ja kerroimme sen vähän aikaisemmin ohittamallemme, paikalle perässämme saapuneelle saksalaisvaeltajalle.
      Reitti lähti Colombresista kulkemaan alaspäin kohti rannikkoa. Vähän myöhemmin pysähdyimme erään miehen luo, joka oli kulkemassa Caminoa kahden pienen hevosensa kanssa. Mies oli Mallorcalta. Kaikenlaisia kulkijoita Caminolla oli. Pyörillä kulkevia kyllä näki lähes päivittäin, mutta tämä oli ensimmäinen, jolla oli hevoset. Kysyttäessä mies kertoi, että kun hän saapui johonkin majapaikkaan, niin hän laski hevosensa vapaaksi kulkemaan, minne nämä halusivat. Aamulla hevoset olivat kuitenkin taas majapaikan luona odottamassa isäntäänsä. Ehkä tällä tavoin kuljettiin keskiajallakin?

Kuljimme taas lähellä meren rantoja ja matkan varrella oli vähän väliä näkyvillä upeita hiekkarantoja, mutta ihmisiä ei niissä ollut näin kylmillä ilmoilla. Myös mielenkiintoisia kivimuodostelmia nähtiin useilla rannoilla.

Saavuimme taas rannikolle ja täällä oli mielenkiintoisen näköisiä kiviä, eikä pelkästään valtavan upeita hiekkarantoja.

Oli sunnuntaiaamu ja kylän Pendueles ohi kulkiessamme kuulimme kirkonkellojen kutsuvan messuun. Tuossa kylässä siis ainakin asui sen verran ihmisiä, että siellä oli kirkollistakin toimintaa. Kuljimme valtavan kivimuurin vierestä ja arvelimme sen takana joskus olleen jonkinlaisen linnoituksen.

 

Kuvan muurin takana lienee ollut vanha linnoitus. Matkan varrella oli paljon pieniä, vanhoja siltoja. Tässä reitillä oli uusi, mutta kävin kokeilemassa, kestääkö vieressä oleva vanha kaarikivisilta. Ja kyllähän se tietenkin oli kestävä.

Matkan varrella oli myös pieni turistikohde, Bufones de Arenillas. Joitain kymmeniä metrejä merestä oli syvä kuoppa, josta kuului upeasti aaltojen kohina. Tästä paikasta oli jonkinlainen luolayhteys mereen ja kovan merenkäynnin aikana aallot saattoivat nousta luolasta ylös geysiirien tapaan. Nyt kuulimme vain aaltojen kumisevat äänet. Usealla YouTube-videolla olen nähnyt, kuinka höyryävä vesi syöksyy tällä paikalla halkeamasta ylös. Meillä se jäi kokematta. Vähän tämän jälkeen tulimme joen ylittävälle sillalle. Matalassa joen uomassa oli muutama peregrino liottamassa jalkojaan ja Guillermo tahtoi tehdä sen myös.
 

Kävimme katsomassa rannan lähellä olevaa syvennystä, jonka kautta meren aallot päästivät ilmoille kumisevaa ääntä. Alakuvan hiekkarantoja oli matkan varrella vähän väliä. Oikeaalla Guillermon oli mentävä viilentämään jalkojaan jokeen, jonka yli kuljimme siltaa pitkin.

Päivän vaellus loppui monituntiseen lähestymiseen rinteen reunalla kohti Llanesin kaupunkia. Tämä osuus oli ihan kaunis mutta vähän yksitoikkoinen. Guillermo jäi meistä kolmesta vähän jälkeen jalkavaivojensa takia, mutta sitten tapahtui jotain aika outoa. Mies lähti yllättäen juoksemaan ja se kuulemma oli oikein mukavaa hänelle rasittavan kävelyn sijasta. Tällä tavoin Guillermo saapui Llanesin albergueen tuntia ennen meitä muita. Kävely oli Guillermolle tuskallista, mutta juokseminen mukavaa.

Välillä kuljimme pitkiäkin matkoja tien reunaa ja oli oltava varovainen kovaa kulkevien autojen takia. Huomasin, että täällä kävelijän on väistettävä autoja eikä päinvastoin. Oikealla olemme lähestymässä rinteen reunaa pitkin kulkevaa reittiä Llanesin kaupunkia. Alhaalla on rautatieasemalla olevan alberguen ulko-ovi.

Llanes oli suhteellisen suuri, 13 000 asukkaan kaupunki ja vaikka olimme olleet siellä jo tovin, niin majapaikkaan oli vielä kulkemista. Lopulta sinnekin pääsimme ja kirjoittautuessamme sisään meidät oli jo merkitty huoneeseen numero kolme. Guillermo oli meidät ilmoittanut tuleviksi ja varannut paikat.

     Tämä albergue oli nimeltään "Estación" ja se oli rautatieaseman rakennuksessa. Majapaikka oli tilava ja alakerrassa oli pesukone ja linko. Laitoimme pyykit peseytymään ja saimme näin nauttia puhtaista ja kuivista asusteista. Puolalainen Remi opetteli innokkaasti espanjankielisiä sanoja ja ilmaisuja ja kyseli niitä Guillermolta. Kun olimme aikeissa pestä vaatteitamme, niin sanoin: ”Necessito limpiar la ropa”. Guillermo katsoi hämmästyneenä sanoen, että osaanko minä espanjaa. No, en todellakaan osaa, mutta vähän ehdin kuitenkin opetella ennen lähtöä. Mielenkiintoinen asia oli se, että tässä majapaikassa ei saanut käyttää makuupusseja infektiovaaran takia. Sängyissä oli siksi hyvät vuodevaatteet. Ehkä tämä on ollut kaikista majapaikoista paras.

     Lähdimme kaupungille syömään. Tapasimme ”vanhan tuttavan”, slovakialaisen peregrinon, joka tuli meidän mukaamme ja söi vegaaniruokaa meidän muiden nauttiessa hampurilaisista.

     Minun niskakipuni ovat olleet välillä aika sietämättömiä ja olen jopa miettinyt koko vaelluksen keskeyttämistä sen vuoksi. Jalkani ovat olleet hyvässä kunnossa, eikä varpaissanikaan ole ollut rakkoja eikä mitään hiertymiä, mutta niskakivusta on tullut kiusallinen asia.

Matkaa Serdiosta Llanesiin oli 35 kilometriä.