17. päivä. Villaviciosasta Gijóniin

Yöllä satoi rankasti, mutta aamulla ja aina iltapäivään asti oli vain sumua ja tihkusadetta. Riitti kun oli tuulitakki yllä ja repun päällä sadesuoja. Ponchoa ei tarvittu.

     Lähdin seitsemältä. Reitti kiersi kirkon ”Iglesia de Santa Maria de la Oliva”, joka näytti oikein kauniilta pimeässä valaistuna. Villaviciosan pimeitä katuja riittävästi kuljettuani tulin Amandiin, jonne tullessa alkoi jo tulla valoisaa.
 

Olen lähdössä Villaviciosan majapaikasta aamulla seitsemän aikaan. Kirkko "Iglesia de Santa Maria de Oliva" oli aamun pimeydessä upean näköinen.

Amandi on pieni kylä kirkkoineen ja vähän taajaman jälkeen vaeltajille oli jonkun talon eteen katettu pöytä, josta sai ostaa kaikenlaista pientä. Ostin yhden vesipullon. Maksu oli ”donativo”, eli sai laittaa rasiaan kolikoita omantunnon mukaan. Heti tämän jälkeen reitti jakaantui kahteen. Vasemmalle lähti ”Camino Primitivo”, mutta minä menin oikealle pitkin ”Camino del Nortea”. Takaani tullut vaeltaja meni Primitivolle. Tuo reitti olisi hienoa kulkea joskus myöhemmin. Varsinaisesti Camino Primitivon katsotaan alkavan Oviedosta, jonne oli täältä 40 kilometrin matka. Primitivoa pidetään ensimmäisenä ja alkuperäisenä Caminona, kun vuonna 814 Asturiaksen kuningas Alfonso II kulki ensimmäisenä tuon reitin, siis Oviedosta Santiagoon
 

Amandin kylän jälkeen oli pieni kirkkorakennus, josta vaeltaja sai ostella kaikenlaista. Viereisessä kuvassa reitti jakaantuu. Primitivo vasemmalle ja Norte oikealle. Sain hetken aikaa olla ilman takkia, kun tihkusade oli vähäisempää. Oikealla alhaalla on kuva miehestä, joka kulki vauhdilla ohitseni. Tämän miehen opin tuntemaan myöhemmin.

Matka jatkui ja ohitseni meni mies, jonka repussa näkyi olevan merkit monista eri Caminoista. Varsinainen Camino-veteraani siis, mutta Camino del Norte oli näköjään vielä kulkematta. Tutustuin tähän mukavaan brittiin myöhemmässä vaiheessa.

     Kahdeksan kilometrin kohdalla alkoi nousu korkealle vuorelle, jonka huippu oli 437 metrissä. Nousu oli melko raskasta. Katsoin välillä älykellostani sykettä. Pulssi näkyi olevan kovimmillaan 150-160 lyöntiä minuutissa. Täällä maisemien sanotaan olevan upeita, mutta minä en nähnyt juuri muuta kuin sadetta ja sumua. Nousun alku oli hyvää tietä, mutta muuttui myöhemmin mutavelliksi. Alas tuleminen vuorelta jyrkkää rinnettä pitkin oli ehkä vielä hankalampaa. Tämä rasitti nilkkoja sekä varpaita. Olin kyllä rasvannut joka aamuiseen tapaan varpaitteni välit, mutta ukkovarpaan ulkosyrjään tuli pieni rakko, jota aloin hoitaa Compeed-laastarilla.

     Aika pitkän alamäen jälkeen tulin väsyneenä kylään nimeltä Peón, jossa oli ravintola. Se oli kuitenkin kiinni ja aukesi vasta myöhemmin päivällä. Sitä harmittelin monen muun vaeltajan kanssa, sillä pieni välipala olisi tässä vaiheessa todellakin maistunut. Japanilainen peregrino kertoi myöhemmin minulle, että paikalla oli ollut yksi paikan työntekijä, mutta tämä oli ollut kyselijöille hyvin epäystävällinen. Peón oli pieni kylä peltojen keskellä ja kylässä oli reitin varrella pieni kirkkokin, Pyhän Jaakobin kirkko.

