maanantai 27. toukokuuta 2019

13. päivä. Serdiosta Llanesiin


Serdiosta ei ollut kovin pitkä matka Deva-joelle ja sen ylittävälle sillalle. Tällä paikalla poistuimme Cantabriasta ja tulimme Asturiakseen. Sillalta näimme kauas korkeille vuorille, jotka olivat Guillermon mielestä jotenkin merkittäviä, mutta minä en ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.
 
Saavuimme Deva-joelle, jossa Cantabria vaihtui Asturiakseen. Sillalta näimme kaukana olevat korkeat vuoret.

Saavuttuamme Asturiaksen puolelle, alkoi jyrkkä ja pitkä nousu. Kävelytie oli kyllä hyvä ja helppokulkuinen. Ylös päästyämme oli kuitenkin syytä pitää pieni juomatauko. Yllättävän kovaa vauhtia piti ylös polkeva pyöräilyjoukko. Näillä vuorilla näki jatkuvasti kovakuntoisia pyöräilijöitä.
     Kohtasimme siellä pienen kopin vierellä miehen, joka vaikutti mukavalta, mutta tämän tarkoituksena oli kuitenkin vain myydä meille jotain. Hänen mainostaulussaan luki, että Santiagoon oli 427 kilometriä. Emme ole turisteja, emmekä halua ostaa mitään rihkamaa. Ula sanoi lähtiessämme hänelle, että meillä ei ole rahaa.
     Hetken kuluttua tunsin kunnioitusta, kun ohitimme yksinäisen peregrinon, joka oli melkoisen iäkäs saksalainen nainen. Tuntui hienolta, että täällä kaukana pohjoisessa Espanjassa vanha ja yksinäinen nainen saattoi täysin turvallisesti kulkea satoja kilometrejä.
 
Asturiakseen tultuamme nousimme korkealle ja maisemat olivat upeat. Vasemmalla oleva mies yritti meille myydä jotain ja oikealla on iäkäs saksalainen nainen kulkemassa yksinään Caminoaan.

Seuraava kaupunki oli 800 asukkaan Colombres. Saavuimme Pyhän Marian kirkon luo ja kokeilimme, olisiko ulko-ovi auki. No ei tietenkään ollut ja kerroimme sen vähän aikaisemmin ohittamallemme, paikalle perässämme saapuneelle saksalaisvaeltajalle.
      Reitti lähti Colombresista kulkemaan alaspäin kohti rannikkoa. Vähän myöhemmin pysähdyimme erään miehen luo, joka oli kulkemassa Caminoa kahden pienen hevosensa kanssa. Mies oli Mallorcalta. Kaikenlaisia kulkijoita Caminolla oli. Pyörillä kulkevia kyllä näki lähes päivittäin, mutta tämä oli ensimmäinen, jolla oli hevoset. Kysyttäessä mies kertoi, että kun hän saapui johonkin majapaikkaan, niin hän laski hevosensa vapaaksi kulkemaan, minne nämä halusivat. Aamulla hevoset olivat kuitenkin taas majapaikan luona odottamassa isäntäänsä. Ehkä tällä tavoin kuljettiin keskiajallakin?

Kuljimme taas lähellä meren rantoja ja matkan varrella oli vähän väliä näkyvillä upeita hiekkarantoja, mutta ihmisiä ei niissä ollut näin kylmillä ilmoilla. Myös mielenkiintoisia kivimuodostelmia nähtiin useilla rannoilla.

Saavuimme taas rannikolle ja täällä oli mielenkiintoisen näköisiä kiviä, eikä pelkästään valtavan upeita hiekkarantoja.

Oli sunnuntaiaamu ja kylän Pendueles ohi kulkiessamme kuulimme kirkonkellojen kutsuvan messuun. Tuossa kylässä siis ainakin asui sen verran ihmisiä, että siellä oli kirkollistakin toimintaa. Kuljimme valtavan kivimuurin vierestä ja arvelimme sen takana joskus olleen jonkinlaisen linnoituksen.
 
Kuvan muurin takana lienee ollut vanha linnoitus. Matkan varrella oli paljon pieniä, vanhoja siltoja. Tässä reitillä oli uusi, mutta kävin kokeilemassa, kestääkö vieressä oleva vanha kaarikivisilta. Ja kyllähän se tietenkin oli kestävä.

Matkan varrella oli myös pieni turistikohde, Bufones de Arenillas. Joitain kymmeniä metrejä merestä oli syvä kuoppa, josta kuului upeasti aaltojen kohina. Tästä paikasta oli jonkinlainen luolayhteys mereen ja kovan merenkäynnin aikana aallot saattoivat nousta luolasta ylös geysiirien tapaan. Nyt kuulimme vain aaltojen kumisevat äänet. Usealla YouTube-videolla olen nähnyt, kuinka höyryävä vesi syöksyy tällä paikalla halkeamasta ylös. Meillä se jäi kokematta. Vähän tämän jälkeen tulimme joen ylittävälle sillalle. Matalassa joen uomassa oli muutama peregrino liottamassa jalkojaan ja Guillermo tahtoi tehdä sen myös.
 
Kävimme katsomassa rannan lähellä olevaa syvennystä, jonka kautta meren aallot päästivät ilmoille kumisevaa ääntä. Alakuvan hiekkarantoja oli matkan varrella vähän väliä. Oikeaalla Guillermon oli mentävä viilentämään jalkojaan jokeen, jonka yli kuljimme siltaa pitkin.

Päivän vaellus loppui monituntiseen lähestymiseen rinteen reunalla kohti Llanesin kaupunkia. Tämä osuus oli ihan kaunis mutta vähän yksitoikkoinen. Guillermo jäi meistä kolmesta vähän jälkeen jalkavaivojensa takia, mutta sitten tapahtui jotain aika outoa. Mies lähti yllättäen juoksemaan ja se kuulemma oli oikein mukavaa hänelle rasittavan kävelyn sijasta. Tällä tavoin Guillermo saapui Llanesin albergueen tuntia ennen meitä muita. Kävely oli Guillermolle tuskallista, mutta juokseminen mukavaa.

Välillä kuljimme pitkiäkin matkoja tien reunaa ja oli oltava varovainen kovaa kulkevien autojen takia. Huomasin, että täällä kävelijän on väistettävä autoja eikä päinvastoin. Oikealla olemme lähestymässä rinteen reunaa pitkin kulkevaa reittiä Llanesin kaupunkia. Alhaalla on rautatieasemalla olevan alberguen ulko-ovi.

Llanes oli suhteellisen suuri, 13 000 asukkaan kaupunki ja vaikka olimme olleet siellä jo tovin, niin majapaikkaan oli vielä kulkemista. Lopulta sinnekin pääsimme ja kirjoittautuessamme sisään meidät oli jo merkitty huoneeseen numero kolme. Guillermo oli meidät ilmoittanut tuleviksi ja varannut paikat.
     Tämä albergue oli nimeltään "Estación" ja se oli rautatieaseman rakennuksessa. Majapaikka oli tilava ja alakerrassa oli pesukone ja linko. Laitoimme pyykit peseytymään ja saimme näin nauttia puhtaista ja kuivista asusteista. Puolalainen Remi opetteli innokkaasti espanjankielisiä sanoja ja ilmaisuja ja kyseli niitä Guillermolta. Kun olimme aikeissa pestä vaatteitamme, niin sanoin: ”Necessito limpiar la ropa”. Guillermo katsoi hämmästyneenä sanoen, että osaanko minä espanjaa. No, en todellakaan osaa, mutta vähän ehdin kuitenkin opetella ennen lähtöä. Mielenkiintoinen asia oli se, että tässä majapaikassa ei saanut käyttää makuupusseja infektiovaaran takia. Sängyissä oli siksi hyvät vuodevaatteet. Ehkä tämä on ollut kaikista majapaikoista paras.
     Lähdimme kaupungille syömään. Tapasimme ”vanhan tuttavan”, slovakialaisen peregrinon, joka tuli meidän mukaamme ja söi vegaaniruokaa meidän muiden nauttiessa hampurilaisista.
     Minun niskakipuni ovat olleet välillä aika sietämättömiä ja olen jopa miettinyt koko vaelluksen keskeyttämistä sen vuoksi. Jalkani ovat olleet hyvässä kunnossa, eikä varpaissanikaan ole ollut rakkoja eikä mitään hiertymiä, mutta niskakivusta on tullut kiusallinen asia.

Matkaa Serdiosta Llanesiin oli 35 kilometriä.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

14. päivä. Llanesista Cuerresiin


Kaksi viikkoa on vaellettuna. Puoli tuntia saatiin nauttia kulkemisesta ennen sateen alkamista. Vettä tulikin sitten koko päivän ajan. Heti alkumatkalla tiellä oli pari lehmää. Ne olivat kuitenkin pelokkaita ja antoivat tilaa meille peregrinoille.
 
Lehmät tekevät ystävällisesti tilaa meille kulkijoille. Kuvassa puolalainen Remi.

Reitti kulki upeiden rantojen tuntumassa hieman ylempänä ja välillä vaelsimme hiekkarannan läpi. Satoi, oli kova tuuli, eikä meidän lisäksi muita ihmisiä näkynyt. Muutama lokki sentään oli rannalla.
 
Upea hiekkaranta. Ula on pukeutunut sään mukaiseen ranta-asuun.

Kävimme kahvilla matkan varrella olevassa kylässä, jossa oli tien molemmin puolin houkuttelevan näköinen kahvila. Meidän jälkeen sinne ilmestyi kuin tyhjästä ainakin kymmenen muuta peregrinoa. Christian tuli sinne myös ja lähdin sieltä hänen kanssaan jonkin matkaa kulkien. Keskustelimme lähinnä jalkapallosta. Aihe on eurooppalaisille miehille todella tärkeä, mitä suomalainen ei oikein voi ymmärtää.

Yleensä olimme iloisella tuulella, mutta sadesää vei kyllä ilmeeni totiseksi.

Siirryin pian meidän neljän hengen ryhmän joukkoon, jonka kävelyvauhti oli minulle sopivampi. Tämä osuus oli taas hyvin sateinen, joten mitään maisemia en päässyt liikaa ihailemaan. Polku alkoi jossain vaiheessa nousta nurmikkoisen niityn läpi kohti kirkkoa, joka oli mäen huipulla. Toivoin pääseväni kirkkoon sisälle, mutta lukittuna se tietenkin oli. Onneksi rakennuksen edustalla oli iso katettu terassi, johon pääsimme sadetta pitämään ja nauttimaan muutakin vettä kuin se, mikä ylhäältä tippui päällemme.

Pääsimme sateelta suojaan matkalle osuneen kirkon terassille. Paikalle saapui myös muutama kulkija meidän nelikon lisäksi.

Tämän jälkeen reitin varrella oli pitkä kivinen aita, jonka jokainen kivi oli maalattu erilaisin, pyhiinvaellusaiheisin kuvin. Eihän tuota kovin kauniiksi voinut sanoa, mutta hauska ja mielenkiintoinen kiviröykkiö se kuitenkin oli. Varmaan jokainen kulkija siitä kuvan ottaa.
     Kuljimme kohti Ribadesellaa, jossa oli tarkoitus yöpyä, mutta yllättäen porukkamme päätti mennä jo Cuerresissa albergueen, joka reitin varrella oli. Guillermo ainakin halusi jäädä jo tänne, vaikka pitkää päivää emme tänään olleetkaan vaeltaneet. Minä hieman ihmettelin, miksi jo nyt jäätiin majapaikkaan. Olisin voinut hyvin jatkaa eteenpäin. Yhtään märemmäksi en olisi enää voinut tulla.

Monenväriseksi maalattu kiviaita. Oikealla pieni mutta mukava albergue Casa Belén.

Hyvin sympaattinen pariskunta piti tätä paikkaa, nimeltään Casa Belén. Emäntä otti meidät ystävällisesti vastaan ja vei sadesuojamme jonnekin kuivumaan. Tulimme aikaisessa vaiheessa iltapäivällä ja saimme pientä välipalaa. Itse ruokailu oli vasta myöhemmin illalla. Christian oli tullut tänne meitä aikaisemmin. Hän vaelsi enimmäkseen yksinään kuunnellen kuulokkeillaan rockia. Nyt oli tullut jonkinlainen ongelma, kun kuulokkeet eivät toimineet, niin kuin olisi pitänyt. Niitä hän sitten yritti korjailla.
     Ennen ruokailua alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Vatsassa alkoi kiertää ja totesin saaneeni vatsataudin. Olosta tuli pian niin huono, kuin se vain voi olla. Menetin kaiken voimani lihaksista ja ihmettelin sitä, voinko enää jatkaa matkaa. Mietin, mistä olin infektion saanut. Arvelin todennäköisen syyn olleen juomavedessä. Aina en pullotettua vettä saanut ja varmaan paikallisessa hanavedessä on erilaiset bakteerit kuin suomalaisessa vedessä. Toinen syy saattoi olla pähkinät, joita söin päivän aikana pienen pussillisen.

Matkaa Llanesista Cuerresiin oli 23 kilometriä.