14. päivä. Llanesista Cuerresiin

Kaksi viikkoa on vaellettuna. Puoli tuntia saatiin nauttia kulkemisesta ennen sateen alkamista. Vettä tulikin sitten koko päivän ajan. Heti alkumatkalla tiellä oli pari lehmää. Ne olivat kuitenkin pelokkaita ja antoivat tilaa meille peregrinoille.

 

Lehmät tekevät ystävällisesti tilaa meille kulkijoille. Kuvassa puolalainen Remi.

Reitti kulki upeiden rantojen tuntumassa hieman ylempänä ja välillä vaelsimme hiekkarannan läpi. Satoi, oli kova tuuli, eikä meidän lisäksi muita ihmisiä näkynyt. Muutama lokki sentään oli rannalla.
 

Upea hiekkaranta. Ula on pukeutunut sään mukaiseen ranta-asuun.

Kävimme kahvilla matkan varrella olevassa kylässä, jossa oli tien molemmin puolin houkuttelevan näköinen kahvila. Meidän jälkeen sinne ilmestyi kuin tyhjästä ainakin kymmenen muuta peregrinoa. Christian tuli sinne myös ja lähdin sieltä hänen kanssaan jonkin matkaa kulkien. Keskustelimme lähinnä jalkapallosta. Aihe on eurooppalaisille miehille todella tärkeä, mitä suomalainen ei oikein voi ymmärtää.

Yleensä olimme iloisella tuulella, mutta sadesää vei kyllä ilmeeni totiseksi.

Siirryin pian meidän neljän hengen ryhmän joukkoon, jonka kävelyvauhti oli minulle sopivampi. Tämä osuus oli taas hyvin sateinen, joten mitään maisemia en päässyt liikaa ihailemaan. Polku alkoi jossain vaiheessa nousta nurmikkoisen niityn läpi kohti kirkkoa, joka oli mäen huipulla. Toivoin pääseväni kirkkoon sisälle, mutta lukittuna se tietenkin oli. Onneksi rakennuksen edustalla oli iso katettu terassi, johon pääsimme sadetta pitämään ja nauttimaan muutakin vettä kuin se, mikä ylhäältä tippui päällemme.

Pääsimme sateelta suojaan matkalle osuneen kirkon terassille. Paikalle saapui myös muutama kulkija meidän nelikon lisäksi.

Tämän jälkeen reitin varrella oli pitkä kivinen aita, jonka jokainen kivi oli maalattu erilaisin, pyhiinvaellusaiheisin kuvin. Eihän tuota kovin kauniiksi voinut sanoa, mutta hauska ja mielenkiintoinen kiviröykkiö se kuitenkin oli. Varmaan jokainen kulkija siitä kuvan ottaa.

     Kuljimme kohti Ribadesellaa, jossa oli tarkoitus yöpyä, mutta yllättäen porukkamme päätti mennä jo Cuerresissa albergueen, joka reitin varrella oli. Guillermo ainakin halusi jäädä jo tänne, vaikka pitkää päivää emme tänään olleetkaan vaeltaneet. Minä hieman ihmettelin, miksi jo nyt jäätiin majapaikkaan. Olisin voinut hyvin jatkaa eteenpäin. Yhtään märemmäksi en olisi enää voinut tulla.

Monenväriseksi maalattu kiviaita. Oikealla pieni mutta mukava albergue Casa Belén.

Hyvin sympaattinen pariskunta piti tätä paikkaa, nimeltään Casa Belén. Emäntä otti meidät ystävällisesti vastaan ja vei sadesuojamme jonnekin kuivumaan. Tulimme aikaisessa vaiheessa iltapäivällä ja saimme pientä välipalaa. Itse ruokailu oli vasta myöhemmin illalla. Christian oli tullut tänne meitä aikaisemmin. Hän vaelsi enimmäkseen yksinään kuunnellen kuulokkeillaan rockia. Nyt oli tullut jonkinlainen ongelma, kun kuulokkeet eivät toimineet, niin kuin olisi pitänyt. Niitä hän sitten yritti korjailla.