     Lähdin kiipeämään seuraavalle vuorelle, joka ei ollut yhtä korkea ja opaskirja kertoi sen huipulla olevan kahvilan. Kolmen saksalaisen porukka meni ohitseni päät pystyssä melkoista vauhtia. Ihailin heidän reipasta marssiaan. Tuolla nopeudella Santiago lähestyy kovaa vauhtia. Vuorelle nousu oli jyrkkää ja raskasta, mutta huipulla aherrus palkittiin. Siellä oli auki oleva baari.
 

Kaikki tiet eivät olleet ensiluokkaisessa kunnossa. Aina sateen tauottua tai edes vähentyessä otin kameran esiin ja nappasin muutaman kuvan. Alhaalla on El Curbiellon baari ja oma annokseni, kokista ja maitokahvia.

Baaria hoiti ihailtava ja herttainen vanha nainen. Ai että arvostan tällaisia iäkkäitä työtelijäitä ja ystävällisiä ihmisiä! Juttelin täällä hetken myös japanilaisen vaeltajan kanssa, jos hän nyt japanilainen oli. En kehdannut kysyä tämän kansallisuutta. Mutta minusta kuitenkin näytti japanilaiselta. Tämä pienikokoinen nainen kulki ihmeellisen rivakasti jyrkkiäkin rinteitä ylös. Minulla oli välillä vaikeuksia pysyä tämän vauhdissa, kun kuljin näillä vuorilla jonkin matkaa naisen perässä. Joskus mietin sitä, että onko vaelluksen tarkoitus kulkea nopeasti. Ehkä näin on sadesäällä, jolloin ei maisemista pääse samalla tavalla nauttimaan.
      Lähdin tietä alaspäin ja pian edellä mainitut kolme saksalaista, jotka olivat viipyneet baarissa minua kauemmin, menivät taas vauhdikkaasti ohitseni. Jäin heistä nopeasti kauas jälkeen. Miehet menivät kovaa vauhtia ryhdikkäästi päät pystyssä saksankielellä jutellen.
     Ennen Gijonia tulin Peregrin -nimiselle paikalle ja tien vierellä oli vanha, iso kivirakennus. Ilmeisesti autio talo. Sen seinustalla oli kolme miestä, nämä kolme saksalaista. Yksi heistä istui toinen sukka poissa jalasta ja huomasin, että tämän kantapää oli mennyt aika pahan näköiseksi. Sillä kantapäällä ei vähään aikaan kyllä pystynyt kävelemään. Mitähän näiden vaellukselle kävi? Ainakaan en heitä enää missään nähnyt.
     Lähestyin Gijónia ja kun huomasin opaskirjasta, että kaupungin albergue on kolme kilometriä ennen kaupungin keskustaa, niin päätin mennä johonkin hosteliin lähemmäksi kaupungin ydintä. Pysähdyin Peregrin-nimisessä baariin, jonka terassi oli tupaten täynnä paikallista väkeä ja sammutin janoani. Siirryin siitä vähän eteenpäin ja mietin tulevaa yöpaikkaani. Varasin puiston penkillä istuen Booking.com -sovelluksen avulla yösijan paikasta ”Avenida”, joka oli vähän keskustan toisella puolella. Gijon on iso kaupunki ja sen läpi kävelemiseen meni usea tunti. Camino-reitti kiertää sataman kautta, mutta oikaisin hieman. Ihan tarpeeksi olin tänään jo saanut kävellä.
      Paikka, josta olin huoneen varannut, oli oikein hyvä. Pääsin kylpyyn ja hoitamaan varpaitani. Jalkapohjat olivat loppumatkalla aivan kuin tulessa. Kaikenlaista särkyä alkoi olla pienenä vaivana. Luin, että tämä osuus oli joidenkin mielestä ehkä Camino del Norten raskain. Reitillä on kaikenlaista maastoa ja kuljettavaa tietä ja polkua. Gijón on 270 000 asukkaan kaupunki sai sen läpi kulkeminen ei hetkessä käynyt. Jos olisi ollut jotain tähdellistä hankittavaa, niin tästä kaupungista sen olisi varmasti saanut.

Matkaa Villaviciosasta Gijoniin oli 30 kilometriä.

18. päivä. Gijonista Avilésiin

Päivä alkoi kulkemalla tunnin verran suoraa katua pitkin ulos Gijónista. Ihan mukavalta tuntui kävellä tässä kaupungissa, sieltä pois päin. Väkeä oli aamulla liikkeellä jo paljon. Reitti oli helppo, pitkin suoraa katua, jonka vasemman puolen jalkakäytävää kuljin. Oikealla puolella kulki yksi Camino-pariskunta, jonka oli muutaman kerran aikaisemmin nähnyt. Kaupungin ulkopuolella oli laaja teollisuusalue, jota Caminon reitti kiersi ennen nousua vuorelle. Jotenkin saasteinen mielikuva jäi näistä tehtaista. Kaikkialla, missä taloja on, niin vahtikoirat haukkuvat ja siipikarja kotkottaa.
 

