Lähdin
aamulla Guillermon kanssa kahden liikkeelle, puolalaisten mentyä bussilla
Santanderiin. Maisemat Cóbrecesistä lähdön jälkeen olivat kyllä hienot, mutta
oli alkanut viides sadepäivä, eikä ympäristön kauneudesta voinut kauniin ilman tavalla nauttia. Varsinkin epätasaisilla poluilla oli onnettomuuksien
välttämiseksi koko ajan katsottava alaspäin, mihin astuu, kun tie saattoi olla
liukas. Välillä reitti kävi meren rannan lähellä ja taas nähtiin upea, suojaisa
hiekkaranta, jossa ei tietenkään näillä keleillä ollut kukaan.
Ohitimme golf-kentän, jossa oli pelaajia. Heidän peliään ei sadeilma tuntunut haittaavan. Satoi
aika rankasti, kun saavuimme La Iglesia -nimiseen kylään. Pysähdyimme hetkeksi kylään tultuamme ja huomasimme vierellämme pienen
kirkon, jonka ovelle saapui samaan aikaan vanhempi nainen. Tämä avasi oven ja
kysyimme, jos saisimme pistäytyä sisälle, lähinnä kuivattelemaan itseämme. Teki hyvää päästä hetkeksi pois sateesta ja saimme samalla leimat.
Kylässä
La Iglesia pääsimme hetkeksi lepäämään sateelta suojaan pieneen kirkkoon ja
saimme sieltä leimatkin credencialiin.
Tyhjin
vatsoin saavuimme Comillaksen kaupunkiin, jossa avattiin juuri konditoria, jossa paikallinen väki kävi ostamassa patonkia, joka näytti olevan tässä maassa pääruokaa. Oli
lauantai ja kello oli yhdeksän, mutta onneksi sain täältä juotavaa ja
piirakkaa. Nautimme aamupalan sateessa pienellä aukiolla, mutta onneksi ison
puun suojassa.
Löysin myös apteekin, josta Guillermon
tulkkauksella sain ostettua särkylääkettä jatkuvaan niskakipuuni, joka oli
alkanut vaivata enemmänkin. Lääke oli jotain Buranan tapaista tuotetta. Olin pari päivää ennen Caminolle lähtöä loukannut niskani erään huonekalujen siirron yhteydessä ja nyt kipu oli alkanut lisääntyä.
Matka jatkui taas päällystetyn tien reunaa pitkin ja Guillermo varoitti jatkuvasti autoista, jotka kulkivat kaikkialla turhan kovaa. Mutkapaikoissa oli parempi aina kulkea ulkoreunaa. Teillä ei ollut lainkaan jalankulkijalle tilaa ja autot hurjastelivat aivan tien reunaakin. Näimme kuolleen käärmeen, jonka yli oli auto ajanut. Käärmeistä ei Caminon oppaista varoiteta, joten niistä tuskin on juurikaan harmia ollut, vaikka osa niistä on myrkyllisiä. Vähitellen reitti siirtyi tieltä rannan läheisyyteen.
Matka jatkui taas päällystetyn tien reunaa pitkin ja Guillermo varoitti jatkuvasti autoista, jotka kulkivat kaikkialla turhan kovaa. Mutkapaikoissa oli parempi aina kulkea ulkoreunaa. Teillä ei ollut lainkaan jalankulkijalle tilaa ja autot hurjastelivat aivan tien reunaakin. Näimme kuolleen käärmeen, jonka yli oli auto ajanut. Käärmeistä ei Caminon oppaista varoiteta, joten niistä tuskin on juurikaan harmia ollut, vaikka osa niistä on myrkyllisiä. Vähitellen reitti siirtyi tieltä rannan läheisyyteen.
Seuraava kaupunki oli San Vicente de la
Barquera, rantakaupunki, joka eli lähinnä surffausturisteilla.
Lainelautamyymälöitä ja surffauskouluja oli rantakadulla vieri vieressä. Näimme
heti tullessamme avoinna olevan baarin ja tilasin sieltä heti maitokahvin,
kokiksen ja hampurilaisen. Koska oli aamupäivä, niin kesti parikymmentä
minuuttia, ennen kuin henkilökunta sai grillilaitteensa lämpimäksi, mutta
kannatti odottaa. Hampurilainen maistui. Guillermokin söi hampurilaisen, vaikka espanjalaiseen tapaan ei juuri mitään syönytkään ennen iltaa.
