12. päivä. Cóbrecesistä Serdioon

Lähdin aamulla Guillermon kanssa kahden liikkeelle, puolalaisten mentyä bussilla Santanderiin. Maisemat Cóbrecesistä lähdön jälkeen olivat kyllä hienot, mutta oli alkanut viides sadepäivä, eikä ympäristön kauneudesta voinut kauniin ilman tavalla nauttia. Varsinkin epätasaisilla poluilla oli onnettomuuksien välttämiseksi koko ajan katsottava alaspäin, mihin astuu, kun tie saattoi olla liukas. Välillä reitti kävi meren rannan lähellä ja taas nähtiin upea, suojaisa hiekkaranta, jossa ei tietenkään näillä keleillä ollut kukaan.
 

Viides sadepäivä oli meneillään ja saavuimme taas rannikolle, jossa oli hieno hiekkaranta tyhjillään.

Ohitimme golf-kentän, jossa oli pelaajia. Heidän peliään ei sadeilma tuntunut haittaavan. Satoi aika rankasti, kun saavuimme La Iglesia -nimiseen kylään. Pysähdyimme hetkeksi kylään tultuamme ja huomasimme vierellämme pienen kirkon, jonka ovelle saapui samaan aikaan vanhempi nainen. Tämä avasi oven ja kysyimme, jos saisimme pistäytyä sisälle, lähinnä kuivattelemaan itseämme. Teki hyvää päästä hetkeksi pois sateesta ja saimme samalla leimat.
 

Kylässä La Iglesia pääsimme hetkeksi lepäämään sateelta suojaan pieneen kirkkoon ja saimme sieltä leimatkin credencialiin.

Tyhjin vatsoin saavuimme Comillaksen kaupunkiin, jossa avattiin juuri konditoria, jossa paikallinen väki kävi ostamassa patonkia, joka näytti olevan tässä maassa pääruokaa. Oli lauantai ja kello oli yhdeksän, mutta onneksi sain täältä juotavaa ja piirakkaa. Nautimme aamupalan sateessa pienellä aukiolla, mutta onneksi ison puun suojassa.

       Löysin myös apteekin, josta Guillermon tulkkauksella sain ostettua särkylääkettä jatkuvaan niskakipuuni, joka oli alkanut vaivata enemmänkin. Lääke oli jotain Buranan tapaista tuotetta. Olin pari päivää ennen Caminolle lähtöä loukannut niskani erään huonekalujen siirron yhteydessä ja nyt kipu oli alkanut lisääntyä.
          Matka jatkui taas päällystetyn tien reunaa pitkin ja Guillermo varoitti jatkuvasti autoista, jotka kulkivat kaikkialla turhan kovaa. Mutkapaikoissa oli parempi aina kulkea ulkoreunaa. Teillä ei ollut lainkaan jalankulkijalle tilaa ja autot hurjastelivat aivan tien reunaakin. Näimme kuolleen käärmeen, jonka yli oli auto ajanut. Käärmeistä ei Caminon oppaista varoiteta, joten niistä tuskin on juurikaan harmia ollut, vaikka osa niistä on myrkyllisiä. Vähitellen reitti siirtyi tieltä rannan läheisyyteen.

     Seuraava kaupunki oli San Vicente de la Barquera, rantakaupunki, joka eli lähinnä surffausturisteilla. Lainelautamyymälöitä ja surffauskouluja oli rantakadulla vieri vieressä. Näimme heti tullessamme avoinna olevan baarin ja tilasin sieltä heti maitokahvin, kokiksen ja hampurilaisen. Koska oli aamupäivä, niin kesti parikymmentä minuuttia, ennen kuin henkilökunta sai grillilaitteensa lämpimäksi, mutta kannatti odottaa. Hampurilainen maistui. Guillermokin söi hampurilaisen, vaikka espanjalaiseen tapaan ei juuri mitään syönytkään ennen iltaa.