     Ennen ruokailua alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Vatsassa alkoi kiertää ja totesin saaneeni vatsataudin. Olosta tuli pian niin huono, kuin se vain voi olla. Menetin kaiken voimani lihaksista ja ihmettelin sitä, voinko enää jatkaa matkaa. Mietin, mistä olin infektion saanut. Arvelin todennäköisen syyn olleen juomavedessä. Aina en pullotettua vettä saanut ja varmaan paikallisessa hanavedessä on erilaiset bakteerit kuin suomalaisessa vedessä. Toinen syy saattoi olla pähkinät, joita söin päivän aikana pienen pussillisen.

Matkaa Llanesista Cuerresiin oli 23 kilometriä.

15. päivä. Cuerresista Ribadesellaan

Sain nukuttua yöni suhteellisen hyvin, mutta aamulla noustessani olo oli todella heikko. Jääkaapista löysin kylmää greippilimsaa, jota join runsaasti ja söin lisäksi yhden paahtoleivän. Energiaa sain jonkin verran tankattua. Olin ensimmäinen, joka aamulla nousi ja seuraavaksi heräävät kaikki kyselivät vointiani. Kerroin sen olevan hyvän. Päätin yrittää jatkaa matkaa.

     Nelikkomme lähti liikkeelle ja huomasin heti, että en pysty kulkemaan samaa vauhtia kuin muut ja aloin jäädä heistä jälkeen. Alkoi tulla uusia ajatuksia. Guillermo oli lopettamassa oman Caminonsa kolmen päivän kuluttua Gijonissa. Ehkä minä teen samoin.

  

Silta Sella -nimisen joen yli Ribadesellassa. Täällä matkantekoni ei enää mukavalta tuntunut ja mielessä alkoi olla ajatus Caminoni keskeyttämisestä.

Saavuimme Ribadesellaan ja matkatekoni alkoi tuntua entistäkin raskaammalta. Lihakseni eivät jaksaneet ja niskaa särki. Kun olimme kulkeneet muutamia kilometriä kaupungista ulos, pyysin edellä menevää kolmikkoa hetkeksi pysähtymään. Kerroin heille, että en ole nyt sama ihminen, kuin tähän asti olen ollut. En enää jaksa näillä väsyneillä lihaksilla nousta vuoria ylös. Tunnen oloni liian heikoksi. Edessä olisi ollut hetken kuluttua iso nousu. En jaksa enää tai olisin ehkä jaksanut, mutta kulku olisi ollut kaikkea muuta kuin nautittavaa. Minun on keskeytettävä vaellus. On levättävä ja toivuttava tästä taudista, ennen kuin voin matkaa jatkaa. Oli pakko pitää vähän aikaa taukoa vaelluksesta. Muut saivat mennä eteenpäin, minä lähdin takaisin päin.

     Minulla oli onni löytää matkaseurakseni ihania ihmisiä, joiden kanssa olisin halunnut kulkea koko Caminon – saksalainen Catharina, espanjalainen Guillermo ja puolalaiset Remi ja Ula. Lisäksi tapasin monia muitakin mukavia ihmisiä, saksalaisia, itävaltalaisia, italialaisia, sveitsiläisiä ja espanjalaisia.

     Oli päästävä johonkin hotelliin lepäämään ja katsomaan, saanko voimani pian takaisin. Puolalaiset ehdottivat, että menisin bussilla eteenpäin seuraavaan kohteeseen ja jatkaisin sieltä heidän kanssaan. Arvelin kuitenkin, että elimistöni ei yhdessä päivässä toivu vaelluskuntoon. Toivotin heille hyvää Caminoa ja Guillermolle suomeksi hyvää matkaa. Paluumatka Ribadesellaan oli tuskallista taaperrusta. Annoin toverieni mennä ja päätin pitää taukoa ja jatkaa matkaani vasta sitten, kun olen täysin toipunut.