Aamu alkoi pitkällä kävelyllä suoraa jalkakäytävää kulkien ulos kaupungista. Nousin vähän matkaa ylös vuorelle ja pysähdyin erään talon luona katselemaan maisemaa. Laaja Gijónin teollisuusalue oli alapuolella.

Matka jatkui ylöspäin vuorelle, jonka huipulla sai kulkea tasaista maastoa tunnin verran. Tämä oli ihanan kaunista maaseutua.

Alaspäin tullessa levähdin Santa Eulalia -nimisen kylän kirkon luona. Sitten tulin laaksoon viljelysten keskellä kulkeville poluille ja täällä oli jonkin verran kärpäsiä, joita ei ainakaan riesaksi asti ollut aikaisemmin. Pikkulintuja oli paljon. Ainakin pikkulepinkäisiä, jotka ovat Suomessa nykyään aika vähälukuisia.

Laskeudun ylängöltä kohti laaksoa ja pysähdyn San Eulalia -kirkon terassille. Kylässä piti olla pieni kauppakin, mutta se oli ilmeisesti lopetettu.

Jonkin verran pieniä rakkoja oli varpaisiin tullut, mutta ne sain hoidettua kivuttomiksi Compeedilla. Jalkapohjat olivat pitkien päivämatkojen takia aika hellinä, mutta illalla majapaikassa jalat tulivat terveiksi taas. Eniten rasitusta jaloille aiheuttaa jyrkät laskeutumiset vuorilta. Ylöspäin on paljon kivuttomampaa kulkea kuin alas.

     16 kilometriä olin kulkenut saapuessani Tamón -nimiseen kylään. Täällä oli päivällä auki oleva ravintola ja halusin syödä. Ulkona mainostettiin päivän herkullista ja monipuolista annosta ”Menu de Dia”, jota pyysin, mutta ei sitä ennen iltaa saanut. Hyvän lounaan kuitenkin söin saadessani lautaselle ”calamares con patatas”, josta maksoin 11 euroa. Kyllä maistui. Perässäni tuli britti, jonka olin nähnyt muutaman kerran aikaisemmin, mutta emme vielä olleet jutelleet.
 

Tulo Tamóniin. Kirkko oli tietysti kiinni, kuten muutkin maaseudun kirkot. Alla ravintola ja herkullinen lounaani. Oli ihanaa saada syödä keskellä päivää.

Sitten alkoi päivän toinen teollisuusalue. Lähes kymmenen kilometriä sain kulkea kohti Avilésin kaupunkia valtavan suuren teollisuusalueen reunalla. Rautatiekiskot olivat vierellä ja kävellessäni näin monesti, kuinka isot kiskoilla kulkevat nosturit siirtelivät raskaita rautakuormia paikasta toiseen. Tämä alue ei näyttänyt yhtä saasteiselta kuin Gijónin vastaava alue. Avilés näytti olevan melkoinen teollisuuskaupunki.

     Tänään oli lyhyempi vaellus, vain seitsemisen tuntia, mutta kuitenkin hieman väsyneenä saavuin keskelle kaupunkia olevaan albergueen ”Pedro Solís”. Tämä näytti oikein mukavalta ja tilavalta majapaikalta. Albergue oli kadun varrella, mutta siinä oli iso sisäpiha, jossa oli paljon tilaa rentoutua ja jätin vaatteitani tuulettumaan pyykkinaruille.
 

Tulen Avilésiin. Majapaikkani albergue ”Pedro Solís” on keskellä kaupunkia. Illalla aina tutkin opaskirjasta ja Buen Camino -sovelluksesta seuraavan päivän reittiä.

Kävin vielä illalla kaupungilla syömässä, vaikka mikään kova nälkä ei nyt ollutkaan hyvän lounaan jäljiltä. Alkupalana oli täytetyt munakoisot ja pääruokana kummeliturskaa. Lisäksi lasi valkoviiniä. Tämä kaikki maksoi 9 euroa.

Matkaa Gijónista Avilésiin tuli vähän yli 25 kilometriä.