     Yllätyin, kun puolalaiset soittivat Guillermolle ja sanoivat tulleensa jo bussilla takaisin Santanderista. Remi ja Ula odottivat meitä täällä San Vicente de la Barquerassa olevalla sillalla. Sadekin välillä taukosi, joten kulku oli taas mitä mukavinta.

Olemme tulossa San Vicente de la Barqueraan, jossa tapasimme puolalaiset Remin ja Ulan ja jatkoimme yhdessä taas kaikki neljä.

Saavuin Guillermon kanssa pitkää siltaa kulkien San Vicente de la Barqueraan, mutta puolalaisia ei sillalla näkynyt. Soitimme heille ja he sanoivat olevansa kaupungin linja-autoasemalla. Menimme sinne ja jonkin aikaa odoteltuamme he saapuivat ja jatkoimme matkaa nelistään.

     Kuljimme seuraavaan majapaikkaan, Serdioon, jossa oli kunnallinen albergue. Vähän ahtaalta tuntuva paikka ja kuulimme, että emäntä itse on sairaana ja myöhemmin joku toinen saapuu hoitamaan kirjautumiset. Varasin sänkypaikan ja lähdin tutustumaan tähän kylään, jossa näytti olevan liikkeellä muutamia ihmisiäkin. Olihan tässä kylässä puolentoista sataa asukasta.

 

Kunnallinen albergue Serdiossa. Tapasin taas mukavan saksalaisen, Christianin.

Meitä myöhemmin paikalle saapui saksalainen Christian, mutta hänelle ei enää ollutkaan tilaa majatalossa. Istuin hänen kanssaan ulkona penkillä ja Christian alkoi etsiä Booking.com -sovelluksen avulla itselleen yöpaikkaa. Sellaista ei tuntunut löytyvän, mutta silloin joku henkilökunnasta saapui kertomaan, että hän voi majoittaa pari vaeltajaa kotiinsa, 15 euron hinnalla. Kyllä tuli tänään 40 kilometriä kulkeneelle Christianille iloinen ilme.

     Yksi porukka, jossa oli ainakin pari italialaista ja käsittääkseni amerikkalainen, lähti alberguen suihkussa käytyään ulos pystyttämään telttaa, joka heillä oli mukana. Hekin olivat tulleet liian myöhään tälle paikalle saadakseen yösijan.

Christian sai juuri kuulla pääsevänsä yöksi erään alberguen työntekijän luokse.

Christian toi minulle terveisiä Catharinalta, jonka oli jossain tavannut. Catharina oli ilmeisesti käynyt kotonaan ja palannut takaisin Caminolle.

     Kävin pian Serdioon saavuttuani nauttimassa kylän ravintolassa ison juustopatongin, mutta iltayhdeksältä Guillermo ehdotti vielä ruokailua ja vaikka ei enää kova nälkä ollutkaan, niin lähdin mukaan. Söin meribassia. Juomaksi tarjosivat valkoviiniä, joka oli minusta liian makeaa.
 

Aika monta tällaista juustopatonkia, bocadillo de caeso, söin matkan varrella. Serdiossa sain ”oikeaakin” ruokaa – hyvänmakuista kalaa.

Serdiossa ravintolan vierellä oli paikallisen nuorison suosima pieni aukio ja sen reunalla kirkko. Se oli tietenkin kiinni, mutta en ole muualla nähnyt koripallotelinettä kiinnitettynä kirkon seinään. Tällaista käyttöä ainakin oli tuolla kirkolla.

     Majapaikassamme oli pieni simpukan ympäröimä veistos, joka esitti pyhää Jaakobia. Tämän jalustassa oli teksti: ”Quedon 485 k.” Joku tiesi kertoa, että tuo merkintä 485 k. kertoi Santiagoon olevan matkan kilometrimäärän.

Pyhän Jaakobin veistos ja Serdion kylän kirkko, joka seinään on kiinnitetty koripalloteline.

Matkaa Cóbrecesistä Serdioon oli 29 kilometriä.