Yllätyin, kun puolalaiset soittivat
Guillermolle ja sanoivat tulleensa jo bussilla takaisin Santanderista. Remi ja
Ula odottivat meitä täällä San Vicente de la Barquerassa olevalla sillalla.
Sadekin välillä taukosi, joten kulku oli taas mitä mukavinta.
Olemme
tulossa San Vicente de la Barqueraan, jossa tapasimme puolalaiset Remin ja Ulan
ja jatkoimme yhdessä taas kaikki neljä.
Saavuin
Guillermon kanssa pitkää siltaa kulkien San Vicente de la Barqueraan, mutta
puolalaisia ei sillalla näkynyt. Soitimme heille ja he sanoivat olevansa
kaupungin linja-autoasemalla. Menimme sinne ja jonkin aikaa odoteltuamme he
saapuivat ja jatkoimme matkaa nelistään.
Kuljimme seuraavaan majapaikkaan,
Serdioon, jossa oli kunnallinen albergue. Vähän ahtaalta tuntuva paikka ja
kuulimme, että emäntä itse on sairaana ja myöhemmin joku toinen saapuu
hoitamaan kirjautumiset. Varasin sänkypaikan ja lähdin tutustumaan tähän
kylään, jossa näytti olevan liikkeellä muutamia ihmisiäkin. Olihan tässä kylässä puolentoista sataa asukasta.
Kunnallinen albergue Serdiossa. Tapasin
taas mukavan saksalaisen, Christianin.
Meitä myöhemmin paikalle saapui
saksalainen Christian, mutta hänelle ei enää ollutkaan tilaa majatalossa.
Istuin hänen kanssaan ulkona penkillä ja Christian alkoi etsiä Booking.com
-sovelluksen avulla itselleen yöpaikkaa. Sellaista ei tuntunut löytyvän, mutta
silloin joku henkilökunnasta saapui kertomaan, että hän voi majoittaa pari
vaeltajaa kotiinsa, 15 euron hinnalla. Kyllä tuli tänään 40 kilometriä
kulkeneelle Christianille iloinen ilme.
Yksi porukka, jossa oli ainakin pari italialaista ja käsittääkseni
amerikkalainen, lähti alberguen suihkussa käytyään ulos pystyttämään telttaa,
joka heillä oli mukana. Hekin olivat tulleet liian myöhään tälle paikalle
saadakseen yösijan.
Christian sai juuri kuulla pääsevänsä
yöksi erään alberguen työntekijän luokse.
Christian toi minulle terveisiä
Catharinalta, jonka oli jossain tavannut. Catharina oli ilmeisesti käynyt
kotonaan ja palannut takaisin Caminolle.
Kävin pian Serdioon saavuttuani nauttimassa kylän ravintolassa ison
juustopatongin, mutta iltayhdeksältä Guillermo ehdotti vielä ruokailua ja
vaikka ei enää kova nälkä ollutkaan, niin lähdin mukaan. Söin meribassia.
Juomaksi tarjosivat valkoviiniä, joka oli minusta liian makeaa.
Aika monta tällaista juustopatonkia,
bocadillo de caeso, söin matkan varrella. Serdiossa sain ”oikeaakin” ruokaa –
hyvänmakuista kalaa.
Serdiossa ravintolan vierellä oli
paikallisen nuorison suosima pieni aukio ja sen reunalla kirkko. Se oli
tietenkin kiinni, mutta en ole muualla nähnyt koripallotelinettä kiinnitettynä
kirkon seinään. Tällaista käyttöä ainakin oli tuolla kirkolla.
Majapaikassamme oli pieni simpukan ympäröimä veistos, joka esitti pyhää
Jaakobia. Tämän jalustassa oli teksti: ”Quedon 485 k.” Joku tiesi kertoa, että
tuo merkintä 485 k. kertoi Santiagoon olevan matkan kilometrimäärän.
Pyhän Jaakobin veistos ja Serdion kylän
kirkko, joka seinään on kiinnitetty koripalloteline.
Matkaa Cóbrecesistä Serdioon oli 29
kilometriä.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti